NISSAN BLADEGLIDER -KONSEPTI ESITTELEE TULEVAISUUDEN SÄHKÖAUTOTEKNOLOGIAA

Tokion kansainvälisessä autonäyttelyssä esitelty Nissanin hyperketterä ja huipputaloudellinen konsepti liitää tien pinnalla ja vie sähköautoilun ajonautinnon ja jännittävyyden aivan uudelle tasolle.

Nissan BladeGlider on enemmän kuin pelkkä konsepti. Se on Nissanin tulevan tuotantomallin kokeellinen prototyyppi, joka antaa viitteitä siitä, mihin suuntaan maailman johtavan sähköautovalmistajan autoja ollaan kehittämässä.

BladeGlider on suunniteltu edelläkävijöille, jotka etsivät intuitiivista, mutta ympäristön kannalta kestävää ajokokemusta. Nimensä mukaisesti konsepti tarjoaa sähköautolle poikkeuksellista voimaa ja suorituskykyä kepeällä ja nautinnollisella, ”purjelentomaisella” tavalla. BladeGlider korostaa yhtiön asemaa päästöttömien autojen markkinajohtajana.

Aivan uudenlainen superauto

BladeGliderin suunnittelu aloitettiin täysin puhtaalta pöydältä. Projektista vastuussa ollut Nissanin tuotestrategia- ja tuotesuunnitteludivisioonan johtaja Francois Bancon kertoo: ”Halusimme luoda autolle mullistavan arkkitehtuurin ja herättää sitä kautta uusia tunteita, luoda uudenlaista arvoa ja osoittaa, että päästöttömyys voi auttaa ihmisiä muutamaan käsitystään autojen perustavasta luonteesta.”

Pelkästään BladeGliderin ulkoinen olemus kapeine eturaideväleineen haastaa kaikki konventionaaliset näkemykset, jotka periytyvät polttomoottoriautojen alkuajoista saakka. Auton vallankumouksellisuus menee kuitenkin paljon pintaa syvemmälle, sillä Nissanin muotoilijat ja insinöörit hyödynsivät suunnittelussa uusia mahdollisuuksia, joita sähköautojen ominaispiirteet tarjoavat.

Johtoajatuksena BladeGliderin taustalla oli kaksi ilmailullista mielikuvaa: purjelentokoneen äänetön liito ja huippunopeiden lentokoneiden kolmiomainen muoto.

Siksi on ymmärrettävää, että aerodynaamiset ominaisuudet olivat avainasemassa konseptin kehitystyön aikana. Tavoitteena oli alhainen kokonaisilmanvastus downforcesta tinkimättä.

Valmiit kaavat hylkäävää autosuunnittelua

BladeGliderin eturaideväli on vain metrin levyinen ja takaosa leveä ja vakaa. Radikaalilla arkkitehtuurilla on vankat perusteet, jotka tähtäävät aerodynamiikan ja tasapainon optimointiin. Lähekkäin olevat etupyörät pienentävät ilmanvastusta ja helpottavat ohjattavuutta kaarteissa G-voimien noustessa korkeiksi. Tässä apuna on myös painon jakautuminen suhteessa 30/70 auton etu- ja takaosan välillä. Aerodynaaminen downforce saadaan aikaan erittäin jäykän, mutta kevyen hiilikuitualustan avulla, joten ilmanvastusta lisääviä siivekkeitä ei tarvita.

Kun BladeGlider kypsyy tuotantovaiheeseen, se voi olla Nissanin ensimmäinen auto, jossa käytetään pyöriin sijoitettuja moottoreita. Tämä ratkaisu mahdollistaa takapyörien erillisohjauksen ja antaa myös lisävapauksia korin muotoilun ja tilankäytön suhteen.

BladeGliderin sähkömoottorien virranlähteenä hyödynnetään Nissanin innovatiivista litiumioniakkuteknologiaa, joka on koettu hyväksi Nissan LEAFissa. Auton vakauden ja ohjattavuuden parantamiseksi akkumoduulit on sijoitettu mahdollisimman alas ja taakse.

Mullistava aerodynaaminen muotoilu

BladeGlider on rohkea näkemys sähköautoilun tulevaisuudesta. Virtaviivaiset, deltamaiset muodot kätkevät lujan ja rakenteellisesti optimoidun alustan, joka on kääritty ultrakevyeen, mutta jäykkään hiilikuitukuoreen. Kilpa-autoista inspiraationsa saaneet linjat ovat yhtä aikaa funktionaaliset ja kauniit. Muodot aaltoilevat sulokkaasti matalasta, litteästä ja leveästä keulasta ohjaamon ”kuomuun” ja kaartuvat sitten voimakkaasti suuria takapyöräkoteloita kohti.

”BladeGlider ideoitiin tavoitellen purjelentomaista ajamisen riemua. Tämä heijastuu auton kevyessä, kompaktissa ja hypertaloudellisessa muotoilussa”, kertoo Nissanin luova johtaja, Senior Vice President Shiro Nakamura. ”Auto on enemmän kuin mullistava, kun uusin sähkömoottoriteknologia ja kilparadalta inspiraationsa saanut tyyli on valjastettu aivan uudenlaisen ajonautinnon palvelukseen.”

Sisällä kolme istumapaikkaa on järjestetty kolmiomaiseen muotoon siten, että kuljettaja istuu keskellä. Ohjaamon yksinkertaisiin, mutta tehokkaisiin tyylikeinoihin kuuluu lentokonetyyppinen ohjauspyörä ja huipputekninen mittaristo, jotka täydentävät purjelentokonemaisen vaikutelman. Auton IT-järjestelmä näyttää pinnanmuotokarttoja ja säätietoja, joiden avulla ajoreitti voidaan suunnitella mahdollisimman taloudellisesti.

Vapaata liitoa hyvässä seurassa

Taloudellinen, kevyt ja aerodynaaminen BladeGlider tuntuu liitävän tien pinnalla. Kuljettajan lähes 360 asteen näkökenttä luo purjelentomaista vapauden tuntua, joka yhdistyy kilpa-autolle ominaiseen vauhdin hurmaan.

”Mielestäni meidän pitäisi välittää katuautoihin se jännitys ja hurma, joka on mahdollista kokea kilpa-auton ohjaimissa”, toteaa Nissan Motorsport Innovationin johtaja Ben Bowlby, joka oli mukana tukemassa BladeGliderin kehitystyötä. ”Uskon, että kilpa-autoissa on runsaasti ominaisuuksia, joiden avulla voimme tehdä tulevaisuuden tuotantoautoista jännittävämpiä ja nautittavampia ajaa.”

Takavetoisena superautona BladeGlider tottelee ohjausta intuitiivisesti ja nautinnollisesti vaativassakin kaarreajossa. Kun aerodynaamisesti optimoituun hallittavuuteen yhdistetään erinomainen, ohjaamomainen näkyvyys kuljettajan paikalta kaikkiin suuntiin, BladeGlider luo vaikutelman sulautumisesta yhteen auton ja tien kanssa. Liidosta voi nauttia yhdessä kuljettajan kanssa kaksi matkustajaa. Istuimet on järjestetty V:n muotoon, ja auton parhaan mahdollisen tasapainon varmistamiseksi matkustajat istuvat auton pituussuuntaisen painopisteen kohdalla. Kuljettajan istuin on sijoitettu keskelle ajonautinnon maksimoimiseksi. Se liukuu automaattisesti sivuun, kun ovi avataan, jotta pääsy matkustajien istuimille olisi helpompaa.

###

Lisätietoja:

Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301

Taina Erkkilä, viestintäjohtaja, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: terkkila@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5311

Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi

Nissan Euroopassa

Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 16 000 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin viime vuonna yli 695 000 autoa;  mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä  24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja  Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Seuraa meitä: www.facebook.com/NissanSuomi, twitter.com/NissanSuomi

Avainsanat:

Yrityksestä

Nissan EuroopassaNissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja. Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Multimedia

Multimedia