NISSAN ESITTELEE ELÄMÄNMENOA VUONNA 2050 - The Science of Survival -näyttely Lontoossa 5.4.-2.11.2008

Nissan osallistuu näyttävästi Lontoon tiedemuseossa 5.4.2008 avautuvaan The Science of Survival -näyttelyyn, joka toimii tutkimusmatkana elämäämme vuonna 2050. Nissan on tuonut näyttelyn Moving-alueelle esimerkkejä ympäristöteknologioistaan. Lontoosta käynnistyvän näyttelyn viisivuotinen maailmankiertue pysähtyy yhteensä 20 paikassa.

– Olemme ylpeitä voidessamme tukea tätä maailmanluokan kiertuetta ja lisätä ihmisten tietoisuutta yhteiskuntaa uhkaavista liikkuvuusongelmista. Pitkän aikavälin ratkaisut kestävän liikkuvuuden ylläpitämiseksi tulevat olemaan suuri teknologinen haaste, johon Nissan on sitoutunut kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja, kuten sähköautoja, kertoi Nissan Motor Companyn viestintäjohtaja Simon Sproule.

Nissan esittelee näyttelyn tulevaisuuden liikkumista esittelevällä alueella muun muassa kompaktia litiumioniakku-teknologiaansa ja ¼-mittakaavassa olevan mallin Pivo 2 -sähkökonseptiautostaan. Sähköautoa koskeva lupaus on keskeinen osa Nissan Green Program 2010 -ohjelmaa, joka tähtää Nissanin ympäristövaikutusten pienentämiseen. Vuonna 2006 julkistettu ohjelma on keskittynyt kolmeen ympäristövaikutusten ydinalueeseen: CO2-päästöjen pienentämiseen globaalissa mittakaavassa Nissanin tuotteissa ja toiminnoissa, muiden päästöjen pienentämiseen ja kierrätyksen lisäämiseen.

Science of Survival -näyttelyn muut neljä aluetta ovat syöminen, juominen, nauttiminen ja rakentaminen. Tulevan viiden vuoden aikana näyttely kiertää 20 eri paikassa ympäri maailmaa ja toivottaa tervetulleeksi noin 3 miljoonaa vierailijaa.

The Science of… -näyttelysarja perustetiin vuonna 2005 London Science Museumin ja iso-britannialaisen Fleming Median yhteistyönä. Sarjan kaksi aiempaa näyttelyä The Science of Spying ja The Science of Aliens ovat tunnettuja innovatiivisuudestaan ja luovasta, oppimaan innostavasta lähestymistavastaan.

Lisätietoja näyttelystä: www.scienceof.com/survival

Kuvia: www.nissaneurope-newsbureau.com -> Photo Centre -> Concept cars

Lisätietoja: Nissan Nordic Europe Oy, tiedottaja Stana Porvali, sporvali@nissan-europe.com, puh. 010 770 5162

Yrityksestä

Nissan EuroopassaNissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja. Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia