NISSAN JUKE NISMO MAAILMAN ENSI-ILLASSA LE MANSISSA

Report this content

  • Nissan Juke Nismo -tuotantomalli maailman ensiesittelyssä Nissanin ständillä Le Mansissa tulevana viikonloppuna
  • Juke Nismo on ensimmäinen Nissanin uusista Nismo-malleista - inspiraationa ovat Nissanin pitkät perinteet moottoriurheilussa ja suorituskykyisten autojen valmistajana
  • Myynti Euroopassa käynnistyy vuoden 2013 alussa

Nissan Juke Nismon tuotantoversio saa maailman ensiesittelynsä tulevana viikonloppuna maailman tunnetuimmassa autokilpailussa, Le Mansin 24 tunnin kisassa, jossa ovat mukana myös mullistava Nissan DeltaWing sekä Juke-R. Aikaisemmin Tokion ja Geneven autonäyttelyissä konseptina nähty malli tuo legendaarisen Nismo-suorituskyvyn kilparadoilta maanteille vuoden 2013 alussa.

Nissan oli kompaktin crossover-segmentin uranuurtaja tuodessaan Juken markkinoille vuonna 2010, ja yhtiö aikoo nyt vahvistaa johtoasemaansa lanseeraamalla ensimmäisen todella suorituskykyisen crossover-mallin, Juke Nismon. Nissanin uusi Nismo-mallisto on yhtiön samannimisen moottoriurheiluosaston kehittämä ja se tarjoaa erottuvia ja yksilöllisiä autoja, jotka ovat urheilullisempia ja suorituskykyisempiä kuin vastaavat perusmallit. Ensimmäisenä on vuorossa Juke.

Sporttisia yksityiskohtia

Nismon vahvan moottoriurheiluperinteen innoittamassa Juke Nismossa yhdistyvät nykyisen Juken radikaali muotoilu, sporttisen coupén linjat ja katumaasturin ilme. Uudessa mallissa on matalammat etu- ja takapuskurit, leveämmät lokasuojat ja helmalevikkeet, muunneltu etusäleikkö sekä takaluukun spoileri ilmavirran ohjauksen tehostamiseksi. Nämä aerodynaamiset parannukset pienentävät keulan ja perän nousuja ilmanvastusta lisäämättä ja parantavat siten ajo-ominaisuuksia. Juke Nismossa on tyylikkäät uudet 18-tuumaiset kevytmetallivanteet ja leveämmät renkaat, jotka lisäävät pitoa ja antavat autolle jykevämmän ilmeen.

Konepellin alla oleva 1,6-litrainen, turboahtimella ja suoraruiskutuksella varustettu bensiinimoottori on saanut inspiraationsa Nissanin mullistavasta DeltaWing-autosta, joka osallistuu Le Mansin kisaan. Jäykemmäksi säädetyn jousituksen, urheilullisemman ja välittömämmän ohjauksen ja parannetun luistoneston lisäksi uuteen malliin on saatavissa vääntömomentin vektoriohjaus, joka parantaa pitoa ja kaarreajo-ominaisuuksia.

Nismo-vaikutelma näkyy myös ohjaamon sisällä, missä uudelleenmuotoillut polkimet, mittarit, ohjauspyörä, vaihdetangon nuppi ja ovipaneelit luovat sporttista tunnelmaa. Samettiverhoillut, punaisilla ompeleilla koristellut urheiluistuimet korostavat auton suorituskykyistä luonnetta ja antavat kaarteissa paremmin tukea.

Nismo-brändi kilparadoilta kaduille

Nissan Juken tarina superautona alkoi viime vuoden lopulla, kun Juke-R esiteltiin. Ainutkertaiseksi konseptiksi tarkoitetusta autosta kehkeytyi erikoistilauksesta valmistettava tuotantomalli. Tänä viikonloppuna Juke-R:n rinnalla nähtävä Juke Nismo aloittaa uuden aikakauden kompaktien ja urheilullisten crossover-mallien historiassa, sillä se tuo ensimmäisenä autona Nismo-brändin kilparadoilta kaduille.

Juke Nismo valmistetaan muiden Juke-tuoteperheen mallien tavoin Nissanin Sunderlandin tehtaalla, ja sen myynti on tarkoitus aloittaa Euroopassa vuoden 2013 alussa. Tarkemmat tiedot ja tekniset ominaisuudet julkistetaan lähempänä lanseerausta. 

Nismo pähkinänkuoressa

  • Nismo on Nissanin suorituskykyisten superautojen brändi. Sen taustalla on Nissanin laaja moottoriurheilutoiminta, jonka johtotähtenä on vuonna 1984 perustettu Nissan Motorsports International Co. Ltd (Nismo).
  • Nismo toimii tällä hetkellä GT- ja urheiluautosarjojen korkeimmalla tasolla, kuten Japanin SUPER GT -sarjassa, kestävyysajon MM-sarjassa (WEC), Le Mansin 24 tunnin kilpailussa sekä Euroopan ja Yhdysvaltojen Le Mans -sarjoissa.
  • Nismon kehittämät Nissan GT-R -kilpa-autot voittivat vuonna 2011 kuljettajien ja tallien mestaruuden SUPER GT -sarjassa ja kuljettajien mestaruuden FIA:n GT1-luokan MM-sarjassa. Nismon moottorilla varustetut autot puolestaan ottivat LMP2-luokan voiton sekä Le Mansin 24 tunnin kilpailussa että ILMC- (Intercontinental Le Mans Cup) ja Le Mans -sarjoissa. Tänä vuonna Nissan toimittaa moottorit neljääntoista LMP2-luokassa kilpailevaan autoon. Lisäksi Nismo otti kuljettajien ja tallien mestaruuden All-Japan Formula 3 -sarjan kansallisessa luokassa.
  • Nismon nykyisiin tuotteisiin kuuluu Nissan GT-R Nismo GT3, joka täyttää useiden eri kilpasarjojen vaatimukset kautta maailman.
  • Nismo on luonut myös uraauurtavan LEAF Nismo RC:n, maailman ensimmäisen täysin sähkökäyttöisen kilpa-auton, joka esiteltiin yleisölle viime vuonna Le Mansin 24 tunnin tapahtumassa. LEAF Nismo RC rikkoo totuttuja rajoja ja enteilee uutta, teknisesti edistyneiden kilpa-autojen aikakautta.
  • Japanissa järjestettävä suosittu Nismo Festival -tapahtuma kerää joka vuosi yhteen yli 30 000 Nismo-fania. Tapahtumassa esitellään autoja ja kuljettajia Nissanin kunniakkaan moottoriurheiluhistorian varrelta sekä Nismon nykyisiä kilpa-autoja.

###

Lisätietoja:

Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301

Taina Erkkilä, viestintäjohtaja, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: terkkila@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5311

Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi

Nissan Euroopassa

Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja  Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.nissan.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia