NISSAN LEAFIEN JOHDOLLA UUTEEN MAAILMANENNÄTYKSEEN

Norjassa järjestettiin kaikkien aikojen suurin sähköautojen kokoontumisajo, Nissan LEAF oli mukana runsaslukuisimpana

Maailmanlaajuinen sähköautoliitto EVU ja Norjan sähköautoyhdistys saivat aikaan uuden maailmanennätyksen, kun yhteensä 260 ja puoli sähköautoa ajoi peräkkäin Oslon ulkopuolella järjestetyssä kokoontumisajossa. Ennätyksen täydentänyt "puolikas" auto oli Nissan Half LEAF -erikoismalli.

Kaikkien aikojen saasteettomin ja hiljaisin kokoontumisajo lähti liikkeelle Maridalenista Oslon laitamilta ja käsitti neljän kilometrin pituisen reitin. Maailmanennätyksen toteutumisen vahvisti kaksi kameralennokkia, joiden avulla varmistettiin, että kaikki autot olivat liikkeellä yhtäaikaisesti. Aikaisempi ennätys, joka tehtiin pelkästään Nissan LEAFien voimalla Silverstonen radalla vuonna 2012, ylitettiin 35:llä ja puolella sähköautolla.

Kokoontumisajo oli avoin kaikille sähköautojen omistajille, mutta Nissan LEAF oli runsaslukuisin malli: maailmanennätysyritykseen otti osaa 128 ja puoli LEAFiä. Täysin päästötön Nissan LEAF kuuluu Norjan eniten myytyjen automallien joukkoon. Maassa myytiin vuonna 2012 yhteensä 2298 LEAFiä.

 "Tapahtuma oli hauska, mutta sillä oli myös vakavampi puolensa", kertoo Nissan Europen sähköautoista vastaava johtaja Jean-Pierre Diernaz. "Tavoitteenamme oli osoittaa, että päästöttömyyden ja meluttomuuden ohella sähköautot ovat käytännöllisiä jokapäiväisessä käytössä. Kokoontumisajossa oli mukana mm. asiakas, joka tuli Hundeidvikistä, yli 500 kilometrin päästä Oslosta. Pikalaturiverkko teki hänen matkansa mahdolliseksi. Norja on Euroopan sähköautomarkkinoiden edelläkävijä, mutta monet muutkin ovat seuraamassa norjalaisten esimerkkiä, joten myynti on kasvussa kaikkialla."

Nissan juhlisti maailmanennätystapahtumaa luovuttamalla Oslon kaupungin edustajille avaimet ensimmäisiin LEAFeihin yli tuhannesta sähköautosta, jotka kaupunki ostaa seuraavien kolmen vuoden aikana.

Lisäksi osallistujat ja katsojat saivat tietoja sähköautoista ja päästöttömän liikenteen tulevaisuudennäkymistä Nissanin Pop-up Caféssa. Nissan julkisti Pop-up Caféssa myös seuraavan tavoitteensa, joka on miljardin sähköautoilla ajetun ajokilometrin saaminen täyteen tammikuun 2015 ensimmäiseen päivään mennessä. Kaikki nykyisten LEAF-omistajien kerryttämät sekä koeajoista kertyneet ajokilometrit lasketaan mukaan tähän miljardin ajokilometrin tavoitteeseen.

"Uusi maailmanennätys ei olisi ehkä ollut mahdollinen ilman Nissan LEAFin panosta. LEAF ei ole pelkästään Norjan myydyin, vaan koko maailman suosituin päästötön auto, joten se on kuin luotu ennätysten rikkomiseen", kertoo Jean-Pierre Diernaz.

Nissan pystytti tapahtumapaikalle myös koeajokeskuksen, jossa nykyiset LEAF-kuljettajat ja potentiaaliset uudet asiakkaat saivat nähdä uuden, toisen sukupolven LEAFin. Uusi LEAF valmistetaan Euroopassa, ja siihen on tehty yli 100 merkittävää muutosta ja parannusta.

Paikalla olevat asiantuntijat vastasivat uutta LEAFiä ja päästötöntä autoilua koskeviin kysymyksiin ja kertoivat Nordic Pack -erikoisvarustepaketista, joka on saatavissa norjalaisilta jälleenmyyjiltä ostettuihin LEAF-autoihin. Etu- ja takaistuimien, ohjauspyörän ja ovipeilien lämmittimien sekä ajovalojen pesulaitteiden lisäksi Nordic Pack sisältää akunlämmittimen, joka on tarpeen Norjan ankarissa talviolosuhteissa. Akunlämmitin on varusteena vain Nordic Pack -paketilla varustetuissa autoissa, sillä muualla Euroopassa lämpötilat eivät laske pitkäksi aikaa yhtä alhaisiksi kuin Pohjoismaissa.

Sähköautot ovat erittäin suosittuja Norjassa, jossa niiden osuus uusien autojen myynnistä oli 2,9 prosenttia viime vuonna. Sähköautot ovat vapautettuja ajoneuvoverosta Norjassa. Sähköautoilijoiden käytettävissä on myös ilmaisia pysäköintipaikkoja ja he saavat ajaa luvallisesti bussikaistoilla.

###

Lisätietoja:

Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301

Taina Erkkilä, viestintäjohtaja, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: terkkila@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5311

Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi

Nissan Euroopassa

Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 16 000 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin viime vuonna yli 695 000 autoa;  mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä  24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja  Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Nissan EuroopassaNissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja. Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia