NISSAN NV200 ON VALITTU VUODEN 2010 HYÖTYAJONEUVOKSI

NV200 -Nissanin uusi, koko maailman markkinoille suunnattu pieni hyötyajoneuvo - on saanut vuoden 2010 kansainvälisen hyötyajoneuvopalkinnon (International Van of the Year, IVoY). Valinnan tehneessä tuomaristossa oli mukana 23 eurooppalaista erikoistoimittajaa, joiden edustamat lehdet tavoittavat yhteensä yli puoli miljoonaa hyötyajoneuvojen omistajaa. IVoY-tuomariston virallisen tiedotteen mukaan ”tuomaristo oli erityisen vaikuttunut siitä, että Nissanin luoma uusi kompakti hyötyajoneuvo asettaa aivan uudet standardit auton sisätilojen ja ulkomittojen väliselle suhteelle”. ” NV200-mallille voi huoletta veikata menestystä monenlaisten yrittäjien keskuudessa. Auto sopii hyvin myös ammattimaiseen kevyeen jakeluliikenteeseen,” toteaa suomalainen tuomariston jäsen, julkaisujohtaja Heikki Laurell. ”Kokonaisuus on hyvä ja ympäristöystävällisyys sekä polttoainetalous ovat hyvällä tasolla. Turvavarusteisiin on kiinnitetty huomiota - esimerkiksi ajonvakautus ESP lienee kaikkialla vakiovaruste. Lisäksi tavaratilan mitoitus ja käytettävyys helpottavat arkipäivää”. ”Otamme ilolla vastaan IVoY 2010 -palkinnon. Se on tunnustus Nissanin määrätietoiselle pyrkimykselle luoda innovatiivisia kevyitä hyötyajoneuvoja, jotka ylittävät asiakkaiden odotukset”, kertoo Senior Vice President Andy Palmer. ”NV200 on globaali ajoneuvo, jossa yhdistyvät vertaansa vailla oleva toiminnallisuus sekä tyylikäs muotoilu. Tarjoamme asiakkaillemme auton, joka on ennen kaikkea tehokas ja luotettava työkalu”. NV200 on todellinen crossover-pakettiauto, jolla on kompaktin tila-auton ulkomitat, mutta huomattavasti suuremman auton rahtikapasiteetti. NV200 on vain 4,4 m pitkä, 1,86 m korkea ja 1,69 m leveä. Siinä on kuitenkin valtava kuormatila, jolla on auton fiksun muotoilun ansiosta pituutta yli kaksi metriä. Siten kyytiin mahtuu kaksi EUR-standardilavaa yhtä aikaa. Tavaratilan lattia on luokkansa matalin (524 mm). Näiden ominaisuuksien ansiosta NV200 tarjoaa kuljetustilaa 4,2 m3, eli noin 25 prosenttia tai yhden kuutiometrin enemmän kuin kilpailijat keskimäärin. NV200 on saatavissa Euroopassa aluksi paketti- ja combi-versiona. Valikoima täydentyy tila-autoversiolla vuonna 2010. NV200 on jo myynnissä Japanissa, missä siitä tuli välittömästi segmentin markkinajohtaja yli 40 prosentin osuudella. Myynti alkaa Euroopassa tässä kuussa ja Suomeen NV200 saadaan huhtikuussa 2010. Auto lanseerataan myös Kiinassa vuonna 2010. Myynnin aloitusajankohtaa muilla markkina-alueilla tutkitaan parhaillaan. NV200 on globaali auto myös tuotannon näkökulmasta. Autoa valmistetaan tällä hetkellä Japanissa ja tuotanto Euroopassa käynnistyy tässä kuussa (ensimmäiset Euroopassa myytävät autot toimitetaan Japanista). Tuotanto Kiinassa on suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2010. Nissan ilmoitti vastikään, että yhtiön toinen sähköauto tulee olemaan NV200:n pohjalta kehitetty kevyt hyötyajoneuvo.

Yrityksestä

Nissan EuroopassaNissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja. Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Tilaa

Liitteet & linkit