NISSAN QASHQAIN ENSIESITTELYSTÄ 12 KUUKAUTTA - kysyntä ylittänyt odotukset, tuotantoa lisätty merkittävästi

Nissan Qashqai esiteltiin medialle ja suurelle yleisölle vuosi sitten. Auton myynti aloitettiin maaliskuussa, ja tähän mennessä sitä on myyty Euroopassa jo yli 60 000 kappaletta. Suuren kysynnän vuoksi Nissan on lisännyt Qashqai-tuotantoaan Iso-Britannian tehtaallaan sekä aloittanut auton valmistuksen myös Japanissa. Pohjoismaissa ja Baltiassa Qashqain asiakastilauksia on tähän mennessä kertynyt 12 000 kappaletta, joista Suomen osuus on 2 500 ajoneuvoa.

Qashqain tuotanto aloitettiin Nissanin Sunderlandin tehtaalla Iso-Britanniassa viime vuoden lopulla. Heinäkuun loppuun mennessä tehtaalta toimitettujen autojen määrä ylsi jo 66 000 autoon. Tehtaalla valmistetaan noin 850 Qashqaita päivässä; sadastuhannes Qashqai valmistui 4. syyskuuta.

Suuren kysynnän vuoksi Nissan päätti kesällä investoida 3,5 miljoonaa euroa lisää Qashqain tuotantoon kasvattaakseen sitä 20 prosentilla. Lisäksi mallin valmistus aloitetaan alkuvuodesta 2008 Kyushun tehtaalle Japanissa, jossa sen vuosituotanto tulee olemaan 24 000 autoa vuodessa. Japanissa Qashqai tunnetaan nimellä Dualis. Toukokuisen Japanin lanseerauksen jälkeen Dualista on myyty jo lähes 10 000 autoa.

Nissanin Euroopassa teettämän asiakastutkimuksen mukaan Qashqain ostajat ovat olleet keskimäärin kolme vuotta nuorempia kuin C-segmentin autojen ostajat yleensä ja kuusi vuotta nuorempia kuin katumaastureiden ostajat. Ostajista seitsemän kymmenestä on ollut miehiä, mikä on neljä prosenttia vähemmän kuin C-segmentissä yleensä ja kuusi prosenttia vähemmän kuin katumaastureiden ostajissa. Jopa kolmasosa Qashqain ostajista on kuulunut ikäryhmään 36-45 -vuotiaat (C-segmentissä keskimäärin 20 % ja katumaastureissa 27 %).

Nissanin saaman asiakaspalautteen mukaan Qashqaista on pidetty erityisesti siksi, että sen on koettu tuovan markkinoille jotain uutta. Avainasemassa ovat olleet Qashqain vahva ja erottuva muotoilu sekä sisätilojen laadukkuus ja mallin muotokieli kokonaisuudessaan.

Qashqai on houkuttanut Nissan-merkille uusia eurooppalaisia autoilijoita; esimerkiksi Espanjassa jopa yhdeksän kymmenestä Qashqain ostajasta on ostanut Nissanin ensimmäistä kertaa. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, joissa Nissanilla jo ennestään on Euroopan korkein markkinaosuus, on Qashqain ostajien joukossa paljon Nissan-merkille lojaaleja asiakkaita. Odotusten mukaisesti Qashqain ostajat ovat aiemmin ajaneet yleensä viistoperäistä ajoneuvoa tai katumaasturia.

Euroopassa myydyistä Qashqaista puolet on 1,5dCi-dieselmoottorilla varustettuja. Seuraavaksi suosituimmat vaihtoehdot ovat olleet 1,6 litran bensiinimoottori sekä 2,0 litran diesel. Suomessa suosituin moottorivaihtoehto on ollut 1,6 litran bensiini. ALL MODE –nelivetojärjestelmän on valinnut joka neljännen Qashqain uusi omistaja - Suomessa 19 prosenttia ostajista.

Eurooppaan tilatuista Qashqaista noin 60 prosenttia kuuluu keskimmäiseen Acenta-varustelutasoon. Suosituimpia lisävarusteita ovat olleet panoraamakatto ja 17 tuuman kevytmetallivanteet. Suosituimmat värit puolestaan ovat olleet musta metalliväri (31 %), hopea (26 %) ja Faded Denim (16 %).

Lisätietoja: Nissan Nordic Europe Oy, viestintäjohtaja Fredrik Heinonen, puh. 010 770 5245, fheinonen@nissan-europe.com

Yrityksestä

Nissan EuroopassaNissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja. Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit