NISSANIN ENGLANNIN TEHTAALLE 24-TUNNIN TUOTANTO

Nissan käynnisti sunnuntaina 29.6.2008 Sunderlandin tehtaallaan uuden yövuoron. Tehtaalla työskentelee kellonympäri yhteensä noin 5 000 työntekijää kolmessa eri vuorossa. Lisävuoron taustalla on Sunderlandin ennätyksellinen tuotantovuosi ja tehtaalla valmistetun Qashqai-mallin ennakoitua suurempi kysyntä.

Nissan lisäsi tuotantoaan Sunderlandissa jo viime kesäkuussa 20 prosentilla. Tuotannon lisäämisen ansiosta tehtaalla valmistettiin vuonna 2007 ennätykselliset 353 000 autoa. Yksistään Qashqaita on myyty Euroopassa sen lanseerauksen (03/2007) jälkeen yli 200 000 kappaletta, ja auton tuotantotavoitteet ovat tuplaantuneet alkuperäisistä suunnitelmista. Qashqain lisäksi tehdas valmistaa Notea, Micraa ja Micra C+C:tä.

Kolmas vuoro auttaa tehdasta saavuttamaan myös Qashqai+2 -mallin valmitustavoitteet. Kyseessä on uudenlainen seitsenpaikkainen Qashqai, joka esitellään suurelle yleisölle heinäkuussa Lontoon autonäyttelyssä. Suomen markkinoille autoa odotetaan saapuvaksi lokakuussa.

Massiivinen 800 uuden työntekijän rekrytointiprosessi tuotti yhteensä noin 8 000 hakemusta. Valituksi tulleet kävivät läpi sarjan ammattitaitoon liittyviä testejä, koeajan tuotantolinjalla sekä Nissanin perehdytysohjelman, johon kuului perustaitojen lisäksi mm. tehdastuntemusta sekä työterveys- ja -turvallisuuskoulutusta.

Kaikki rekrytoidut tulevat työskentelemään Qashqain tuotannossa, jossa tällä hetkellä valmistuu keskimäärin 4 500 autoa viikossa. Uusien työntekijöiden ja uuden vuoron ansiosta viikkotuotanto nousee noin 6 100 yksikköön.

Nissanin pääjohtaja Carlos Ghosn vieraili aiemmin kesäkuussa Sunderlandin tehtaalla tutustumassa kolmannen vuoron valmisteluihin ja ilmoitti samalla, että Sunderland saa vielä vuosikymmenen lopulla tuontantoonsa uuden auton. Nissanilla on yhteensä 26 tuotantolaitosta, joista kolme toimii Euroopassa.

NISSANIN SUNDERLANDIN TEHDAS PÄHKINÄNKUORESSA
• perustettu 1984
• Nissanille 2,4 miljardin punnan investointi
• valmistanut tähän mennessä yhteensä 5 miljoonaa autoa
• Iso-Britannian suurin autojen valmistaja ja viejä
• työllistää nyt lisärekrytointien jälkeen 5 000 henkilöä
• vuoden 2007 tuotanto: Qashqai 164 133 autoa, Note 92 678 autoa, Micra 88 533 autoa, Micra C+C 5 616 autoa

NISSAN EUROOPASSA
Nissanilla on Euroopassa yli 12 000 työntekijää, jotka työskentelevät lähinnä tutkimuksen ja kehityksen, designin, tuotannon, logistiikan sekä myynnin ja markkinoinnin parissa. Vuonna 2007 yritys myi 570,513 autoa 40 markkina-alueella Länsi- ja Itä-Euroopassa sisältäen Venäjän. Lisäksi yritys tuotti 576,632 uutta ajoneuvoa sen Espanjan ja Iso-Britannian tehtailla. Lisästietoja: www.nissaneurope-newsbureau.com.

***
Lisätietoja: Nissan Nordic Europe Oy - SUOMI, viestintäpäällikkö Stana Porvali, sporvali@nissan-europe.com, puh. 010 770 5162

Yrityksestä

Nissan EuroopassaNissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja. Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit