SUPERAUTON VIRITETTY VERSIO - NISSAN GT-R NISMO MAAILMAN ENSIESITTELYSSÄ

Mallivuoden 2014 GT-R saa rinnalleen ärhäkämmän Nismo-version

Nissan on julkistanut parhaillaan käynnissä olevassa Tokion kansainvälisessä autonäyttelyssä GT-R 2014 -mallin lisäksi Nismo-malliston uusimman tulokkaan: GT-R Nismon. Legendaarinen superauto on saanut Nismo-käsittelyn myötä muun muassa 600 hevosvoimaa ja aerodynaamisia viilauksia, jotka antavat 100 kg enemmän downforcea 300 km/h:n nopeudella. Nissan GT-R Nismo on saatavissa Japanissa helmikuussa 2014 ja Euroopassa myöhemmin vuoden 2014 aikana.

Nissan GT-R on jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä markkinoiden suorituskykyisimmistä superautoista. Nyt sitä on täydennetty Nissanin Nismo-moottoriurheiluosaston vuosikymmenien varrella karttuneen tietotaidon avulla, tuloksena on kaikkien aikojen GT-R. GT-R Nismo tekee olemassaolevista ennätyksistä tulee historiaa ja unelmista totta. Innovatiivisuus, tinkimätön insinööritaito ja kilparadoilla testattu teknologia nostavat Nissan GT-R Nismon aivan omalle tasolleen niin tehon, nopeuden kuin käsiteltävyyden suhteen.

Nissan GT-R Nismon ainutlaatuiset muodot on suunniteltu tiukasti toiminnallisuudesta tinkimättä, kuten kilpa-auton geenit omaavalta autolta on lupa odottaa. Aerodynaamiset ominaisuudet, jousitus ja voimansiirto on optimoitu moottoriurheilun maailmasta omaksuttua teknologiaa hyödyntämällä. Tuloksena on todella tasapainoinen superauto, joka on kuin kotonaan niin radalla kuin maantiellä.

Nissanin pääjohtajan Carlos Ghosnin mukaan uusi Nismo-malli on kaikkien aikojen nopein Nissan GT-R: "Voin sanoa käsi sydämellä, että GT-R Nismon* kierrosaika 7:08.679 Nürburgringin Nordschleifella on tuotantoautojen ennätys. Nordschleifen kierrosta on pidetty perinteisesti superautojen suorituskyvyn mittapuuna."

 * Track Options -paketilla varustettu Nissan GT-R Nismo

Nissan GT-R Nismo pähkinänkuoressa

Moottori 

  • Nissan GT-R Nismon konepellin alla oleva 3,8-litrainen V6 VR38DETT on hyötynyt tietotaidosta, jonka Nismo on ammentanut Nürburgringin 24 tunnin kisojen kaltaisista kilpailuista. Moottori tuottaa nyt entistä enemmän tehoa - 600 hv - ja vääntää 652 Nm.
  • Uudet, virtaavammat ja suuren halkaisijan turboahtimet parantavat moottorin hengitystä, samoja käytetään GT3-kilpa-autoissa. Optimoitu sylinterikohtainen sytytysajoituksen säätö ja parannettu polttoainepumppu tehostavat palamisprosessia.

Alusta

  • Uutuusmallin jousitus on ideoitu Nismon kilpa-GT-R:n pohjalta ja viritetty äärimmäistä ketteryyttä, pitoa ja hallittavuutta silmällä pitäen.
  • Etu- ja takajousitus ja erikoisräätälöidyt Bilstein DampTronic -iskunvaimentimet on säädetty takaamaan poikkeuksellinen pito ja ohjattavuus ääritilanteissa. Valittavissa on kolme eri jousitustilaa: Comfort, Normal ja ratakäyttöön tarkoitettu R.
  • Dunlopin erityisesti Nismolle kehittämät renkaat tarjoavat erinomaiset pito- ja käsittelyominaisuudet. Edessä rengaskoko on 255/40 ZRF20 ja takana 285/35 ZRF20.
  • Etujousituksen uudet kolmiotukivarret optimoivat pyörän asennon kaarteissa, kun G-voimat nousevat korkeiksi. Tämä parantaa vakautta kaarreajossa. Lisäksi pyörän navan kiinnitysaluetta on jäykistetty suurilla ja erittäin jäykillä pulteilla.
  • Korin kallistelu kaarteissa ja suunnan vaihdoksissa on minimoitu asentamalla taakse ontto 17,3 mm:n kallistuksenvaimennin, joka parantaa kallistusvakautta auton painoa lisäämättä.

Kori 

  • Korirakennetta on jäykistetty käyttämällä pistehitsauksen ohella liimausta, jotta alusta toimii optimaalisesti.

Ulkomuotoilu - aerodynaamista tyyliä

  • Nismo hyödynsi uuden GT-R-mallin aerodynaamisessa suunnittelussa uusimpia virtaussimulointimenetelmiä. Lopputulos parantaa pitoa, minimoi ilmanvastuksen vaikutuksen ja antaa autolle maskuliinisen ulkomuodon.
  • Etupuskuri, moottorin alapuolinen suojus ja hiilikuituinen takaspoileri madaltavat painopistettä ja lisäävät 300 km/h:n nopeudessa downforcea 100 kilon verran verrattuna tuoreeseen mallivuoden 2014 GT-R:ään. Erinomaisen käsiteltävyyden takaamiseksi aerodynaamiset ominaisuudet on suunniteltu siten, että downforce jakautuu tasaisesti auton etu- ja takaosan välille kaikilla nopeuksilla. Levennetyn etupuskurin sekä takapuskurin pitkänomaisen, mutta viistetyn muodon ansiosta ilmanvastuskerroin on vain 0,26, kuten mallivuoden 2014 GT-R:ssä.
  • Nissan GT-R Nismo on saatavissa viidellä eri korivärillä. Brilliant White Pearl-, Meteor Flake Pearl Black-, Ultimate Metallic Silver- ja Vibrant Red -sävyjen lisäksi valikoimaan kuuluu Nismo-mallille ainutlaatuinen Dark Matte Grey -harmaa, joka korostaa auton lihaksikkaita muotoja.
  • GT-R Nismon mustat, kuusipuolaiset vanteet ovat saaneet innoituksensa Nissanin legendaarisesta GT500-kilpa-autosta.

Sisätilat

  • GT-R Nismon ohjaamon käsityölaatu ja optimoitu ajoasento ovat omiaan vahvistamaan kuljettajan luottamusta autoon.
  • Ergonomisesti muotoillut, hiilikuituvahvisteiset RECARO-istuimet tukevat kuljettajaa ja etumatkustajaa jämäkästi, mutta mukavasti.
  • Nismon kilpakuljettajat olivat mukana suunnittelemassa kolmipuolaista, Alcantara®-verhoiltua ohjauspyörää.
  • Monitoiminäytön kehyksessä on hiilikuitumainen viimeistely ja nopeusmittarissa punainen teema. Myös mittariston suojus on saanut Alcantara®-peitteen.
  • Sisäverhoilun yksityiskohtiin kuuluu istuinten, keskikonsolin, oviverhoilun ja ohjauspyörän hillitty punainen tikkaus.

Nismo

  • Nismo on lyhenne sanoista Nissan Motorsports. Se on Nissanin suorituskykyisten autojen brändi, joka edistää osaltaan Nissanin mainetta innovatiivisia ja jännittäviä tuotteita valmistavana yhtiönä.
  • Nismo-katuautot tuovat innovatiivisen teknologian ja huippusuorituskyvyn laajan asiakasjoukon ulottuville. Niissä yhdistyy jännittävä ajonautinto, kilpa-autoista inspiraationsa saaneet aerodynaamiset ominaisuudet ja muotoilu sekä erinomainen käsiteltävyys ja ketteryys.
  • Moottoriurheilun maailmassa Nismo on mukana GT- ja urheiluautokilpailujen korkeimmalla tasolla mm. Japanin Super GT -sarjassa ja kestävyysajon MM-sarjassa (WEC). Lisäksi se valmistaa moottoreita autoihin, jotka kilpailevat mm. Le Mansin 24 tunnin ajoissa sekä Euroopan Le Mans -sarjassa (ELMS). Nissan GT-R otti viime vuonna Super GT -sarjan mestaruuden jo toisen kerran peräkkäin.

* Nissan GT-R Nismon suunnittelusta ja tuotannosta vastaa Autech Japan.

###

Lisätietoja:

Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301

Taina Erkkilä, viestintäjohtaja, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: terkkila@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5311

Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi

Nissan Euroopassa

Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 16 000 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin viime vuonna yli 695 000 autoa;  mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä  24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja  Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Seuraa meitä: www.facebook.com/NissanSuomi, twitter.com/NissanSuomi

Avainsanat:

Yrityksestä

Nissan EuroopassaNissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja. Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Multimedia

Multimedia