Digitaalinen insinööritoimisto Nitor on Suomen paras työpaikka

Report this content

Digitaalinen insinööritoimisto Nitor on valittu Suomen parhaaksi työpaikaksi 2018. Great Place to Work -tutkimukseen osallistui kaikkiaan 156 organisaatiota, joissa työskentelee noin 50 000 työntekijää. Neljättä kertaa tutkimukseen osallistunut Nitor kohotti sijoitustaan viime vuoden hopeasijasta. Nitor palkittiin viime vuonna myös Euroopan neljänneksi parhaana työpaikkana.

Nyt se on virallista, Nitor on Suomen paras työpaikka 2018! Vuonna 2007 perustettu Digitaalinen insinööritoimisto osallistui Great Place to Work -organisaation järjestämään Suomen parhaat työpaikat -tutkimukseen neljättä kertaa. Kestävän digitaalisen kehityksen asialla oleva ohjelmistoyritys on sijoittunut Suomen ja Euroopan parhaiden työpaikkojen joukkoon jokaisella kerralla.

”Olemme erittäin ylpeitä tästä tunnustuksesta ja nousujohteisesta matkastamme Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa. Elämme nyt Digitaalisen insinööritoimistomme kymmenvuotisen historian mielenkiintoisinta aikaa: liiketoimintamme on kasvanut merkittävästi, olemme saavuttaneet uusia markkinoita ja palvelumme ovat monimuotoisempia kuin koskaan. Taloudellista kehitystä tärkeämpää on kuitenkin työntekijöidemme tyytyväisyys, sillä juuri he ovat mahdollistaneet Nitorin menestyksen, Nitorin toimitusjohtaja Matti Vilmi kertoo .

Vuonna 2017 Nitorin liikevaihto kasvoi 49 % edellisvuodesta yltäen 21,1 miljoonaan euroon. Syksyllä 2017 yritys kansainvälistyi ja perusti maayhtiön Ruotsiin avaamalla toimiston Tukholmaan. Kuluneen vuoden aikana Nitor on myös laajentanut palveluitaan esimerkiksi datan, tekoälyn ja palvelumuotoilun alueilla. Vaikka kasvu jatkuu kaikilla mittareilla, kokeileva kulttuuri ja henkilöstön itseohjautuvuus ovat jatkossakin organisaation ytimessä.

Nitorilla työskentelee liki 120 Digitaalista insinööriä, kaikki alansa huippuammattilaisia. Joukkoon mahtuu niin koodareita, designereita, arkkitehteja kuin Lean-Agile -valmentajiakin. Hierarkian sijaan Nitor tähtää avoimuuteen ja tasavertaisuuteen, eikä talossa ole perinteisiä johtajia. Tukenaan jokaisella nitorilaisella on tasavertainen “Kamu”, jonka kanssa voi luottamuksellisesti keskustella henkilökohtaisista tavoitteistaan tai huolistaan. Myös kulttuuria kehitetään yhdessä: esimerkiksi Nitorin uudet toimitilat on pyritty suunnittelemaan kaikkien toiveita kuunnellen.

“Uskomme osallistavaan johtamiseen: hierarkian sijaan Nitorilla kannustetaan avoimeen keskustelu- ja päätöksentekokulttuuriin. Meistä parhaat tulokset syntyvät hajauttamalla päätöksentekoa niille, joilla on paras asiantuntemus ja halu osallistua , Matti Vilmi sanoo.

Kun työ koetaan mielekkääksi, osaaminen kehittyy ja yritys menestyy. Esimerkiksi joka toinen viikko järjestettävä DevDay toimii tilana kokeilla ja oppia uusia teknologioita tai käytäntöjä. Kukin nitorilainen voi myös käyttää 10 % työajastaan niin sanottuun laatuaikaan, kuten vaikkapa omien projektien edistämiseen tai opiskeluun.  

“Kulttuuriimme kuuluu jatkuva kehittäminen. Tämä näkyy kaikessa tekemisessämme. On hienoa, miten aktiivisesti ihmiset ovat mukana yhteisten asioiden parantamisessa”, Matti Vilmi kertoo.

Tietoa Great Place to Work 2018 -tutkimuksesta

Lisätietoa:

Matti Vilmi, toimitusjohtaja, Nitor
Puh: +358 45 120 4747
E-mail: matti.vilmi@nitor.com

Nitor on Digitaalinen insinööritoimisto, joka on sitoutunut kestävään digitaaliseen kehitykseen. Nitor kehittää liiketoiminnan tarpeisiin ja haasteisiin vastaavia ratkaisuja, joille asiakas saa ikuisen takuun. Nitorin Digitaaliset insinöörit valjastavat digitalisaation luovuudeksi, tuottavuudeksi, säästöiksi ja uudeksi liiketoiminnaksi. Helsingissä ja Tukholmassa toimiva yritys työllistää kaiken kaikkiaan yli 160 asiantuntijaa. Ketterä työkulttuuri on osa ydintämme. Koulutustoimintamme tarjoaa syvällistä tietoa ja sertifiointeihin tähtääviä kursseja, joiden tavoite on ketterien ja lean-menetelmien laajamittainen hyödyntäminen. Vuonna 2007 perustettu Nitor on vuosien aikana palkittu mm. Red Herring Global Top 100 -voittajana, vuoden Tivi-yrityksenä ja sekä yhtenä Euroopan parhaista työpaikoista. www.nitor.com.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia