Nitor valittiin VTT:n Lean-muutoksen valmentajaksi

Report this content

Tiedotusvälineille 17.2.2017

Teknologian tutkimuskeskus VTT on ryhtynyt kehittämään toimintaansa Lean-menetelmillä. Tavoitteena on vahvistaa Lean-ajattelua läpi koko organisaation ja yksinkertaistaa sekä tehostaa erilaisia toimintaprosesseja.

Yhteistyökumppanikseen VTT on valinnut Nitorin, joka on toiminut esimerkiksi Vuoden Lean-teosta palkitun Ylen ketterän muutoksen ensisijaisena kumppanina. VTT:n hankkeessa muun muassa valmennetaan johtoa fasilitoimaan Lean-muutoksia, lisätään organisaation tietoisuutta Lean-ajattelusta sekä hyödynnetään jatkuvan parantamisen ja oppimisen menetelmää, Kaizenia.

”VTT tuottaa tutkimus- ja innovaatiopalveluita, joiden avulla yritykset ja julkinen sektori kehittävät kansainvälistä kilpailukykyään. On upeaa olla tuomassa Lean-filosofiaa VTT:n organisaatioon ja tehdä näin muutosta tulevaisuuden ja tuottavuuden hyväksi. Me itse uskomme ratkaisuihin, jotka kestävät ja kehittyvät maailman muuttumisen mukana. Oikeat toimintatavat ja jatkuva oppiminen ovat tässä avainasemassa”, Nitorin Maarit Laanti kertoo.

Osa esimieskunnasta on jo saanut koulutusta Lean-ajatteluun ja ensimmäiset pilottiprojektit on käynnistetty. Valmennustyö aloitettiin tammikuussa. Ensimmäisten joukossa valmennetaan VTT:n johtoa, joka vie Lean-ajattelua organisaatiossa eteenpäin, ja soveltaa sitä omissa yksiköissään.

”Lean, Agile sekä systeemiajattelu ovat nykyään yhdistyneet johtavaksi teemaksi, joka ohjaa organisaatioiden kokonaisvaltaista yksinkertaistusta ja ketteröittämistä. Muutokseen lähteneet näkevät hyödyt esimerkiksi asiakaskokemuksen paranemisena, työhyvinvoinnin ja motivaation lisääntymisenä sekä työympäristön selkeytymisenä”, kertoo Nitorin Rami Sirkiä.

Lisätietoa

Rami Sirkiä, Managing Director, Nitor
Puh. 040 731 9602
s-posti: rami.sirkia@nitor.fi

Maarit Laanti, Head coach, Nitor
Puh. 040 530 8056
s-posti: maarit.laanti@nitor.fi

Nitor on digitaalinen insinööritoimisto, joka on sitoutunut kestävään digitaaliseen kehitykseen. Nitor kehittää liiketoiminnan tarpeisiin ja haasteisiin vastaavia ratkaisuja, joille asiakas saa ikuisen takuun. Koulutustoiminta tarjoaa syvällistä tietoa ja sertifiointeihin tähtääviä kursseja, joiden tavoite on ketterien ja lean-menetelmien laajamittainen hyödyntäminen. Nitorin digi-insinöörit valjastavat digitalisaation luovuudeksi, tuottavuudeksi, säästöiksi ja uudeksi liiketoiminnaksi. Helsinkiläisyritys työllistää yli 140 insinöörijärjellä siunattua asiantuntijaa. Nitor on palkittu mm. Red Herring Global Top 100 -voittajana, vuoden Tivi-yrityksenä ja sekä yhtenä Euroopan parhaista työpaikoista. www.nitor.fi.

Avainsanat:

Tilaa