Muutoksia Nokian Renkaiden hallitukseen ja sen valiokuntiin

Report this content

Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 14.11.2017 klo 15:15

Nokian Renkaat Oyj:n hallitukseen on tehty seuraavat muutokset hallituksen varapuheenjohtaja Tapio Kuulan poismenon vuoksi.

Nokian Renkaiden hallitus jatkaa kuudella jäsenellä seuraavaan 10.4.2018 pidettävään yhtiökokoukseen saakka. Hallitusjäsenet ovat Petteri Walldén (pj), Heikki Allonen, Raimo Lind, Veronica Lindholm, Inka Mero ja George Rietbergen.

Nokian Renkaiden hallitus on jäljellä olevaksi toimikaudeksi valinnut keskuudestaan uudeksi varapuheenjohtajaksi Raimo Lindin sekä henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäseniksi Petteri Walldénin (pj), Raimo Lindin ja Veronica Lindholmin. Tarkastusvaliokunnan jäseninä jatkavat Raimo Lind (pj), Heikki Allonen, Inka Mero ja George Rietbergen.

Tapio Kuula (s. 1957) toimi Nokian Renkaiden hallituksen jäsenenä vuodesta 2015, henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2016 ja hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2017. Kuula teki merkittävän uran energiateollisuudessa ja toimi muun muassa Fortumin pitkäaikaisena johtajana.

”Tapio Kuula oli erittäin arvostettu ja pidetty liike-elämän asiantuntija. Haluan välittää koko yhtiömme puolesta syvän osanottomme omaisten suruun ja kiittää Tapio Kuulan tekemästä työstä yhtiömme hyväksi,” sanoo hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldén.

Nokian Renkaat Oyj

Antti-Jussi Tähtinen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja

Lisätietoja: Petteri Walldén, hallituksen puheenjohtaja, puh. 010 401 7476

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, media ja www.nokiantyres.com

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka edistää ja helpottaa turvallista liikkumista vaativissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat haastavat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Nokian Renkaat omistaa Vianor-rengasketjun, johon kuuluu noin 1 500 myyntipistettä 27 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.nokiantyres.com

Tilaa