Nimitys Nokian Renkaiden johtoryhmässä

Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 18.5.2016 klo 09.30

Timo Tervolin on nimitetty Strategy and Corporate Development –johtajaksi ja Nokian Renkaiden johtoryhmän jäseneksi. Tervolinin vastuualueeseen kuuluvat yhtiön strategiaprosessin ja strategisten ohjelmien johtaminen, yritysostot sekä markkinoiden ja kilpailun seuranta.

Tervolin toimii tällä hetkellä Yhdysvalloissa, Kaliforniassa toimivan johtavan teknologiajakelijan Ingram Micron yrityskaupoista ja konsernistrategiasta vastaavana johtajana. Hänellä on mittava kokemus strategian ja liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä Euroopassa ja Yhdysvalloissa Nokia Corporationin palveluksessa. Ennen Nokiaa Tervolin työskenteli johdon konsulttina The Boston Consulting Groupissa. Timo Tervolin siirtyy Nokian Renkaiden palvelukseen 6. kesäkuuta 2016 ja raportoi tehtävässään toimitusjohtajalle.

”Timolla on vahva kansainvälinen kokemus strategiajohtamisesta, yritysostoista ja liiketoiminnan kehittämisestä. Timo tuo uusia näkökulmia Nokian Renkaiden strategian kehittämiseen ja uskon että hänen avullaan yhtiömme jatkaa menestyksekästä kannattavan kasvun tietä”, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Ari Lehtoranta.

Nokian Renkaat Oyj

Antti-Jussi Tähtinen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja

Lisätietoa: Toimitusjohtaja Ari Lehtoranta, puh. 010 401 7733

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, media ja www.nokiantyres.com

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka edistää ja helpottaa turvallista liikkumista vaativissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat haastavat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Nokian Renkaat omistaa Vianor-rengasketjun, johon kuuluu 1 475 myyntipistettä 26 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja:  www.nokiantyres.com

Yrityksestä

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka edistää ja helpottaa turvallista liikkumista vaativissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat haastavat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Nokian Renkaat omistaa Vianor-rengasketjun, johon kuuluu noin 1 500 myyntipistettä 27 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.nokiantyres.com

Tilaa