Nokian Renkaat Oyj:n hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle

Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 2.2.2017 klo 8.00

Hallituksen ehdotukset 10.4.2017 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle koskevat osingon maksamista, muutosta yhtiöjärjestykseen, hallituksen palkkioita, hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan valintaa, hallituksen valtuuttamista päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta sekä osakeantivaltuutusta.

1. Hallituksen ehdotus osingonmaksusta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkona 1,53 euroa osakkeelta.

Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 12.4.2017 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingonmaksupäiväksi ehdotetaan 27.4.2017.

2. Muutos yhtiöjärjestykseen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle muutosta yhtiöjärjestyksen artiklaan 4 seuraavasti:
Nykyinen artikla 4: Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu yhtiökokouksen siitä tekemän päätöksen perusteella vähintään kolme ja enintään kahdeksan jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

Uusi ehdotettu artikla 4: Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu yhtiökokouksen siitä tekemän päätöksen perusteella vähintään kolme ja enintään kahdeksan jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

3. Palkkiot

Nokian Renkaiden Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle palkkioita seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kuukausipalkkiona 6 667 euroa tai 80 000 euroa vuodessa ja hallituksen varapuheenjohtajalle sekä tarkastuvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kuukausipalkkiona 5 000 euroa tai 60 000 euroa vuodessa sekä hallituksen jäsenelle kuukausipalkkiona 3 333 euroa tai 40 000 euroa vuodessa.

Vuosipalkkio maksetaan 50-prosenttisesti rahana ja 50-prosenttisesti yhtiön osakkeina siten, että 11.4.–30.4.2017 hankitaan Nokian Renkaat Oyj:n osakkeita pörssistä hallituksen puheenjohtajan lukuun 40 000 eurolla ja hallituksen varapuheenjohtajan sekä tarkastuvaliokunnan puheenjohtajan lukuun 30 000 eurolla ja kunkin hallituksen jäsenen lukuun 20 000 eurolla.

Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta mahdollisesti aiheutuvasta varainsiirtoverosta.

Lisäksi jokaisesta kokouksesta maksetaan 600 euroa kokouspalkkiota jokaiselle läsnä olleelle jäsenelle. Jos hallituksen jäsenen asuinpaikka on Suomen ulkopuolella kokouspalkkio on 1 200 euroa per osallistuttu kokous.

Matkakulut ehdotetaan korvattavaksi yhtiön matkustuspolitiikan mukaisesti.

4. Hallituksen jäsenet ja tilitarkastaja

Nokian Renkaiden hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle seuraavaa: hallitukseen valittaisiin kahdeksan jäsentä, ja että nykyiset seitsemän jäsentä; Heikki Allonen, Hille Korhonen, Tapio Kuula, Raimo Lind, Veronica Lindholm, Inka Mero ja Petteri Walldén valittaisiin uudelleen vuoden kestäväksi toimikaudeksi.

Uudeksi jäseneksi ehdotetaan: George Rietbergen, COO (dept. CEO), Arriva Nederland

Hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä sekä yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Lisätietoja ehdotetuista nykyisistä hallituksen jäsenistä on Nokian Renkaiden sijoittajasivuilla https://www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/hallinto-ja-ohjausjarjestelma/hallitus/

Nokian Renkaiden hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab ja palkkiot maksetaan nykyisen käytännön mukaisesti.

5. Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 5 000 000 yhtiön osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Ehdotettu osakemäärä on 3,7 % kaikista yhtiön osakkeista.

Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa, muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäviksi, käytettäväksi yhtiön kannustinjärjestelmissä tai jos se muutoin on hallituksen käsityksen mukaisesti osakkeenomistajien intressissä.

Osakkeiden hankkimisessa maksettavan vastikkeen tulee perustua yhtiön osakkeen hintaan julkisessa kaupankäynnissä. Omien osakkeiden hankkimisen vähimmäisvastike on osakkeen alin julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja enimmäishinta vastaavasti osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana.

Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta).

Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, kuitenkin enintään 10.10.2018 asti.

6. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeantivaltuutuksesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 25 000 000 osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia (mukaan lukien vaihtovelkakirjalainan ottaminen) yhdessä tai useammassa erässä.

Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutuksen enimmäismäärä vastaa noin 18,4 % yhtiön kaikista osakkeista.

Valtuutus sisältää oikeuden antaa osakkeita tai erityisiä oikeuksia suunnatusti eli poiketen osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta laissa määritellyin edellytyksin.

Valtuutuksen perusteella hallituksella on oikeus päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista mukaan lukien osakkeiden tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien saajat ja maksettavan vastikkeen määrä. Valtuutus päätetään antaa käytettäväksi hallituksen päättämiin tarkoituksiin

Uusia osakkeita annettaessa osakkeiden merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Yhtiön omia osakkeita luovutettaessa merkitään osakkeesta maksettava määrä sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon

Valtuutus on voimassa kaksi vuotta yhtiökokouksen tekemästä päätöksestä lukien. Samalla päätetään muiden voimassaolevien hallituksen valtuutuksien osakeantien ja vaihtovelkakirjalainojen päättämisestä.

2. helmikuuta 2017

Nokian Renkaat Oyj
Hallitus

Lisätietoja: talousjohtaja Anne Leskelä, puh. 010 401 7481

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, media ja www.nokiantyres.com 


Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja, joka edistää ja helpottaa turvallista liikkumista vaativissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat haastavat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Nokian Renkaat omistaa Vianor-rengasketjun, johon kuuluu noin 1 500 myyntipistettä 27 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja:  www.nokiantyres.com

Yrityksestä

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja ja yksi alansa vastuullisimmista yrityksistä. Tarjoamme mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa kehittämällä laadukkaita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Erityisen tunnettuja olemme haastaviin olosuhteisiin suunnitelluista innovatiivista talvirenkaista. Konserniimme kuuluu myös autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Vuonna 2017 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 600. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi

Tilaa