MeritaNordbanken myy kauppakeskuksia Citiconille

MeritaNordbanken myy kauppakeskuksia Cityconille Merita Kiinteistöt myy osuutensa yhdeksästä kauppakeskuskiinteistöstä Cityconille. Kiinteistöosuuksien kauppahinta on yhteensä runsaat 800 miljoonaa markkaa, josta runsaat 100 miljoonaa saadaan Kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin osakkeina (10,2 miljoonaa osaketta, merkintähinta 10,70 markkaa osakkeelta). Kauppa allekirjoitetaan 28.6.1999, jos kaikki kaupan edellytykset silloin ovat täyttyneet. Citycon ostaa kauppakeskuksien osuuksia myös Keskolta, Pohjolalta ja Sammolta yhteensä runsaan 1,8 miljardin markan kauppahintaan. Lisäys kaksinkertaistaa Cityconin varat ja lisää sen omaa pääomaa osakkeiden muodossa noin 200 miljoonalla markalla ja pääomalainan muodossa 400 miljoonalla markalla. -Kauppakeskuksiemme myynti Cityconille on myönteinen asia, koska saamme maksun osittain käteisenä ja osittain pörssissä noteerattuina osakkeina, jotka voimme myydä jos ja kun niin haluamme. Kauppa on meille hyvä myös Cityconin omistajan (42%) ominaisuudessa. Olen vakuuttunut siitä, että se edistää yhtiön kehitystä tavalla, jota toivon osakemarkkinoiden arvostavan, MeritaNordbankenin varatoimitusjohtaja Sven-Åke Johansson kommentoi. Kiiteistöistä luopuminen etenee suunnitellusti Vuoden 1998 lopussa MeritaNordbankenin kiinteistökanta jaoteltiin uudelleen ja konserni perusti mm. uuden kiinteistöyhtiön Aleksian. Samanaikaisesti päätettiin toimenpideohjelmasta, jolla asteittain luovutaan pääosasta ryhmän kiinteistökannasta. Nyt toteutettava kauppakeskusten myynti on osa tätä suunnitelmaa. Merita Kiinteistöjen tarkoituksena on luopua kolmen vuoden kuluessa pääosasta kiinteistöyhtiöosakkeitaan ja viiden vuoden kuluessa muista kuin konsernin omassa käytössä olevista kiinteistöistä. Konsernin kiinteistötoiminnan tehtävänä on jatkossa tuottaa kiinteistöalan palveluita ryhmän omaan käyttöön. Parhaillaan valmistellaan äskettäin muodostetun kiinteistöyhtiö Aleksian viemistä pörssiin kuluvana vuonna ja osakkeiden myyntiä. Muutoin Merita Kiinteistöt on tehnyt vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana runsaat 365 kiinteistö ja -huoneistokauppaa, joiden kokonaisarvo on 319 miljoonaa markkaa ja tulosvaikutus 9 miljoonaa markkaa positiivinen. Merita Kiinteistöt myy nyt koko omistusosuutensa seuraavista kohteista: Kauppakeskus Myyrmanni (Vantaa), Kauppakeskus Isomyyri (Vantaa), Kauppakeskus Lippulaiva (Espoo), Kauppakeskus Espoontori (Espoo), Kauppakeskus Tikkuri (Vantaa), Jyväskeskus (Jyväskylä), Kauppakeskus Iso-Kristiina (Lappeenranta), Kauppakeskus Iso-Karhu (Pori) ja Kauppakesku Trio (Lahti). Lisätietoja: varatoimitusjohtaja Sven-Åke Johansson, MeritaNordbanken, p. + 46 8 6147804 toimitusjohtaja Juha Olkinuora, Merita Kiinteistöt, p. + 358 50 64 536 ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.bit.se Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.bit.se/bitonline/1999/06/11/19990611BIT00130/bit0001.doc http://www.bit.se/bitonline/1999/06/11/19990611BIT00130/bit0002.pdf

Tilaa