Mads G. Jakobsen nimitetty Nordean johtoryhmän uudeksi jäseneksi

Nordean vähittäispankin varajohtaja Mads G. Jakobsen on nimitetty konsernin johtoryhmän uudeksi jäseneksi.

Mads G. Jakobsen on ollut Nordean palveluksessa 25 vuotta. Maaliskuusta 2014 lähtien hän on toiminut Nordean vähittäispankin varajohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä Jakobsen toimi useissa johtotehtävissä Nordea Marketsissa, joka kuuluu suurasiakkaista ja pääomamarkkinoista vastaavaan liiketoiminta-alueeseen. Hänen viimeisin tehtävänsä oli korko-, valuutta- ja hyödyketuotteista vastaavana johtajana.

- Mads G. Jakobsen on ollut koko uransa ajan vahva ja osaava johtaja Nordeassa. Hänen kokemuksensa ja osaamisensa täydentävät konsernin johtoryhmän työtä vahvasti, konsernijohtaja Christian Clausen sanoo.

Mads G. Jakobsen toimii myös Tanskan maajohtajana.

Lisätietoja:
Anni Kuusisto, konserniviestintä, 09 165 42320

Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaisesti.

Avainsanat:

Yrityksestä

Nordean visiona on olla vahva eurooppalainen pankki, joka luo merkittävää arvoa asiakkailleen ja omistajilleen ja joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. ”Teemme sen mahdolliseksi” - autamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa tarjoamalla heille laajan valikoiman pankkitoimintaan, varallisuudenhoitoon ja vakuutuksiin liittyviä palveluja. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta ja konttoreita noin 650 toimipaikassa. Markkina-arvolla mitattuna Nordea on kymmenen suurimman kattavia finanssipalveluja tarjoavan pankin joukossa Euroopassa. Nordea noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lisätietoja: www.nordea.com

Tilaa

Liitteet & linkit