Nordea Securities arvioi strategiansa uudelleen ja sulkee toimipaikkansa Lontoossa ja New Yorkissa

Nordea Securities arvioi strategiansa uudelleen ja sulkee toimipaikkansa Lontoossa ja New Yorkissa Nordea Securitiesin toimipaikat Lontoossa ja New Yorkissa suljetaan välittömästi strategisten uudelleenarviointien seurauksena. Päätös vaikuttaa 40 henkilön työsuhteeseen, ja heistä 31 on Lontoossa. He työskentelevät osakekaupassa, tutkimuksessa, corporate financessa ja liiketoiminnan tukitoiminnoissa. - Päätös sulkea Nordea Securitiesin toimipaikat Lontoossa ja New Yorkissa on osa strategiaamme, jonka mukaan keskitymme pohjoismaisiin asiakkaisiin. Arviomme mukaan listautumisantien ja uusmerkintöjen markkinat pysyvät edelleen heikkoina. Meille on tärkeintä toiminnan kannattavuus, eikä Nordea Securitiesin Lontoon ja New Yorkin toimintojen uskota kehittyvän myönteisesti tulevina vuosina, sanoo Nordea Securitiesin toimitusjohtaja Frans Lindelöw. Nordea Securities hyötyy toiminnan paremmasta kohdentamisesta, kun se keskittyy pohjoismaisiin asiakkaisiin. Lisäksi se pyrkii vahvistamaan asemaansa Ruotsin markkinoilla. Resursseja ja huomiota suunnataan ydinmarkkinoihin, joilla Nordea Securities voi hyötyä Nordea-konsernin vahvasta asemasta. Lontoon ja New Yorkin toimipaikkojen sulkeminen vähentää Nordea Securitiesin toimintakuluja yli 10 miljoonaa euroa vuodessa. Kuluja vähennetään vuonna 2002 yhteensä 40 prosenttia, kun otetaan huomioon aiemmin ilmoitetut henkilöstövähennykset ja eri yksiköissä ja maantieteellisillä alueilla toteutettu kulujen vähennysohjelma. Nordean muu toiminta Lontoossa ja New Yorkissa jatkuu ennallaan. Lisätietoja: Frans Lindelöw, toimitusjohtaja, Nordea Securities, +46 8 407 92 01 Erik Evrén, konserniviestintä, +46 8 614 86 11 Nordea on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtava finanssipalvelukonserni. Konsernilla on kolme liiketoiminta-aluetta: vähittäispankki, suuret yritys- ja yhteisöasiakkaat sekä varallisuudenhoito ja henkivakuutus. Nordealla on yli 10 miljoonaa asiakasta ja 1 245 konttoria. Nordealla on toimintaa 24 maassa. Konserni on maailman johtava Internet-pankkipalveluiden tarjoaja ja sillä on 3,2 miljoonaa verkkopankkiasiakasta. Nordea noteerataan Helsingin, Kööpenhaminan ja Tukholman pörsseissä. www.nordea.com ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/11/27/20021127BIT00440/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/11/27/20021127BIT00440/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Nordean visiona on olla vahva eurooppalainen pankki, joka luo merkittävää arvoa asiakkailleen ja omistajilleen ja joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. ”Teemme sen mahdolliseksi” - autamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa tarjoamalla heille laajan valikoiman pankkitoimintaan, varallisuudenhoitoon ja vakuutuksiin liittyviä palveluja. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta ja konttoreita noin 650 toimipaikassa. Markkina-arvolla mitattuna Nordea on kymmenen suurimman kattavia finanssipalveluja tarjoavan pankin joukossa Euroopassa. Nordea noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lisätietoja: www.nordea.com

Tilaa