Nordnetin Oksaharjulta jo neljäs sijoituskirja: Sijoita kuin guru saa jatkoa

Report this content

Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharjun ja kirjailija Karo Hämäläisen teos Sijoita kuin guru oli viime vuonna kotimaan ylivoimaisesti myydyin sijoituskirja painetun kirjan osalta noin 15 000 lukijamäärällä. Uutuuskirja Laatuguru linjaa laatusijoittamisen periaatteet ensimmäisenä Suomessa.

Laatuguru esittelee liiketoiminnan laatua osakevalinnassa painottavan sijoittajan menestysreseptin ja soveltaa näkökulmaa Helsingin pörssiin ja päivän markkinatilanteeseen. Uutuuskirja etenee suurista linjoista Helsingin pörssin tarkasteluun. Kuinka maailman menestyneet sijoittajat ovat käyttäneet liiketoiminnan laadun tunnistamisen kriteereitä ja mitkä suomalaisyhtiöt voisivat kiinnostaa heitä?

-       Helsingin pörssissä tullaan näkemään raju jako kahteen kastiin. Osa yhtiöstä pystyy menestymään kansainvälisesti, suurempi osa ei siihen kykene ja niiden kurssit romahtavat pysyvästi. Yhtiöt eivät voi jäädä tavoittelemaan piirikunnallista mestaruutta. Tämän huomioiden sijoittajan ei kannata ostaa sitä osaketta, jonka hinta on eniten pudonnut. Sellainen ei välttämättä enää koskaan nouse, kertoo Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija Jukka Oksaharju. 

-       Kansainvälisillä markkinoilla kykynsä osoittanut yhtiö on useimmiten kannattava sijoitus, vaikka sen osake vaikuttaisi perinteisillä tunnusluvuilla mitattuna kalliilta. Kyseessä on todennäköisesti illuusio kalleudesta. Laatusijoittamisessa on kyse siitä, että voittajan leiriin on uskallettava liittyä rohkeasti, eikä jäädä roikkumaan putoaviin puukkoihin ihmettä odotellen, Oksaharju jatkaa.

-       Jukka Oksaharjun kaikki kolme aiempaa kirjaa ovat saaneet piensijoittajilta erinomaisen vastaanoton. Laatuguru yltää varmasti samalle tasolle. Moni aloittelija on saanut kirjoista vahvistusta ja apua ensimmäisten sijoitusten tekemiseen. Oksaharju tekee ruohonjuuritason työtä osakesijoittamisen puolesta 365 päivää vuodessa ymmärrettävällä ja tavallista säästäjää tukevalla tavalla. Tähän ei moni pysty, toteaa Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Laatuguru on ensimmäinen suomalainen laatuyhtiösijoittamiseen keskittynyt kirja. Esipuheen kirjaan on kirjoittanut Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark. Oksaharju on saanut Laatugurussa Karo Hämäläisen lisäksi rinnalleen suosittua sijoitusblogia pitävän Random Walkerin. Nimimerkin takana on suomalaisessa suuryhtiössä työskentelevä talouden ammattilainen.

Laatugurusta sanottua

-       "Mukaansatempaava" – Juho Nummela, Ponssen toimitusjohtaja

-       "Inspiroiva! Insinöörikin ymmärtää!" – Ari Lehtoranta, Caverionin toimitusjohtaja

-       "Hieno yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä." – Jaakko Eskola, Wärtsilän toimitusjohtaja

-       "Loistava! Sopii sekä ammattilaisille että aloitteleville sijoittajille." – Lasse Aho, Olvin toimitusjohtaja

-       "Kirja on lukemisen arvoinen sekä sijoittajille että yritysjohtajille. Selkeyttää, mistä yrityksen arvo syntyy" – Henrik Ehrnrooth, Koneen toimitusjohtaja

Laatuguru-kirjan voi tilata jo nyt ennakkoon Nordnetistä www.nordnet.fi/sijoituskirja. Ennakkotilaukset toimitetaan kesäkuun 2017 loppuun mennessä. Kirja julkaistaan heinä–elokuussa 2017.

Lisätietoja antaa:

Jukka Oksaharju, Nordnet Suomen osakestrategi ja sijoituskirjailija
050 376 0589,
jukka.oksaharju@nordnet.fi 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit