Osakekauppa huhtikuussa: Nokian yritysjärjestely maistui piensijoittajille, Nokian Renkaissa joukkopako tulosjulkistuksen alla

Ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraportit kauhistuttivat osan sijoittajista, kun keskinkertaiset liiketoiminnan kasvuluvut eivät antaneet riittävää tukea alkuvuoden hurjalle kurssirallille. Yleinen kurssikehitys kääntyi kuun lopussa laskevaksi, ja piensijoittajat kiirehtivät sankoin joukoin myyntilaidalle.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola, UB) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski huhtikuussa 31,5 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto kuitenkin kasvoi vuodentakaisesta huhtikuusta 20,7 prosenttia. Online-välittäjien kauppamäärät nousivat edelliskuusta euromääräisesti 3,3 prosenttia. Koko pörssin osalta kauppamäärät kasvoivat enemmän, 11,5 prosenttia.

Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppamäärät kasvoivat 13,4 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin 9,3 prosenttia viime vuoden huhtikuuta enemmän. Koko pörssin kauppamäärät kasvoivat kuluvan vuoden maaliskuusta 7,0 prosenttia. Yksityissijoittajien osalta kasvua oli 3,0 prosenttia.

Havaittavissa pienten ja keskisuurten helmien pohjakalastelua

- Piensijoittajat ottivat Nokian Alcatel–Lucent-kaupan vastaan avosylin, ja osake kohosi huhtikuun toiseksi netto-ostetuimmaksi. Huomioiden kaupan julkistamisen jälkeen Nokian lähes neljänneksellä romahtaneen osakekurssin, voidaan todeta sekä ajoituksen että maksutavan osuneen häränsilmään, kommentoi Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall .

- Lisäosinkovaltuutuksen loppuvuodelle omaava Metso valtasi netto-ostetuimman osakkeen kärkisijan. Huomionarvoista on, että ostetuimpien listan sijat 3–10 kuuluvat pienille ja keskisuurille yhtiöille. Voimistuvana ilmiönä piensijoittajat pyrkivät pohjakalastamaan piileviä helmiä, jotka eivät ole osallistuneet alkuvuoden ilotulitukseen pörssissä. Tästä joukosta huhtikuun kolmanneksi netto-ostetuimmaksi kiivennyt Elektrobit on vakiinnuttamassa asemansa keskisuurten yhtiöiden kestosuosikkina. Kenties Elektrobitin yhtymäkohdat Nokian markkinakommenteissa seksiä tihkuvaan Hereen ja autoteollisuuteen selittävät maanlaajuista ostovimmaa. Nykytrendillä yhtiö kiilaa tämän vuoden aikana kansanosakkeiden kaartiin, jatkaa Odenwall.

Osinko-osakkeet myyntiin heti osingon irtoamisen jälkeen

Huhtikuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli yllättäen Metso, vaikka yhtiön tulosjulkistuksesta jäi karvas sivumaku. Nettomyydyimmäksi päätyi tulosraporttinsa alla Nokian Renkaat.

- Alkuvuonna osinkoineen 50 prosenttia kokonaistuottaneen Nokian Renkaiden osakkeita painettiin huhtikuun aikana myyntilaitaan kaksin käsin. Piensijoittajat eivät kulje luottavaisina yhtiön perjantaiseen tulosjulkistukseen, koska Nokian Renkaille tärkeän Venäjän automarkkinan myyntiluvut ovat viime aikoina muistuttaneet laskettelua mustassa rinteessä. Venäjä-riskiä sietävien kannattaa kuitenkin katsoa laatuyhtiössä kvartaalia pidemmälle nykyarvostuksella, jolle liiketoiminnan kassavirta tuottaa yli kymmenen prosentin vuosituoton, analysoi Odenwall.

- Talven mittaan suomalaisten salkkuihin lapioidut osinko-osakkeet eivät jääneet yhtiökokousten jälkeen tuleen makaamaan ja seuraavaa kevättä odottamaan, vaan runsaslukuinen piensijoittajien joukko tyhjensi salkkunsa osinkolapuista heti osinkojen irtoamisten jälkeen. Huhtikuun nettomyydyimpien sijat 2–6 ilmentävät osinko-osakemyyntejä, kertoo Odenwall.

Lisätietoja antaa:

Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola ja UB)

Välittäjä Huhtikuu 2015
Vaihto (EUR)
% Huhtikuu 2014
Vaihto (EUR)
Muutos ed.
vuoteen
Maaliskuu 2015
Vaihto (EUR)
Muutos ed.
kuukauteen
Nordnet 1 201 069 783 4,13 847 644 294 41,70 % 1 066 481 549 12,62 %
FIM 499 407 001 1,72 335 749 490 48,74 % 539 061 379        -7,36 %
Nordea 2 534 316 358 8,71 2 034 243 261 24,58 % 2 567 376 347          -1,29 %
Pohjola 872 943 395 3,00 4 380 358 344 -80,07 % 787 544 537 10,84 %
UB 128 594 744 0,44 45 895 109 180,19 % 111 290 215 15,55 %
Yhteensä 5 236 331 281 17,99 7 643 890 498 -31,50 % 5 067 954 027 3,32 %
OMXH Vaihto (yhteensä) 29 108 694 118 100 24 116 952 518 20,70 % 26 114 329 512 11,47 %
Välittäjä Huhtikuu 2015
Kaupat (kpl)
% Huhtikuu 2014
Kaupat (kpl)
Muutos ed.
vuoteen
Maaliskuu 2015
Kaupat (kpl)
Muutos ed.
kuukauteen
Nordnet 251 880 6,67 232 238 8,46 % 237 330 6,13 %
FIM 76 627 2,03 67 958 12,76 % 76 716 -0,11 %
Nordea 253 572 6,71 246 546 2,85 % 267 355 -5,16 %
Pohjola 154 754 4,10 134 097 15,40 % 137 149 12,84 %
UB 14 330 0,38 6 513 120,02 % 10 768 33,08 %
Yhteensä 751 163 19,89 687 352 9,28 % 729 318 3,00 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 3 776 588 100 3 330 856 13,38 % 3 529 788 7,00 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – huhtikuu 2015 (*

Nordnet FIM Nordea Pohjola UB Yhteensä
Nokia 44 689 0 34 055 12 310 2 239 93 293
Outokumpu 20 093 0 13 298 9 129 1 748 44 268
Fortum 13 219 0 8 657 5 247 69 27 192
UPM-Kymmene 7 770 0 10 311 4 541 1 074 23 696
Nokian Renkaat 8 922 0 6 992 4 249 204 20 367

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – huhtikuu 2015 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Metso 11 120 232 Nokian Renkaat -50 741 247
Nokia 9 555 137 Nordea -45 522 891
Elektrobit 4 641 221 UPM-Kymmene -44 683 568
Cramo 4 595 052 Tieto -36 034 478
Raisio V 852 122 Elisa -31 787 127
Lemminkäinen 538 234 Fortum -29 039 180
Afarak Group 466 572 Wärtsilä -21 234 891
Basware 432 599 Cargotec -20 980 626
Glaston 431 532 TeliaSonera -18 464 923
Restamax 417 760 Neste -14 738 866

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3.2014 lähtien


Nordnet is a Nordic online bank with about 561,400 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We offer private individuals and companies services that make it possible to take control over their financial future. We target conscientious savers in the Nordic countries. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm.
Visit us at www.nordnet.se , www.nordnet.no , www.nordnet.dk and www.nordnet.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Nordnet on pohjoismainen pankki, jossa asiakkaat voivat ottaa säästämisen ja sijoittamisen haltuunsa. Nordnetin 350 työntekijää Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa työskentelevät tehdäkseen Nordnetistä parhaan pankin pohjoismaisille sijoittajille.

Tilaa

Liitteet & linkit