Nordic Morning Nuorten Akatemian yhteistyökumppaniksi

Viestintäkonserni Nordic Morning ja Nuorten Akatemia ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuodelle 2014. Yhteistyö koskee Nuorten Akatemian Mahis-toimintaa, jota Nordic Morning tukee sekä taloudellisesti että tarjoamalla asiantuntija-apua

Mahiksen päämääränä on nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen mahdollistamalla koulutetun aikuisen tarjoama tuki sekä vertaisryhmätoiminta haavoittuvassa elämäntilanteessa olevalle nuorelle. Pääkohderyhmänä ovat 13-17-vuotiaat nuoret, jotka kaipaavat sosiaalista vahvistamista. Osa nuorista on vanhempia, esimerkiksi toisen asteen opintojen päätösvaiheessa olevia nuoria. Nuorten Akatemia on koordinoinut Mahis-toimintaa jo 15 vuoden ajan.

Nuoret tavoitetaan kumppani- ja muissa organisaatioissa toimivien ohjaajien kautta. Nuorten Akatemian kouluttamat Mahis-ohjaajat voivat hakea tukea nuorten projektien toteuttamiseen. Nordic Morningin tuki ohjataan nuorten viestinnällisiin projekteihin.

”Nordic Morning haluaa olla mukana ehkäisemässä suomalaisten nuorten syrjäytymistä. Mahis-toiminta tarjoaa nuorille tekemistä, jossa he pääsevät toteuttamaan itseään ja oppimaan uutta yhdessä toisten nuorten kanssa. Meille viestintäkonsernina tämä on oivallinen tilaisuus innostaa nuoria viestinnän pariin ja tukea heitä myös omalla osaamisellamme”, sanoo toimitusjohtaja Timo Lepistö.

”Ilolla tervehdimme Nordic Morningin kanssa alkavaa yhteistyötä, jolle toivomme pitkää ikää. Yhteistyö avaa uusia mahdollisuuksia sekä nuorten ryhmille että Mahiksen kehittämiselle”, toteaa koulutuspäällikkö Saara Kallio-Kokko. 

**************************

Nuorten Akatemia ry

Nuorten Akatemia on nuorten toiminnan kehittämö ja toteuttamo. Yhdistämällä nuorten näkemykset ja ideat sekä Nuorten Akatemian pitkäaikaisen kokemuksen yhteistyöhankkeista voimme tarjota erityislaatuisia palveluja kumppaniorganisaatioidemme tarpeisiin.

Seuraa meitä Twitterissä: www.twitter.com/nuortenakatemia

Tilaa Nuorten Akatemian uutiskirje

**************************

Nordic Morning

Nordic Morning on Pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jossa työskentelee 800 viestinnän ammattilaista 14 yhtiössä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Ukrainassa ja Intiassa. Luomme innovatiivisia ratkaisuja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä – strategisesta sisällöstä tehokkaaseen toteutukseen asti. Tavoitteemme on asiakkaan menestys. Siksi olemme olleet alan kärjessä yli 150 vuotta.

Tutustu meihin osoitteessa: www.nordicmorning.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Nuorten Akatemia – nuorten toiminnan kehittämö ja toteuttamo Nuorten Akatemian tunnistaa erityisesti uutta luovasta, sektorirajat ylittävästä yhteistyöstä. Tarjoamme nuorten kanssa erityislaatuisia palveluita kumppaniorganisaatioidemme tarpeisiin. Nuorille tarjoamme tekemisen paikkoja ja oppimisen kokemuksia sekä monipuolisia mahdollisuuksia vaikuttaa organisaatioiden toimintaan. Haluamme, että kaikenlaisilla nuorilla on yhteys itsensä kannalta merkityksellisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja tunne oman elämänsä hallittavuudesta. Toimintamme koostuu yhteistyössä toteutetuista hankkeista. Kanssamme toimii mitä erilaisimpia nuoriin liittyviä kumppaniorganisaatioita. Uuden strategiamme mukaisesti suuntaudumme myös entistä enemmän yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtäviin yhteiskehittelyhankkeisiin, joissa keskeisessä asemassa on nuorten ääni. Tarjoamme palveluita myös suoraan nuorten parissa toimiville aikuisille opettajien Note-koulutoiminnassa ja ohjaajien Mahis- ja tukiparitoiminnassa.

Tilaa