Opettajat vauhdittamaan oppilaskuntien toimintaa

Toimittaja, tule Tampereelle seuraamaan koulutusta!

Toimittajat ovat sydämellisesti tervetulleita seuraamaan Vauhtia oppilaskuntiin -koulutusta 19.–20. syyskuuta Tampereelle. Toiminnallisessa koulutuksessa yläkoulujen oppilaskuntia ohjaavat opettajat saavat uudenlaisia valmiuksia aktivoida oppilaskuntia – sekä antaa tilaa nuorten omalle aktiivisuudelle. Vauhtiin päästessään nuoret pystyvät vaikka mihin, oli se sitten kiusaamisen vastainen tempaus kouluun tai kampanja nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

Koulutus alkaa torstaina 19.9. klo 15. Kouluttajina toimivat Terhi Rapeli ja Jenni Hartikainen.

**********

Aika: to 19. – pe 20.9.2012, to klo 15–18, pe klo 9–16
Osoite: Finlaysonin palatsi, Kuninkaankatu 1, Tampere

**********

Vauhtia oppilaskuntiin -koulutukset perustuvat osallistujien vuorovaikutukseen, keskusteluihin ja käytännön harjoituksiin. Aiheena on muun muassa projektimaisen toiminnan ja toiminnallisten menetelmien hyödyntäminen osana opetusta.

Lisätietoja:

www.nuortenakatemia.fi/opettajalle/koulutukset
Nuorten Akatemian koulutuspäällikkö Saara Kallio-Kokko, p. 050 5905 123, saara.kallio-kokko[at]nuortenakatemia.fi 
Kouluttaja Terhi Rapeli, p. 050 5879 060

**********

Nuorten Akatemia ry

Nuorten Akatemia on nuorten toiminnan kehittämö ja toteuttamo. Yhdistämällä nuorten näkemykset ja ideat sekä Nuorten Akatemian pitkäaikaisen kokemuksen yhteistyöhankkeista voimme tarjota erityislaatuisia palveluja kumppaniorganisaatioidemme tarpeisiin.

Seuraa meitä Twitterissä: www.twitter.com/nuortenakatemia

Tilaa Nuorten Akatemian uutiskirje

Avainsanat:

Yrityksestä

Nuorten Akatemia – nuorten toiminnan kehittämö ja toteuttamo Nuorten Akatemian tunnistaa erityisesti uutta luovasta, sektorirajat ylittävästä yhteistyöstä. Tarjoamme nuorten kanssa erityislaatuisia palveluita kumppaniorganisaatioidemme tarpeisiin. Nuorille tarjoamme tekemisen paikkoja ja oppimisen kokemuksia sekä monipuolisia mahdollisuuksia vaikuttaa organisaatioiden toimintaan. Haluamme, että kaikenlaisilla nuorilla on yhteys itsensä kannalta merkityksellisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja tunne oman elämänsä hallittavuudesta. Toimintamme koostuu yhteistyössä toteutetuista hankkeista. Kanssamme toimii mitä erilaisimpia nuoriin liittyviä kumppaniorganisaatioita. Uuden strategiamme mukaisesti suuntaudumme myös entistä enemmän yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtäviin yhteiskehittelyhankkeisiin, joissa keskeisessä asemassa on nuorten ääni. Tarjoamme palveluita myös suoraan nuorten parissa toimiville aikuisille opettajien Note-koulutoiminnassa ja ohjaajien Mahis- ja tukiparitoiminnassa.

Tilaa