Nurminen Logistics Oyj julkaisee merkintäoikeusannin suomenkielisen esitteen, pääomarakenne ja velkaantuneisuus sekä käyttöpääomalausunto

Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Etelä-Afrikassa tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkistaminen tai levittäminen olisi soveltuvan sääntelyn vastaista tai edellyttäisi muista toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaistan vaatimusten lisäksi.

Nurminen Logistics Oyj                                            Pörssitiedote                                   26.6.2017 klo 13.55

Finanssivalvonta on tänään hyväksynyt Nurminen Logistics Oyj:n (”Nurminen Logistics”) merkintäoikeusannin enintään 29 229 764 uutta osaketta koskevan suomenkielisen esitteen.

Esite julkaistaan Nurminen Logisticsin internetsivuilla www.nurminenlogistics.fi 26.6.2017.

Merkintäoikeusannin ehdot julkistettiin erillisellä pörssitiedotteella 26.6.2017.

Seuraavassa taulukossa esitetään toteutunut Yhtiön pääomarakenne ja velkaantuneisuus 30.4.2017. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja perustuvat Yhtiön konsernin sisäisiin kuukausiraportteihin Yhtiön pääomarakenteesta ja velkaantuneisuudesta 30.4.2017. Taulukkoa tulee lukea yhdessä Esitteen Liitteessä A olevien Yhtiön 31.12.2016 ja 31.12.2015 päättyneiltä tilikausilta tilintarkastettujen konsernitilinpäätösten kanssa. Yhtiön pääomarakenteessa ja velkaantuneisuudessa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia 30.4.2017 jälkeen.

30.4.2017
MEUR   (tilintarkastamaton)  
Lyhytaikaiset korolliset velat
Vakuudellinen  2
Yhteensä  2
Pitkäaikaiset korolliset velat
Vakuudellinen 22
Yhteensä 22
Korolliset velat yhteensä 24
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
Osakepääoma 4
Suojausrahasto
Käyttörahasto
Hybridilaina
Muut rahastot 21
Muuntoerot -7
Kertyneet voittovarat -13
Oma pääoma yhteensä 6
Oma pääoma ja korolliset velat yhteensä   30
Nettovelkaantuneisuus MEUR

 
Likviditeetti (A)
Rahavarat 4
Yhteensä 4
Lyhytaikaiset korolliset velat (B)  
Rahoitusvelat 2
Yhteensä 2
Lyhytaikainen nettovelkaantuneisuus (C = B–A) -2
Pitkäaikaiset korolliset velat (D)  
Rahoitusvelat 22
Yhteensä 22
Nettovelkaantuneisuus (C+D)   21

Käyttöpääomalausunto

Yhtiön nykyinen käyttöpääoma ei tämän Esitteen päivämääränä riitä kattamaan sen seuraavan 12 kuukauden tarpeita.

Mikäli Yhtiön kassavirta kehittyy Yhtiön laatimien ennusteiden ja suunnitelmien mukaisesti, riittää käyttöpääoma Esitteen päivämääränä Yhtiön seuraavan 12 kuukauden operatiivisiin tarpeisiin, mutta kassavirta ei Yhtiön johdon mukaan riitä Yhtiön rahoituslaitoksilta saamien tullivakuuksiin liittyvien takauslimiittien alaisten velvoitteiden maksuun. Tullivakuuksiin liittyvät takaukset ovat Yhtiön johdon näkemyksen mukaan tavanomaisia huolintatoiminnassa. Yhtiöllä on tullivakuuksiin liittyviä tullitakauksia rahoituslaitoksilta, joihin sisältyvät kovenanttiehdot asettavat vaatimuksia muun muassa Yhtiön omavaraisuusasteelle (rahoituslaitoksilta saatujen takauslimiittien yhteismäärä on noin 8,9 miljoonaa euroa, joista yhteensä noin 7,5 miljoonan euron osuuteen liittyy kovenanttiehtoja) (katso kohta ” Tietoja Nurminen Logisticsista—Merkittävät sopimukset—Rahoitussopimukset ”). Kovenanttiehdot olivat rikkoutuneet 31.12.2016, mutta Yhtiö on saanut rahoittajilta sitoumuksen 31.12.2017 asti, jonka mukaan kovenanttiehtojen rikkoutumisesta ei aiheudu Yhtiölle seuraamuksia. Yhtiön johdon käsityksen mukaan rahoitussopimuksen kovenanttiehdot eivät tulisi täyttymään 31.12.2017, jolloin tullitakauksen alaiset velvoitteet tulisivat maksuun välittömästi. Ei ole myöskään varmuutta siitä, että Yhtiö pystyy tulevaisuudessa toimimaan siten, että sen rahoitussopimuksiin sisältyviä kovenantti- ja muita ehtoja ei rikota eikä siitä, että Yhtiön rahoittajat suostuvat mahdollisten rikkomusten yhteydessä neuvottelemaan rahoituksen tai takauksen ehtoja uudelleen vaatimatta lainojen nopeutettua tai välitöntä takaisinmaksua tai takauksen vapauttamista.

Mikäli Merkintäoikeusanti merkitään täysimääräisesti ja Vaihdettava Hybridilaina toteutetaan, Yhtiöllä on johdon mukaan edellytykset täyttää tullitakauksiin liittyvät rahoittajien kovenanttiehdot. (Katso kohta ” Merkintäoikeusannin tausta ja syyt sekä hankittavien varojen käyttö”. ) Yhtiön johdon mukaan Suunnattu Konversioanti ja Vaihdettava Hybridilaina, joiden osalta Yhtiön on saanut Ilmariselta tiettyjen ehtojen mukaisesti merkintäsitoumukset ja joiden molempien merkitseminen vähentävät Yhtiön velkojen määrää (Suunnattu Konversioanti noin 2,4 miljoonalla eurolla ja Vaihdettava Hybridilaina noin 1,5 miljoonalla eurolla), luovat edellytyksiä Yhtiölle täyttää rahoittajapankkien myöntämien takauslimiittien kovenanttiehdot. Mikäli Yhtiö täyttää rahoittajapankkien kovenanttiehdot edellä kuvatusti, Yhtiön rahoittajapankkien kanssa sopima tullitakaus olisi voimassa 30.6.2018 asti.

Yhtiö ja rahoittajapankit ovat neuvotelleet tullitakauksista säännöllisin ajoin ja Yhtiön tavoitteena on sopia rahoittajapankkien kanssa tullitakauksista myös 30.6.2018 eteenpäin. Mikäli Yhtiö ei onnistuisi sopimaan rahoittajapankkien kanssa tullitakauksista 30.6.2018 jälkeen, Yhtiön tulisi ryhtyä toimiin siitä johtuvan rahoitustarpeen kattamiseksi. Yhtiön johdon mukaan lisärahoitustarpeen edellyttämiä toimia voisivat olla (i) rahoituksen ja takausten uudelleenjärjestäminen, (ii) Yhtiön liiketoimintojen ja omaisuuserien myynti, tai (iii) edellä mainittujen keinojen yhdistelmät.

Mikäli Merkintäoikeusanti ja Vaihdettava Hybridilaina eivät toteutuisi, eivätkä Yhtiön varat riittäisi tullitakausvelvoitteiden maksamiseen tilanteessa, jossa takauslimiittien kovenanttiehdot eivät olisi täyttyneet, tulee syntynyt rahoitustarve kattaa lisärahoituksella ja muilla toimenpiteillä. Yhtiön johto on arvioinut tällaisen mahdollisen lisärahoitustarpeen edellyttämiä toimia, joita voisivat olla (i) rahoituksen ja takausten uudelleenjärjestäminen, (ii) Yhtiön liiketoimintojen ja omaisuuserien myynti, tai (iii) edellä mainittujen keinojen yhdistelmät.

Nurminen Logistics Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Olli Pohjanvirta, hallituksen puheenjohtaja, puhelin 040 900 6977
Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, puhelin 010 545 7011

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.fi

TÄRKEITÄ TIETOJA

Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Etelä-Afrikkaan tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkistaminen tai levittäminen olisi soveltuvan sääntelyn vastaista tai edellyttäisi muita toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaisten vaatimusten lisäksi. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tätä tiedotetta ei saa edelleen välittää, levittää tai julkaista, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin tai Yhdysvalloissa (mukaan lukien sen territoriot ja alueet, Yhdysvaltojen osavaltiot sekä hallinnollinen piirikunta District of Columbia). Arvopapereita ei tarjota myytäväksi Yhdysvaltoihin tämän tiedotteen perusteella. Osakkeita ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act of 1933), muutoksineen, mukaisesti, eikä osakkeita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei osakkeita ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperilain tai Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen mukaisesti ja soveltuvia Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperilakeja noudattaen. Tarkoituksena ei ole tarjota arvopapereita Yhdysvalloissa.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin ”Relevantti jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereista yleisölle Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Arvopapereita koskevaa esitettä ei ole hyväksytty eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Tämä tiedote ja tehtävä tarjous on suunnattu ainoastaan henkilöille, jotka ovat (1) Yhdistyneen Kuningaskunnan ulkopuolella, (2) sijoittajille, jotka ovat ammattimaisia sijoittajia vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act 2000), määräyksen 2005 muutoksineen (”määräys”) artiklan 19(5) tarkoittamalla tavalla tai ovat määräyksen artiklan 49(2)(a)–(d) mukaisia tahoja (”korkean varallisuustason omaavat yritykset, rekisteröimättömät yhdistykset, jne.”), tai (3) henkilöille, joille tiedote ja tarjous voidaan muutoin laillisesti vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain artiklan 21 mukaan kommunikoida (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Asiaankuuluvat Tahot”). Henkilöiden, jotka eivät ole Asiaankuuluvia Tahoja, ei tule toimia tämän tiedotteen nojalla tai nojautua siihen. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvät sijoitukseen tai sijoitustoimintaan liittyvä tieto on tarkoitettu ainoastaan asiaankuuluvien tahojen saataville.

Yrityksestä

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.