Nurminen Logistics Oyj virtaviivaistaa organisaatiorakennettaan. Muutoksia konsernin johtoryhmään.

Report this content

Nurminen Logistics Oyj                                                     Pörssitiedote                                            18.12.2018 klo 15:30


Nurminen Logistics virtaviivaistaa organisaatiotaan. Yhtiön Suomen huolinta- ja terminaaliliiketoiminnat keskitetään yhden liiketoimintajohtajan alle. Liiketoiminnasta vastaa jatkossa Ari Penttinen, joka siirtyy tehtävään NR Rail Oy:n toimitusjohtajan toimesta. Ari on toiminut aikaisemmin myös Kiitosimeon konsernin toimitusjohtajana. Yhdistämisellä parannetaan toimintojen välistä yhteistyötä ja haetaan lisäsynergiaa myynnissä ja tuotannossa. Terminaaliliiketoiminnan aikaisempi vetäjä Risto Holopainen keskittyy Ari Penttisen alaisuudessa teollisiin asiakkuuksiin ja projekteihin. Kansainvälisestä rautatieliiketoiminnasta vastaa jatkossa liiketoimintajohtaja SVP Mike Karjagin. Tämän lisäksi yhtiö vahvistaa myyntiään ja hakee konserniin myynti- ja markkinointijohtajaa vauhdittamaan uusasiakashankintaa ja kehittämään palvelukonsepteja.

Yhtiön liiketoimintarakenne koostuu jatkossa huolinta- ja terminaaliliiketoiminnoista sekä kansainvälisestä rautatieliiketoiminnasta. Yhtiön johtoryhmään kuuluvat jatkossa; Teppo Talvinko interim CEO/CFO, Mike Karjagin SVP, Ari Penttinen SVP. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Olli Pohjanvirta tukee johtoryhmän toimintaa. Uusi organisaatiorakenne astuu voimaan 1.1.2019.

NR Rail Oy on Nurminen Logsticsin ja RTK Rail Transports Companyn välinen yhteisyritys.

Nurminen Logistics Oyj

Olli Pohjanvirta
hallituksen puheenjohtaja

Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, hallituksen puheenjohtaja, p. 040 900 6977.

JAKELU                                                                        
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet                                                    
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia, projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.

Tilaa

Liitteet & linkit