SÄILIÖAUTOKALUSTO TÄRKEÄ MAAMME HUOLTOVARMUUDELLE

Säiliöautojen yksikkökoko ja kuljetuslogistiikan tehokkuus on kehittynyt merkittävästi. Kuljetustalouden kustannustehokkuuden parantamisesta ei kuitenkaan ole aiheutunut yksinomaan myönteisiä seurauksia. Säiliöautokaluston määrä alkaa nykyisin olla huolestuttavan pieni maamme huoltovarmuuden kannalta. Kotimaisten öljyn varmuusvarastojen käyttö mahdollisissa poikkeustilanteissa energiahuollon häiriintyessä edellyttää riittävää toimintakuntoista säiliöautokalustoa. - Logistiikka pysyy kunnossa poikkeustilanteita varten vain, jos sitä käytetään sopivassa laajuudessa myös normaaliaikoina. Siten esimerkiksi joissakin poliittisissa yhteyksissä esillä ollut öljylämmityksen alasajo heikentäisi entisestään kuljetuskaluston riittävyyttä ja maamme huoltovarmuutta, totesi Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Nupponen puhuessaan lauantaina Suomen Säiliöautoliiton 50-vuotisjuhlassa Helsingissä.

Nupponen käsitteli puheessaan myös maailman öljyvarojen riittävyyttä. Asiantuntijat uskovat yleisesti, että öljyntuotantoa pystytään kasvattamaan vielä ainakin 2030-2040 –luvun paikkeille, jolloin tuotanto kuitenkin kääntynee laskuun. Senkin jälkeen liikenteessä ja lämmityksessä tullaan käyttämään nestemäisiä polttoaineita vielä pitkään, Nupponen muistutti. Osa niistä vain tuotetaan jostakin muusta raaka-aineesta kuin raakaöljystä. Tulevaisuudessa nestemäisistä polttoaineista, niin liikenteessä kuin lämmityksessäkin, tulee kasvava määrä olemaan biopolttoaineita. Myös muutenkin raaka-ainepohja tulee laventumaan. Kaasutustekniikalla, joka on yhä kehitteillä, nestemäisiä polttoaineita voidaan tehdä kivihiilestä ja maakaasusta tai vaikkapa turpeesta.

Lisätietoja: Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto, toimitusjohtaja Jarmo Nupponen, puh. (09) 6226 150

Yrityksestä

Öljyalan Keskusliitto on öljyalan yritysten etu- ja yhteistyöjärjestö, joka edustaa alaa ja toimii asiantuntijana yhteisissä öljyalaa koskevissa energia-, liikenne- ja ympäristöpoliittisissa asioissa.

Tilaa

Liitteet & linkit