Suomessa eniten käytetty bensiini muuttuuensi vuoden alussa – tarkista autosi E10-sopivuus nyt!

Suomessa yleisimmin käytetyn, 95-oktaanisen bensiinin etanoliosuus kasvaa ensi vuoden alussa. Bio-osuuden kasvattaminen vähentää hiilidioksidipäästöjä ja on osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.

-Liikennepolttoaineissa eletään muutosaikaa muutenkin, kun jatkuvasti kehitetään uusia polttoainevaihtoehtoja. Bensiinin valtalaadun etanolipitoisuuden muutos ensi vuoden alussa kuitenkin koskettaa kaikkein suurinta osaa autoilijoista, toteaa Öljy- ja Kaasualan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä . Suomessa myydystä bensiinistä reilut 90 prosenttia on 95-oktaanista.

Runsaat 70 prosenttia bensiinikäyttöisistä henkilöautoista voi käyttää E10-bensiiniä, jossa nimensä mukaisesti on enintään kymmenen tilavuusprosenttia etanolia, kun sitä nykyisin on enintään viisi prosenttia. -Jokaisen autoilijan kannattaa nyt hyvissä ajoin ennen vuoden vaihdetta tarkistaa oman autonsa E10-sopivuus, opastaa Vänskä. Tietoa löytyy verkkosivuilta www.E10bensiini.fi . Sivuilla on lista Autotuojat ry:n jäsenyritysten Suomeen tuomista malleista.

Nykyisenkaltaista, enintään viisi tilavuusprosenttia etanolia sisältävää 98-oktaanista bensiiniä tulee olemaan saatavilla niitä bensiinimoottoreita varten, joissa E10-bensiiniä ei voi käyttää. Bensiinin soveltuvuuden tarkastelussa oktaanilukuvaatimus on ensisijainen.

Verkkosivuilla on tietoa henkilöautojen lisäksi jonkin verran myös pienkoneiden ja moottoripyörien E10-soveltuvuudesta, ja tiedot täydentyvät vähitellen. Venemoottoreiden osalta soveltuvuuslista on tulossa sivuille alkusyksyn aikana, ja myös sitä päivitetään jatkossa.

-Kun meille tulee kyselyjä uudesta E10-bensiinistä, kehotan aina tutustumaan myös verkkosivujen tarjontaan. Siellä on aika runsaasti tietoa, ja esimerkiksi Kysymyksiä ja vastauksia -osasta moni on jo löytänyt tiedon häntä askarruttaneeseen asiaan, kertoo Helena Vänskä.

Verkkosivut toimivat energiatehokkuutta edistävän Motivan palvelimella. Ne on koottu yhteistyössä Motivan sekä öljy- ja autoalan kesken. Sivuilla on tietoa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoja: Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto, toimitusjohtaja Helena Vänskä, puh. 040 581 6786 ja varatoimitusjohtaja Pekka Huttula, puh. 040 503 9465; tiedotuspäällikkö Mervi Tepponen, etunimi.sukunimi(at)oil.fi, puh. 040 562 1060

Kuvia: tankkauskuvia ja henkilökuva ladattavissa www.oil-gas.fi kohdassa Tiedotteet, Kuvagalleria

Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto ry on öljy- ja kaasualan yritysten etu- ja yhteistyöjärjestö. Keskusliiton päämääränä on edistää nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden vastuullista käyttöä ja osallistua kestävän energiatulevaisuuden kehittämiseen sekä rakentaa puitteet öljy- ja kaasualan kannattavalle toiminnalle. Keskusliiton omistama Öljyalan Palvelukeskus Oy vastaa öljyalan energiatehokkuussopimus Höylä III:n toimeenpanosta sekä toteuttaa tutkimus- ja kehityshankkeita. Verkkosivut www.oil-gas.fi

Yrityksestä

Öljyalan Keskusliitto on öljyalan yritysten etu- ja yhteistyöjärjestö, joka edustaa alaa ja toimii asiantuntijana yhteisissä öljyalaa koskevissa energia-, liikenne- ja ympäristöpoliittisissa asioissa.

Tilaa

Liitteet & linkit