Helsingin Pörssi siirtyy pörssierättömään kaupankäyntiin syyskuussa

Helsingin Pörssi siirtyy pörssierättömään kaupankäyntiin syyskuun 25. päivänä 2006. Tähän saakka pörssierän koko kaupankäynnissä on ollut yhtiökohtainen ja se on vaihdellut 10–2 000 osakkeen välillä. Pörssierättömän kaupankäynnin myötä nykyiset pörssierät poistuvat käytöstä.

Pörssierätön kaupankäynti on eurooppalainen standardi ja sen käyttöönoton odotetaan tehostavan arvopaperikaupankäyntiä entisestään. –Pörssierättömästä kaupankäynnistä hyötyvät erityisesti piensijoittajat, jotka käyvät kauppaa pörssierää pienemmillä määrillä. Lisäksi sijoittaja pystyy aiempaa helpommin ostamaan juuri haluamallaan euromäärällä osakkeita. Niin ikään pörssierällä jaottomat osakemäärät pystytään myymään aiempaa helpommin, Helsingin Pörssin toimitusjohtaja Jouni Torasvirta kertoo. –Kaiken kaikkiaan kaupankäynti muuttuu vaivattomammaksi, kun pörssieristä ei tarvitse välittää, Torasvirta lisää. Pörssierättömään kaupankäyntiin päätettiin siirtyä OMX:n syksyllä 2005 järjestämän laajan asiakaskonsultaation tulosten perusteella.

Tilaa

Liitteet & linkit