Rovsing listautuu Pohjoismaiseen Pörssiin

Rovsing A/S on listautunut tänään Kööpenhaminan Pörssiin. Yhtiö on tämän vuoden 84.* listautuja Pohjoismaisessa Pörssissä.

Tanskalainen yhtiö Rovsing on toimittanut vuodesta 1992 informaatiojärjestelmiä, tietokoneohjelmia ja insinööripalveluja muun muassa Euroopan avaruusjärjestö ESA:lle (European Space Agency) ja muille johtaville kansainvälisille avaruus- ja puolustusalan toimijoille. Yhtiö on perustamisestaan saakka ollut vahva toimija Euroopan avaruusteknologian alalla. Rovsing on samalla kehittänyt puolustus- ja autoteollisuuden asiantuntemustaan, tuotteitaan ja palvelujaan.


– Rovsing on ainoa tanskalaisyhtiö, joka toimii avaruusteknologian alalla. Yhtiö on hyvä esimerkki Pohjoismaiseen Pörssiin kuuluvien yhtiöiden moninaisuudesta. Toivotamme heidät lämpimästi tervetulleeksi, Kööpenhaminan Pörssin toimitusjohtaja Jan Ovesen sanoo.


Rovsingin pörssierä on 1 000 ja kaupankäyntitunnus ROV. Rovsing kuuluu Teollisuustuotteet ja
-palvelut -toimialalle. Markkina-arvoltaan yhtiö kuuluu pieniin yhtiöihin (Small Cap).


*46 yhtiötä on Tukholman, Helsingin, Kööpenhaminan, Riian, Tallinnan ja Vilnan pörssien päälistoilta sekä 38 vaihtoehtoiselta First North -markkinapaikalta.

Tilaa

Liitteet & linkit