ONCOS-102-tutkimuslääke sai USA:n harvinaislääkestatuksen keuhkopussin syövän hoidossa

Oncos Therapeuticsin ensimmäinen tuote on nyt saanut harvinaislääkestatuksen kolmen eri syövän hoidossa sekä EU:ssa että USA:ssa

HELSINKI, 12.1.2015 — Kohdennettuja syövän immuuniterapioita kehittävä Oncos Therapeutics Oy ilmoitti tänään, että Yhdysvaltojen lääkeviranomainen FDA on myöntänyt harvinaislääkestatuksen ONCOS-102-tutkimuslääkkeelle keuhkopussin syövän hoidossa.

Keuhkopussin syöpä eli mesoteliooma on harvinainen ja agressiivinen syöpä, joka esiintyy pääosin keuhkoja ympäröivässä kalvorakenteessa eli keuhkopussissa. Mesoteliooman ennuste on huono. Ensioireiden jälkeen mediaani eloonjäämisaika on noin 12 kuukautta. Mesoteliooman hoitoon ei ole saatu merkittävää parannusta vuosikymmeniin.

Äskettäin päättyneen ensimmäisen faasin lääketutkimuksen perusteella ONCOS-102-hoito aiheutti tappaja-T-solujen kerääntymisen syöpäkasvaimiin sekä systeemisen syöpäkasvaimeen kohdistuvan tappaja-T-soluvasteen. Tämä osoittaa, että ONCOS-102-hoito voi sekä korjata paikallista immuunivasteen heikkenemistä syöpää kohtaan että saattaa herkistää kasvaimia muille hoitomuodoille kuten syövän immuuniterapioille. Osalla ensimmäisen faasin tutkimukseen osallistuneista potilaista oli mesoteliooma.

”Olemme hyvin tyytyväisiä saatuamme FDA:lta harvinaislääkestatuksen. Tämä vahvistaa merkittävän lääketieteellisen tarpeen kehittää tehokkaampia hoitomuotoja mesoteliooman hoitoon sekä tukee ONCOS-102-tuotteemme kehittämistä”, sanoi Magnus Jaderberg, Oncosin lääketieteellinen johtaja.

”Euroopan lääkevirasto EMA on aiemmin myöntänyt vastaavan harvinaislääkestatuksen. ONCOS-102-tuotteelle on nyt myönnetty kaupallistamista helpottava harvinaislääkestatus sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa kolmessa Oncosin tuotekehityksen kannalta tärkeässä syöpäindikaatiossa: mesotelioomassa, pehmytkudossarkoomassa ja munasarjasyövässä”, jatkaa Magnus Jaderberg.

Lisätietoja antaa

TkT Antti Vuolanto, Operatiivinen johtaja

Oncos Therapeutics Oy

Puh: +358407517329 

e-mail: info@oncos.com

Tietoja Oncos Therapeuticsista

Oncos Therapeutics Oy on yksityisesti rahoitettu kliinisen vaiheen bioteknologiayritys, joka kehittää ja kaupallistaa kohdennettuja syövän immuuniterapiatuotteita. Ensimmäisen tuotteensa, ONCOS-102:n, lisäksi Oncos on kehittänyt tuoteperheen, joka sisältää useita yrityksen adenovirusteknologiaan perustuvia immuuniterapeuttisia tuoteaihioita. Yrityksen päärahoittaja on HealthCap, yksi suurimmista bioalaan erikoistuneista riskipääomarahoittajista Euroopassa. Vuonna 2009 perustetun Oncosin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, lisäksi Oncosilla on toimipiste Sveitsissä. Lisätietoja Oncosista: www.oncos.com.

Tietoja ONCOS-102-tutkimuslääkkeestä

ONCOS-102 on muokattu, syöpäkasvaimeen kohdistettu ihmisen adenovirus, joka sisältää siirtogeenin, GMCSF:n (granulosyytti-makrofagikasvutekijä). Paikallisesti annosteltu ONCOS-102 aiheuttaa potilasspesifisen systeemisen kasvaimeen kohdistuvan tappaja-T-soluvasteen, poistaa paikallista kasvaimen aiheuttamaa immuunivasteen heikkenemistä sekä saattaa herkistää kasvaimia muille hoitomuodoille kuten syövän immuuniterapioille. ONCOS-102 on läpikäynyt ensimmäisen faasin lääketutkimuksen ja on valmis tutkittavaksi toisen vaiheen lääketutkimuksissa useissa eri syöpäindikaatioissa. 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit