Keskimaa parantaa palvelujaan Hankasalmella

Osuuskauppa Keskimaa avaa Hankasalmelle uuden S-marketin ja ABC-automaatin torstaina 11.6.

Tervetuloa Hankasalmen S-marketin ja ABC-automaatin avajaisiin torstaina 11.6. kello 10.

Uusi S-market tulee merkittävästi parantamaan Keskimaan omistajien ostoskokemuksia Hankasalmella.

– Asiointi helpottuu ja mukavoituu kokonaisvaltaisesti, jo pysäköintialueelta lähtien. Parkkipaikkojen määrä nelinkertaistuu entiseen verrattuna. Sisällä myymälässä asiointimukavuutta lisäävät muun muassa raikas ja avara yleisilme, leveät käytävät, uudenaikainen pullonpalautusjärjestelmä sekä kassojen lisääntyminen, kuvailee aluejohtaja Tommi Viitanen.

Uuden S-marketin myyntiala on 1 061 neliömetriä, eli noin kolmannes aiempaa enemmän.

Päivittäistavaravalikoimat (elintarvikkeet, hygieniatuotteet, pesuaineet, pehmopaperit, lehdet ja päivittäiskosmetiikka) kasvavat 12 %, yhteensä noin 9 000 tuotteeseen. Valikoimien kasvu näkyy parhaiten pakasteissa (+80 %), kuivissa elintarvikkeissa (+20 %), juomissa (+12 %) sekä maitotaloustuotteissa (+10 %).

Käyttötavarassa valikoima on säilynyt ennallaan, keskittyen kodin perustarvikkeisiin sekä kausituotteisiin.

Myymälän sisustuksessa on käytetty vaaleita, maanläheisiä värisävyjä, reilua puuta sekä suuria valokuvia, jotka kertovat osuuskauppatoiminnan pitkästä historiasta Hankasalmella.

Sisäänkäynnin tuntumaan on sijoitettu pöytäryhmä sekä kahviautomaatti, josta saa päivittäin kupillisen kahvijuomaa ilmaiseksi S-Etukortilla.

Uutena palveluna S-marketiin tulee Veikkaus.

S-market Hankasalmi työllistää vakituisesti 10 ja kesäaikaan 18 työntekijää.

– Merkittävä parannus tapahtuu henkilöstön työskentelyolosuhteissa ja logistiikan toimivuudessa. Riittävät tavarankäsittelytilat helpottavat työskentelyä erityisesti vilkkaina kesäkuukausina, marketpäällikkö Unto Virtanen kertoo.

Kiinteistössä on toteutettu useita energiaa säästäviä ratkaisuja. Kylmälaitteisiin kylmä tuotetaan hiilidioksidilla, jolla ei ole vaikutuksia ilmakehän otsonikerrokseen. Hiilidioksiditekniikkaan yhdistetään ovelliset ja kannelliset kylmäkalusteet, jotka vähentävät merkittävästi energiankulutusta. Kylmätekniikan tuottama lauhdelämpö hyödynnetään käyttöveden ja kiinteistön lämmittämisessä. Myymälän valaistus on toteutettu led-tekniikalla.

S-marketin kanssa samanaikaisesti avataan ABC-automaatti myymälän piha-alueella. Tankkauspisteessä on myynnissä kolmen eniten ostetun polttoainelaadun (95E10, 98E5 sekä Smart Diesel) lisäksi moottoripolttoöljy.

Uuden S-marketin ja ABC-automaatin rakentamisen ja kalustamisen kustannukset olivat yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa.

Avajaisissa ovat Keskimaasta mukana S-marketin henkilöstön ohella mm. toimitusjohtaja Antti Määttä, toimialajohtaja Reima Loukkola (market- ja tavaratalokauppa) ja toimialajohtaja Heikki Tervanen (ABC-liikennemyymälät ja –automaattiasemat).
Hankasalmen kuntaa avajaisissa edustaa kunnanjohtaja Matti Mäkinen.

Lisätietoja:

Aluejohtaja Tommi Viitanen, 040 506 7962

Marketpäällikkö Unto Virtanen, 050 531 2868

TAUSTATIETOA:

Kylmäaineena perinteisesti käytetyn R404A:n GWP- eli global warming potential –arvo on 3 800/kg, kun hiilidioksidista valmistetun kylmäaineen vastaava luku on 1.

ABC-ketjun Smart Dieselistä osa on UPM:n tuottamaa puupohjaista Bio Verno-dieseliä. Se on valmistettu UPM Lappeenrannan biojalostamolla raakamäntyöljystä, jota syntyy selluntuotannon sivutuotteena.

Lappeenrannasta Bio Verno toimitetaan ABC-ketjun polttonesteiden hankintaa hoitavalle NEOTille (North European Oil Trade), jossa se yhdistetään osaksi ABC-ketjussa jo myynnissä olevaa Smart Dieseliä. Kasvihuonepäästöjä jopa 80 % vähentävä UPM BioVerno sopisi myös sellaisenaan kaikkiin dieselmoottoreihin yhtä hyvin kuin tavallinen diesel.

Osuuskauppa Keskimaa, 0208265-2
puhelin 010 767 3000
PL 176, Kauppakatu 24
40101 JYVÄSKYLÄ

Osuuskauppa Keskimaa on market-  ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 118 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit