Keskimaan päivittäistavarakauppa kasvoi tammi-maaliskuussa yli 6 %

Vapautuneet aukioloajat ja ruoan hintojen halpuuttaminen vauhdittivat Osuuskauppa Keskimaan myyntiä tammi–maaliskuussa.

Osuuskauppa Keskimaan tammi-maaliskuun verollinen myynti oli 162,4 miljoonaa euroa.

Keskimaassa liikevaihtoa (myynti ilman arvonlisäveroa) kertyi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 133,8 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 3,3 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Tammi-maaliskuun tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 2 miljoonaa euroa ja operatiivinen tulos 0,6 miljoonaa euroa, mikä on yli 800 000 euroa parempi kuin viime vuonna. Koko vuoden operatiivisen tuloksen ennakoidaan päätyvän budjetoidulle noin 8 miljoonan euron tasolle.

Market- ja tavaratalokauppa kasvoi tammi-maaliskuussa 4,5 %, 98,6 miljoonaan euroon.

Käyttötavarakaupan liikevaihto oli 14 miljoonaa euroa, mikä oli 3,7 % edellisvuotta vähemmän.

Päivittäistavarakauppaa tehtiin 84,2 miljoonalla eurolla. Kasvua kertyi 6,1 %.

Hintojen halpuuttamisen ansiosta Keskimaan päivittäistavarakauppa on kasvanut yhtäjaksoisesti syksystä 2014 lähtien. Asiakasmäärien sekä myyntivolyymien ja -eurojen lisääntymistä vauhditti edelleen tämän vuoden alussa aukioloaikojen tuntuva pidentäminen.

Uudet aukioloajat ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton. Pitkät palveluajat niin arkena kuin juhlapyhinäkin ovat antaneet entistä enemmän valinnan vapautta asiakkaille. Esimerkiksi pääsiäisen aikaan yksinomaan pitkäperjantaina Keskimaan kaupoissa asioi 45 000 maksanutta asiakasta. Keskimaan ruokakaupat tulevat pääsääntöisesti olemaan avoinna myös kevään ja alkukesän juhlapäivinä, kuten vappuna, äitienpäivänä ja juhannuksena.

Aukioloaikojen vapautuminen on otettu asiakkaiden parissa ilahtuneena vastaan. Tuore Prisman ja S-marketin asiakkaille tehty asiakaspaneeli kertoo, että yli puolet lapsiperheistä on hyödyntänyt pidentyneitä aukioloaikoja ja kokee niiden helpottavan oman arkensa sujumista huomattavasti.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto pieneni alkuvuonna 1,4 %, 24,4 miljoonaan euroon.

ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 6,6 miljoonalla eurolla (-2,8 %). Kauppojen vapautuneet aukioloajat laskivat ABC-liikennemyymälöiden myyntejä.

Polttonestekaupan liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 17,9 miljoonaa euroa (- 0,8 %). Edelleen laskeneet polttonesteiden myyntihinnat vähensivät myyntieuroja, vaikka polttonesteiden litramyynti kasvoi 10,9 %.

Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 9,7 miljoonaa euroa, missä kasvua oli 3,7 %. Ravintolakauppa (6,8 milj.€) kasvoi 0,5 % ja majoituskauppa (2,9 milj.€) 12,3 %.

Majoituskaupan suotuisaan kehitykseen vaikutti erityisesti Jyväskylän vilkas messu- ja tapahtumatarjonta.

Helmikuun lopussa Keskimaan hotellien majoituskapasiteetti pieneni 129 huoneella Original Sokos Hotel Jyväshovin toiminnan päätyttyä. Jyväshovin hallittu alasajo toteutui suunnitellusti.

Keskimaa jatkaa entisen Jyväshovin tiloissa Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiön vuokralaisena yökerho Bran toimintaa. Yökerho avataan uudistettuna myöhemmin tänä vuonna.

Vuoden 2016 aikana Keskimaa investoi palvelujensa parantamiseen noin 30 miljoonaa euroa.

Seppälän uusi Prisma ravintolamaailmoineen avattiin onnistuneesti torstaina 28.4.

Alkuvuoden aikana on toteutettu lisäksi Jämsänkosken ja Karstulan S-marketien uudistukset.

Keskimaalla oli maaliskuun lopussa omistajia 122 159, mikä oli 3 960 enemmän kuin vuotta aiemmin samaan aikaan.

Keskimaa on edelleen Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli maaliskuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 1 710 työntekijää, mikä oli 72 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Seppälän uuteen Prismaan rekrytoitiin alkuvuoden aikana nelisenkymmentä uutta työntekijää.

Kesällä 2016 Keskimaassa työskentelee noin 750 kesätyöntekijää, joista noin puolet on työelämään ensimmäistä kertaa tutustuvia nuoria.

Keskimaa jakaa omistajilleen kesäkuussa ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa, mikäli edustajisto hyväksyy toukokuisessa kevätkokouksessaan sille tehtävän esityksen.

Vuoden 2015 tuloksesta ylijäämänpalautusta maksetaan esityksen mukaan 2 miljoonaa euroa. Osuusmaksun koron suuruudeksi esitetään 6 %, mikä tekee yhteensä 0,7 miljoonaa euroa.

Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota maksettiin tammi-maaliskuussa 4,8 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Antti Määttä, 050 522 1011

Talousjohtaja Niko Toivanen, 040 523 9131

Osuuskauppa Keskimaa, 0208265-2
puhelin 010 767 3000
PL 176, Kauppakatu 24
40101 JYVÄSKYLÄ

Osuuskauppa Keskimaa on market-  ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on noin 122 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit