Uusi Prisma Seppälä avataan 28.4. klo 10. Asiakkaille paras Prisma aloittaa uuden aikakauden

Report this content

Jyväskylässä alkaa uusi kaupan aikakausi torstaina 28.4.2016, kun uusi Prisma Seppälä avataan.

Prisma-kauppakeskuksen suunnittelussa, rakentamisessa ja toteutuksessa on hyödynnetty uusinta kaupan alan teknologiaa ja innovaatioita. Seppälään on rakennettu Suomen paras Prisma – sekä asiakkaille että henkilökunnalle.

– Uudella Prisma Seppälällä varmistamme, että maankuulu kauppapaikka säilyttää asemansa seuraavinakin vuosikymmeninä ja jatkaa kunniakasta perinnettä. Uskomme vahvasti siihen, että asiakaslähtöisesti toteutettu, helppo, edullinen, elämyksellinen ja iloa tuottava hypermarket on tulevaisuudenkin kauppapaikka, Prisma-johtaja Mikko Junttila kuvailee.

Seppälään avataan torstaina 28.4. Suomen paras Prisma.

– Lähdimme uuden Prisman suunnittelussa ja rakentamisessa alusta pitäen siitä, että emme ole tekemässä Suomen suurinta, vaan Suomen parasta Prismaa, jossa hyödynnetään alan parasta tietotaitoa ja uusia innovaatioita. Olemme avaamassa niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin parhaan mahdollisen hypermarketin.

Uuden Prisma Seppälän kulmakiviä ovat Keski-Suomen laajimmat valikoimat ja halvimmat hinnat, sujuva, helppo ja tarvittaessa nopea asiointi, kattavat valikoimat sekä yllätyksellisyys, elämyksellisyys ja ilahduttaminen.

– Tarjoamme kaupallisesti parasta, mitä Jyväskylässä on koskaan nähty hintojen, etujen, valikoiman, palvelun ja asioinnin muodossa.

Parasta on haettu yhdessä asiakkaiden kanssa.

– Kysyimme asiakkailtamme, mikä tekee heille parhaan Prisman. Saimme 2 100 asiakkaalta erilaisia ideoita, joista suuri osa on toteutettu. Toiveiden täyttämisestä esimerkkejä ovat vaikkapa tavanomaista leveämmät pysäköintiruudut, monipuolisempi palvelutiski, kiinnostavampi vaatevalikoima, erilaiset ostoskorit ja –vaunut sekä toimivampi lasten puuhapaikka, Junttila kuvailee.

Prisman digitaalisia palvelujakin on kehitetty asiakastoiveiden mukaisesti.

– Yksi tärkeimmistä uutuuksistamme on ruoan verkkokauppa. Kauppakassi-palvelustamme voi noutaa verkossa tilatut tuotteet sovittuun aikaan valmiiksi kasseihin kerättynä. Tarvittaessa kotiinkuljetuskin järjestyy.

Uuden Prisman avajaiset jatkuvat koko toukokuun ajan.

– Avajaisten yllätyksellisyys tulee olemaan vailla vertaa parhaan Prisman tyyliin. Avajaisviikot aloitamme vapputeemalla, josta luontevasti siirrytään äitienpäiväviikolle ja edelleen muihin, viikoittain vaihtuviin teemoihin.

Piha-alueella on ensimmäisten viikkojen ajan Prisman aukioloaikoina liikenteenohjaajat paikalla. Jyväskylän ydinkeskustasta pääsee tutustumaan uuteen Prismaan myös ilmaisilla nonstop-busseilla toukokuun ajan.

Tervetuloa Prisma Seppälän avajaisiin torstaina 28.4. klo 10.00. Avauksessa ovat tuhansien asiakkaiden lisäksi mukana Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä sekä Keskimaasta toimitusjohtaja Antti Määttä ja Prisma-johtaja Mikko Junttila.

Lisätietoja:

Prisma-johtaja Mikko Junttila, 050 5757 574

Uusi Prisma Seppälä:

  • Huoneistoala n. 43 000 m2 (kellarissa 13 500 m2, katutasossa 23 000 m2 ja kakkoskerroksessa 6 200 m2).
  • Prisman myyntiala 12 500 m2, Kesäpiha 900 m2, vuokralaistilat 3 900 m2.
  • Erilaisilla ajoneuvoille tavanomaista leveämpiä pysäköintipaikkoja 1 700, joista pysäköintihallissa 350 (avausvaiheessa käytössä 1 000 paikkaa). Polkupyöräparkit ovien tuntumassa sekä parkkihallissa. Koiraparkit rauhallisilla varjopaikoilla.
  • Sisäänajoliittymät Vasarakadulta, Ahjokadulta ja Alasinkadulta. Parkkihalliin kulku Vasarakadun eteläisen liittymän suunnalta.
  • 1 500 tavallista ostoskärryä, 200 erikoisostoskärryä ja 800 ostoskoria.
  • Palvelutiskiä 22 metriä, kylmäkaappeja ja altaita 410 m, hyllymetrejä kaikkiaan 2 700 m (hyllykön korkeus 2,20 m, tavaramäärä vaihtelee tuotteista riippuen), erikoiskalustemoduleja sekä lavapaikkoja noin 1 000 kpl.
  • Valikoimissa avaushetkellä kaikkiaan noin 82 600 eri tuotetta, joista päivittäistavaroita reilu neljännes, yli 22 100 nimikettä. Päivittäistavaravalikoimat kasvavat vanhaan Prismaan verrattuna lähes 2 500 tuotteella. Muun muassa palvelutorin ja paistopisteen valikoimat kasvavat merkittävästi.
  • Uutta lähiruokatarjontaa, paikallisuutta korostavia esillepanoja ja teemaviikkoja.
  • Suomessa ennen näkemätön salaattibaari. Take away-alueelta nopeaa syömistä.
  • Käyttötavarassa uutta valikoimaa ja merkkejä sekä selkeämpiä esillepanoja, uutena tuotealueena ratsastustarvikkeet.
  • Kassoja yhteensä 30 kpl, joista itsepalvelukassoja 5 kpl.
  • Kauppakassi-palvelussa ruokaostoksia verkossa, käytössä Prisman koko päivittäistavaravalikoima, tupakkatuotteita ja irtomakeisia lukuunottamatta. Kauppakassin noutopiste Vasarakadun puolella, oman sisäänkäynnin tuntumassa 21 pysäköintipaikkaa.
  • Penkkejä runsaasti, paremmat wc-tilat, asiakas-wc myymälän sisällä.
  • Lasten puuhapaikka, jossa olohuonemainen nurkkaus aikuisille sekä synttärihuone.
  • Kierrätyspisteet sisällä ja ulkona.
  • 4 ravintolan kokonaisuus: Buffa, Presso, Urbanfarm ja Hesburger. Ravintolamaailmassa reilut 800 m2 ja 350 asiakaspaikkaa.
  • 18 vuokralaista, mm. Lastentarvike, TeliaSonera, Timanttiset, S-Pankki, LähiTapiola, Nanso, Elisa, Apteekki, DNA, Kultajousi, Silmäasema, Instrumentarium, Musti ja Mirri, Lestivesa sekä RAY Potti.
  • Infossa uutuutena Lippupalvelu sekä osuuskaupan omistaja-asioille rauhallisemmat palvelupisteet.
  • Prisman omassa Parturi-kampaamossa 14 kampaamotuolia, 6 pesupaikkaa ja 1 hoitohuone. Kampaamopalvelujen lisäksi meikkejä, ripsipidennyksiä ja rakennekynsiä.
  • Energiatehokkuus uudelle tasolle: neliöiden ja kylmälaitteiden määrän tuntuvasta kasvusta huolimatta energiankulutus pysyy entisellä tasolla, todennäköisesti jopa pienenee.
  • ABC Pesukadun kapasiteetti parhaimmillaan 500 autoa päivässä.
  • ABC-polttonesteautomaatilla 8 tankkauspistettä, myynnissä 5 polttoainelaatua.
  • Prisma Seppälän tontilla myymälässä, parturi-kampaamossa, ravintolamaailmassa sekä ABC Pesukadulla työskentelee yhteensä noin 270 keskimaalaista, joista uusia työntekijöitä on nelisenkymmentä.

Osuuskauppa Keskimaa, 0208265-2
puhelin 010 767 3000
PL 176, Kauppakatu 24
40101 JYVÄSKYLÄ

Osuuskauppa Keskimaa on market-  ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on noin 122 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.

Avainsanat:

Liitteet & linkit