Yrityksestä

Otava-konserni on kolmanneksi suurin graafisen viestinnän kustantaja Suomessa. Konsernin liiketoiminta-alueet ovat Kirjat, Kauppa, Lehdet ja Uudet liiketoiminnat. Otavamedia Oy kuuluu Otava-konserniin. Yhtiö kustantaa Suomessa yhteensä 25 yleisöaikakauslehteä, joista monet ovat oman alansa markkinajohtajia. Muun muassa Seura, Anna, Kotiliesi, Tekniikan Maailma ja Suomen Kuvalehti ovat elinvoimaisia esimerkkejä vuosikymmeniä jatkuneista lukijasuhteista, jotka nykyään elävät printin lisäksi verkossa. Otavamedia tavoittaa yli 30 verkkosivustollaan kuukausittain noin 2 miljoonaa suomalaista: verkosto on Suomen suurimpia. Suosittuja sivustoja ovat esimerkiksi Kaksplus.fi ja Anna.fi. Otavamedian mobiilisivut tavoittavat viikoittain noin miljoona suomalaista. Otavamedia OMA Oy on Suomen johtava sisältömarkkinointia, asiakas- ja sidosryhmäviestintää sekä liikkuvan kuvan tuottamista harjoittava yhtiö. Yksikössä on noin sata sisältömuotoilun ammattilaista. oma.otavamedia.fi Otavamedialla on kolme kirjakerhoa, joista suurin ja tunnetuin on Suuri Suomalainen Kirjakerho. Kerhotoiminnan lisäksi lukijoille ovat tarjolla myös verkkokirjakaupan palvelut. Otavamedia tarjoaa lisäksi Luekirja-palvelun, jonka kautta voi ostaa sähköisiä kirjoja. Otavan Uudet Liiketoiminnat Oy perustettiin keväällä 2016. Nettix Oy:stä ja Ampparit Oy:stä tuli sen tytäryhtiöitä. Uudet Liiketoiminnat -yksikön tehtävänä on kehittää Nettix-markkinapaikkojen, Ampparit-uutispalvelun, Witpik-mediaseurantapalvelun sekä Muropaketti.com ja Plaza.fi – verkkosivustoja. Vuonna 2016 Otavamedian yhtiöiden liikevaihto oli 127,3 milj. € ja niiden palveluksessa on keskimäärin 445 henkilöä. www.otavamedia.fi