Kotilieden päätoimittaja ryhtyy yrittäjäksi

Report this content

Päätoimittaja Leeni Peltonen perustaa viestintäyrityksen. Otavamediassa 25 vuotta työskennellyt Peltonen on luotsannut Kotiliettä viimeiset 10 vuotta. Vuoden 2014 alusta asti hän ollut myös Dekon, Maalla-lehden ja Kotiliesi Käsityön (ent. Moda) päätoimittaja.

"Nyt on paras mahdollinen hetki uusille kuvioille. Uusi organisaatio lehtiperheineen on vakiintunut, ja lehdet on trimmattu kuntoon. Vielä ennen irtautumistani saattelen vauhtiin yhden lehtiuudistuksen ja kaksi saittiuudistusta ", Peltonen sanoo.

Hän jatkaa vastaavan päätoimittajan tehtäviä toukokuun loppuun saakka.

”Leeni on ollut avainroolissa räätälöimässä uutta toimintamalliamme. Haluan kiittää Leeniä hänen arvokkaasta panoksestaan sekä sisältöjemme että prosessiemme kehittämisessä”, sanoo Otavamedian julkaisujohtaja Katriina Kaarre.

”Median murroksessa rakenteet muuttuvat ja uusia kuvioita tarvitaan. Haluan olla omalta osaltani luomassa merkityksellisiä sisältöjä ja niihin liittyviä bisnesmalleja”, sanoo Leeni Peltonen.

Yhteistyö Otava-konsernin kanssa jatkuu myös tämän jälkeen: Peltonen kirjoittaa syksyn aikana hyvinvointiaiheista tietokirjaa, joka ilmestyy Otavan kustantamana tammikuussa 2016. Kodin lehtien päätoimittajan haku käynnistyy välittömästi.

Lisätiedot:
Julkaisujohtaja Katriina Kaarre, puh. 050 310 3050

Otavamedia Oy kustantaa Suomessa 27 yleisöaikakauslehteä. Lehtibrändeistä tunnetuimpia ovat Seura, Anna, Suomen Kuvalehti, Tekniikan Maailma ja Kotiliesi. Otavamedian asiakasviestintäyksikkö tekee ja kustantaa asiakaslehtiä printtinä, verkossa, on-linena ja iPadissa. Verkkopalveluja tarjoavat portaalit Plaza.fi, Ellit.fi, Muropaketti.fi ja Dome.fi sekä NettiX Oy, jonka suosituin verkkosivusto on Nettiauto.com. NettiX:n tytäryhtiö Ampparit Oy on verkkoliiketoimintaa kehittävä yritys, jolla on mm. uutisotsikoita kokoava palvelu.

Otavamediaan kuuluu myös kolme kirjakerhoa, joista tunnetuin on Suuri Suomalainen Kirjakerho. Kerhotoiminnan lisäksi yhtiöön kuuluu verkkokirjakauppa sekä yrityksille ja kuluttajille suunnattu Libricard-kirjalahjakorttipalvelu.

Otavamedian yhtiöitä ovat lisäksi DeCo Media Oy ja Lakiperintä Oy sekä Virossa toimiva, yhdessä A-lehtien kanssa omistettu aikakauslehtiyhtiö Ühinenud Ajakirjad AS, joka kustantaa useita aikakauslehtiä. Vuonna 2013 Otavamedian yhtiöiden liikevaihto oli 155,2 milj. € ja niiden palveluksessa on noin 479 henkilöä. Otavamedia Oy kuuluu Otava-konserniin.

Avainsanat: