Ovako laajentaa uudelleenjärjestelyohjelmaa 2016–17

Ovakon marraskuussa 2015 julkistamaa uudelleenjärjestelyohjelmaa laajennetaan. Koko ohjelman kustannussäästötavoite on nostettu vuositasolla 45 miljoonasta 50 miljoonaan euroon, täysimääräisenä alkaen vuodesta 2018. Myös suunnitellut henkilöstövähennykset kasvavat 250:stä 300:aan.

”Marraskuussa julkistettu uudelleenjärjestelyohjelma etenee suunnitelmien mukaisesti. Olemme nyt kartoittaneet tapoja, joilla ohjelmaa voidaan laajentaa, jotta pystymme vahvistamaan kilpailukykyämme markkinoilla entisestään. Kustannusten pienentäminen ja liiketoiminnan vahvistaminen tulevaisuutta ajatellen on äärimmäisen tärkeää”, toteaa Ovakon konsernijohtaja Marcus Hedblom.

Useat alkuperäisen ohjelman toimenpiteet etenevät suunnitellulla tavalla:

  •  Forsbackan tuotanto- ja jakeluyksikön sulkeminen on suunniteltu toteutettavaksi vuoden 2016 kuluessa.
  • Turengin jakelukeskus suljetaan, ja Ovakon Suomen jakelutoimintojen keskittäminen yhteen paikkaan on suunniteltu saatettavaksi päätökseen vuoden 2016 kuluessa.
  •  Hoforsin terästehtaan ja valssaamon miehityksen supistaminen siirtymällä neljästä kolmeen vuoroon toteutettiin etuajassa joulukuussa 2015.

Uudelleenjärjestelyohjelmaan liittyen yhtiön henkilöstö on pienentynyt tähän mennessä noin 140 työntekijällä.

Uudelleenjärjestelyohjelmaa vahvistetaan useilla osa-alueilla:

  •  Maaliskuussa perustettu uusi organisaatio antaa mahdollisuuden säästöihin Hoforsin ja Hälleforsin rakenteellisissa toimipaikkakustannuksissa sekä kaupallisen organisaation kustannuksissa.
  •  Imatran ja SmeBoxin liiketoimintayksiköiden toimipaikkakustannuksissa päästään säästöihin tuottavuutta lisäämällä.
  •  Isommilla energiasäästöillä on positiivinen vaikutus kustannuksiin ja ympäristöjalanjälkeen.
  •  Hankintakustannuksia alennetaan.

Kaikkien tuotantoyksiköiden suunnitellun tuottavuuden noston ansiosta painopiste on yllä lueteltujen säästöjen toteuttamisessa eikä aiemmin ilmoitetussa, pitkäkestoisemmassa ja monimutkaisemmassa Hälleforsin valssaamon sulkemisessa. Toisin sanoen Hälleforsin valssaamo jatkaa tuotantoaan ja asiakkaidemme palvelemista.

Ohjelmaan sisältyy lisäksi jatkuvia määrätietoisia otteita koko konsernin tuotannon ja hallinnon jatkuvassa parantamisessa. Suunnitelman toteutuksen yksityiskohtainen suunnittelu ja neuvottelut paikallisten ammattiliittojen kanssa aloitetaan tarpeen mukaan.

Koko ohjelman tavoitteena ovat vuositasolla 50 miljoonan euron kustannussäästöt ja 300 työntekijän nettovähennys koko konsernissa. Ohjelma toteutetaan kahden vuoden kuluessa siten että vaikutukset toteutuvat täysimääräisesti vuodesta 2018 alkaen. Koko vuoden 2016 säästöt ovat arviolta 20 miljoonaa euroa. Ohjelmaan liittyen pyritään edelleen löytämään mahdollisuuksia uusiin kustannussäästöihin.

Aiemmin ilmoitettujen uudelleenjärjestelykustannusten ja investointien arvioidaan pysyvän ennallaan.

”Vahvistamme ohjelmaa proaktiivisesti vastataksemme nykyiseen markkinatilanteeseen ja varmistaaksemme Ovakon tulevan menestyksen. Pyrimme kaikin käytettävissä olevin keinoin hoitamaan henkilöstövähennykset vastuullisella tavalla”, Marcus Hedblom toteaa.

Ovako julkistaa toisen neljänneksen osavuosikatsauksen 17. heinäkuuta 2016.

Lisätietoja:
Elina Olsson, Group Communications, +46 (0)8 622 13 22

Ovako kehittää teknisesti korkeatasoisia teräsratkaisuja kuulalaakeri-, ajoneuvo- ja konepajateollisuudessa toimiville asiakkailleen yhteistyössä näiden kanssa. Teräksemme tekee asiakkaidemme lopputuotteista kestävämpiä ja pidentää niiden käyttöikää – se merkitsee viime kädessä älykkäämpiä, vähemmän energiaa kuluttavia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita.

Tuotantomme pääraaka-aine on kierrätysteräs, josta valmistetaan tankoja, putkia, renkaita ja puolivalmiita komponentteja. Ovako on edustettuna yli 30 maassa, ja yhtiöllä on myyntikonttoreita Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Vuonna 2015 Ovakon liikevaihto oli 834 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa 2 905. Lisätietoja internet-sivustoltamme osoitteesta www.ovako.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Tietoa OvakostaOvako kehittää teknisesti korkeatasoisia teräsratkaisuja kuulalaakeri-, ajoneuvo- ja konepajateollisuudessa toimiville asiakkailleen yhteistyössä näiden kanssa. Teräksemme tekee asiakkaidemme lopputuotteista kestävämpiä ja pidentää niiden käyttöikää – se merkitsee viime kädessä älykkäämpiä, vähemmän energiaa kuluttavia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita. Tuotantomme pääraaka-aine on kierrätysteräs, josta valmistetaan tankoja, putkia, renkaita ja puolivalmiita komponentteja. Ovakolla on yli 3 000 työntekijää yli 30 maassa. Vuonna 2017 Ovakon liikevaihto oli 921 miljoonaa euroa. Ovako kuuluu kesäkuusta 2018 alkaen japanilaiseen Nippon Steel & Sumitomo Metal Corporationiin, jolla on maailmanlaajuisesti 92 000 työntekijää. Konsernin liikevaihto on 37 miljardia euroa. Lisätietoa: www.ovako.com ja www.nssmc.com.

Tilaa

Lainaukset

Vahvistamme ohjelmaa proaktiivisesti vastataksemme nykyiseen markkinatilanteeseen ja varmistaaksemme Ovakon tulevan menestyksen. Pyrimme kaikin käytettävissä olevin keinoin hoitamaan henkilöstövähennykset vastuullisella tavalla
Marcus Hedblom, President and CEO