Ovako vähentää henkilöstöä – koskee runsasta 200 työntekijää

Ovako vähentää toiminnan tehostamiseksi ja kustannusten säästämiseksi henkilöstöään yhteensä runsaalla 200 henkilötyövuodella. Ruotsin Hoforsissa annetaan tänään irtisanomisvaroitus 134 työntekijälle. Tämän lisäksi noin 70 työpaikkaa vähenee rationalisointitoimenpiteiden seurauksena Ruotsin ja Suomen tuotantoyksiköissä.

Ovako sopeuttaa organisaatiotaan vallitsevaan suhdannetilanteeseen antamalla tänään irtisanomisvaroituksen 134:lle Hoforsin tuotannon työntekijälle.

Ovako aloitti syksyllä 2011 toimintansa tehostamiseen tähtäävän ohjelman. Nyt siirrytään ohjelman intensiiviseen vaiheeseen ja seuraavien kuuden kuukauden aikana vähennetään noin 70 työpaikkaa rationalisointitoimenpitein. Myös muita kustannuksia vähentäviä toimenpiteitä toteutetaan. Toimenpideohjelma koskee kaikkia Ovakon tuotantoyksiköitä Ruotsissa ja Suomessa.

– Tavoitteenamme on edelleen rakentaa vahva ja tehokas organisaatio. Meidän on kuitenkin sopeuduttava siihen, että suhdanteen elpyminen voi kestää pitkään, toteaa Ovakon konsernijohtaja Tom Erixon.

Ilmoitetuilla toimenpiteillä saavutetaan vuositasolla noin 10 milj. euron kustannussäästöt.

Ovakon investoinnit ja panostukset uusille markkinoille jatkuvat suunnitellulla tavalla.

Lisätietoja:
Viktoria Karsberg, Head of Group Communications, +46 70 209 93 96

Ovako on johtava eurooppalainen koneenrakennusterästen valmistaja, jonka asiakkaita ovat laakeri-, kuljetusväline- ja konepajateollisuus. Ovako valmistaa niukkaseosteisia teräksiä ja hiiliteräksiä tankoina, putkina, renkaina ja puolivalmiina komponentteina. Yhtiöllä on tuotantoa 11 paikkakunnalla ja useita myyntiyhtiöitä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ovakon liikevaihto vuonna 2011 oli 1 121 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 3 239. Vuotuinen terästuotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.

Avainsanat:

Yrityksestä

Tietoa OvakostaOvako kehittää teknisesti korkeatasoisia teräsratkaisuja kuulalaakeri-, ajoneuvo- ja konepajateollisuudessa toimiville asiakkailleen yhteistyössä näiden kanssa. Teräksemme tekee asiakkaidemme lopputuotteista kestävämpiä ja pidentää niiden käyttöikää – se merkitsee viime kädessä älykkäämpiä, vähemmän energiaa kuluttavia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita. Tuotantomme pääraaka-aine on kierrätysteräs, josta valmistetaan tankoja, putkia, renkaita ja puolivalmiita komponentteja. Ovako on edustettuna yli 30 maassa, ja yhtiöllä on myyntikonttoreita Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Vuonna 2016 Ovakon liikevaihto oli 781 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa 2 800. Lisätietoja internet-sivustoltamme osoitteesta www.ovako.com Lehdistökuvia:http://mediabank.ovako.com/search/images

Tilaa

Liitteet & linkit