Ovenia kasvattaa osuuttaan Keskon kiinteistöjen ylläpidossa

Report this content

Lehdistötiedote 17.10.2013

Kesko ja Ovenia ovat sopineet, että Ovenia vastaa vuoden 2014 alusta lähtien Keskon koko Suomen kiinteistöjen huollon ja ylläpidon johtamisesta pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta, kertoo Ovenia Groupin toimitusjohtaja Jan-Martin Börman.

Kesko ja Ovenia ovat solmineet sopimuksen, jonka mukaan Ovenia järjestää Keskon kiinteistöjen operatiivisen ylläpidon sekä vastaa sen johtamisesta ja toimivuudesta. Sopimus astuu voimaan vuoden 2014 alusta.

– Olemme aikaisemmin vastanneet Uudenmaan, Pirkanmaan ja Kaakkois-Suomen alueiden kiinteistöistä ja nyt saamme hoitaaksemme koko Suomen pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Uusi sopimus tuplaa yhteistyömme. Meille tämä on osoitus toimintamallimme kilpailukyvystä, kiinteistöjohtamispalveluita tuottavan Ovenia Oy:n toimitusjohtaja Mika Valtonen kertoo.

Sopimus kattaa yhteensä 529 kiinteistöä, joissa toimivat muun muassa K-citymarketit, K-supermarketit, K-marketit, K-raudat, Anttilat, Kodin Ykköset sekä Asko ja Sotka. Lisäksi Ovenian johdettavana ovat jo Keskon Karisma- ja Veturi-kauppakeskukset Lahdessa ja Kouvolassa. Kiinteistöissä on hoidettavaa pinta-alaa yli 1,9 miljoonaa neliömetriä.

– Tällä sopimuksella tavoitteemme on jatkuvasti kehittää ylläpitotoiminnan kustannustehokkuutta, energiansäästöä ja toiminnan laatua. Ovenia on pitkäaikaisessa yhteistyössä saavuttanut asetetut tavoitteet, kertoo Keskon ylläpitoyksikön päällikkö Jukka Anttila.

Ylläpito työllistää parhaita paikallisia palveluyrityksiä

– Ovenian palvelumalli perustuu läpinäkyvään palveluverkoston johtamiseen, joka parantaa laatua ja kustannustehokkuutta. Tuloksia ja laatua on mitattu pitkän yhteistyön aikana. Lisäksi tarjoamme aina paljon työmahdollisuuksia parhaille paikallisille palveluyrityksille ja sitä valtakunnalliset asiakkaat arvostavat, Ovenia Oy:n toimitusjohtaja Mika Valtonen sanoo.

Keskon valtakunnallinen kiinteistökanta sisältää eri-ikäisiä ja -kokoisia kohteita, mikä asettaa korkeat vaatimukset ylläpidolle.

– Kiinteistöt edustavat parhaita kauppapaikkoja ja ne edellyttävät meiltä monipuolista ylläpito-osaamista, jotta ne menestyvät kaupan alan kovassa kilpailussa, Mika Valtonen kertoo. – Sopimus on Ovenialle merkittävä ja laajentaa pitkäaikaisen yhteistyömme valtakunnalliseksi kumppanuudeksi.

Lisätietoja:

Mika Valtonen, toimitusjohtaja, Ovenia Oy, puh. 040 7260 006, mika.valtonen@ovenia.fi

Jukka K. Anttila, ylläpitoyksikön päällikkö, Kesko Oyj, puh. 010 5311, jukka.k.anttila@kesko.fi

Lisätietoja Ovenia Groupista:

Jan-Martin Börman, toimitusjohtaja, Ovenia Group, puh. 0500 456960, jan-martin.borman@ovenia.fi

Ovenia

Ovenia Group on Suomen johtava kiinteistöjohtamis-, vuokraus- ja isännöintipalvelujen tarjoaja, jonka muodostavat Ovenia Oy, Ovenia Isännöinti Oy ja Realprojekti Oy.

Ovenia Group vastaa 11 kauppakeskuksen ja 6000 toimitilan ylläpidosta ja yli 60 000 asunnon hallinnoinnista. Kaikki palvelut tuotetaan kiinteistöjohtamisen ISO 9001 -laatujärjestelmän mukaisesti.

Ovenia Group toimii 21 paikkakunnalla Suomessa ja työllistää runsaat 500 kiinteistöalan ammattilaista.

www.ovenia.fi

www.oveniaisannointi.fi

www.realprojekti.fi

Kesko

Kesko (www.kesko.fi) on vähittäiskaupan osaaja, joka tuo kauppojensa kautta elämisen laatua kuluttajien jokaiseen päivään. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia