Finnmatkat on jatkossa TUI

Report this content

Suomen suurin matkanjärjestäjä Finnmatkat vaihtaa marraskuun ensimmäisenä päivänä nimensä TUIksi. Nimenvaihdos tarkoittaa entistä tiiviimpää yhteistyötä maailman johtavan matkailuyrityksen kanssa, johon Finnmatkat on kuulunut jo 15 vuotta.

Finnmatkat tunnetaan 1. marraskuuta 2016 alkaen nimellä TUI. Samalla perinteinen valmismatkanjärjestäjä muuttuu entistä enemmän moderniksi matkailuyritykseksi, joka tarjoaa räätälöityjä ja yksilöllisiä lomaelämyksiä.

”Keskittämällä toimintamme yhden brändin alle saamme voimaa kasvuun. Se tarkoittaa sitä, että voimme tarjota suomalaisille matkailijoille paljon entistä laajemman valikoiman matkakohteita, konsepteja ja digitaalisia ratkaisuja. Luvassa on entistä joustavampaa paketointia aina lyhyistä kaupunkilomista risteilyihin”, TUIn Suomen maajohtaja Tiina Sirén sanoo.

TUIn valikoima laajenee merkittävästi tulevien vuosien aikana. TUI satsaa esimerkiksi uusiin hotellikonsepteihin, risteilyaluksiin ja valmiisiin risteilymatkoihin. Myös matkojen kesto ja matkustusajankohta on jatkossa entistä helpompi määritellä omien toiveiden mukaan.

”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhä suurempi määrä laadukkaita hotelleja ja kiinnostavia matkakohteita tulee suomalaisten matkailijoiden ulottuville, kun pääsemme hyödyntämään koko TUI-konsernin valikoimaa. Samaan aikaan suomalaiset ja pohjoismaiset oppaamme työskentelevät edelleen lomakohteissamme ja Bamse odottaa lapsia leikkimään kuten ennenkin”, Tiina Sirén sanoo.

Tiesitkö tämän TUIsta?

  • TUI Groupiin kuuluu kuusi lentoyhtiötä, jotka operoivat yli 130 lentokonetta.
  • TUI Groupin omistuksessa on yli 300 hotellia, joissa on yli 210 000 vuodepaikkaa.
  • TUI omistaa 13 risteilyalusta, joista uusimpia rakennetaan parhaillaan Meyerin telakalla Suomen Turussa.

Lisätiedot:

Tiina Sirén, Suomen maajohtaja, TUI, puh. +358 50 303 8182, tiina.siren@finnmatkat.fi 


Oy Finnmatkat Ab on Suomen suurin matkanjärjestäjä, ja se järjestää vuosittain noin 216 000 valmismatkaa. Finnmatkat kuuluu Pohjoismaiden johtavaan matkanjärjestäjäkonserniin TUI Nordiciin. Se on osa Lontoon pörssissä noteerattua maailman suurinta matkailukonsernia, TUI Groupia, jolla on vuosittain yli 30 miljoonaa matkustajaa 31 maasta. 

Avainsanat:

Lainaukset

Keskittämällä toimintamme yhden brändin alle saamme voimaa kasvuun. Se tarkoittaa sitä, että voimme tarjota suomalaisille matkailijoille paljon entistä laajemman valikoiman matkakohteita, konsepteja ja digitaalisia ratkaisuja. Luvassa on entistä joustavampaa paketointia aina lyhyistä kaupunkilomista risteilyihin.
Tiina Siren