Hartwall jatkaa Hartwall Arenan yhteistyökumppanina

Oy Hartwall Ab ja Helsinki Halli Oy sopivat pitkäaikaisen yhteistyösopimuksensa jatkosta seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi. Sopimuskausi alkaa huhtikuussa 2017.

Hartwall jatkaa Hartwall Arenan omistavan Helsinki Halli Oy:n pääyhteistyökumppanina seuraavat seitsemän vuotta. Yhteistyösopimuksen myötä hallin nimi on jatkossakin Hartwall Arena. Hartwall vastaa myös areenan juomavalikoimasta, josta löytyy monipuolisesti Hartwallin tuttuja virvoitusjuomia, vesiä, oluita ja muita alkoholijuomia.

Hartwall on ollut Helsinki Halli Oy:n pääyhteistyökumppani vuodesta 1995 alkaen. Sopimus on jatkoa kahdelle aiemmalle kymmenen vuoden sopimukselle. Sopimuskausi alkaa huhtikuussa 2017 ja jatkuu vuoteen 2024.

Olemme tehneet menestyksellistä yhteistyötä Helsinki Hallin kanssa jo vuosikymmenien ajan. Yhteistyökumppanuus merkitsee meille paljon, sillä Hartwall Arena on meille ja brändeillemme näkyvä ja tärkeä kohtaamispaikka, jossa vierailee noin miljoona ihmistä vuodessa.   Haluamme rakentaa yhdessä elämyksiä ja kokemuksia siellä, missä kuluttajat viihtyvät” , kertoo toimitusjohtaja Kalle Järvinen Hartwallilta.

”Hartwall Arena on kansainvälisesti tunnettu brändi ja Suomen merkittävin tapahtumakeskus. Meillä esiintyy vuosittain maailmanluokan tähtiä, suomalaisia huippuartisteja ja kansainvälisiä suurtapahtumia. Odotukset areenan palveluille ovat kovat ja meidän tulee jatkossakin olla kaikessa toiminnassamme kehityksen kärjessä. Strateginen kumppanuutemme Hartwallin kanssa on ollut heti alusta asti meille hyvin merkittävää. Olemme iloisia siitä, että yhteistyömme jatkuu ja pystymme Hartwallin ensiluokkaisilla tuotteilla tulevaisuudessakin vastaamaan kävijöidemme korkeisiin odotuksiin ”, kertoo Kimmo Kivisilta , toimitusjohtaja, Hartwall Arena.

Hartwall pääyhteistyökumppanina yli 20 vuotta

Hartwallin ja Helsinki Hallin yhteistyö alkoi jo vuonna 20.4.1995, jolloin allekirjoitettiin yhteistyösopimus koskien Helsingin Pasilaan rakennettavaa uutta monitoimihallia. Hartwall oli hallihankkeen pääyhteistyökumppani, jonka myötä uuden hallin nimeksi tuli Hartwall Areena (myöhemmin Hartwall Arena). Yhteistyösopimus astui voimaan 17.4.1997, jolloin halli avattiin.

Kuva: http://mediapankki.hartwall.fi/l/B-xcPj_xHpdS


Median yhteydenotot:
Hanna Leppäniemi, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. +358 400 998 133, hanna.leppaniemi@hartwall.fi

Oy Hartwall Ab

Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tuotevalikoimaan kuuluu vesiä, virvoitusjuomia, erikoisjuomia, oluita, siidereitä ja long drink -juomia sekä tytäryhtiö Hartwa-Traden kautta viinejä ja muita alkoholijuomia.

Hartwallin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Lapin Kulta, Karjala ja Hartwall Original Long Drink. Olemme myös Heineken ja Pepsi -brändien yhteistyökumppani Suomessa. 

Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Rakastettujen klassikoiden ja innovatiivisten uutuuksien parissa työskentelee 700 hartwallilaista, välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä.

Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi kuivempi paikka elää. www.hartwall.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi kuivempi paikka elää.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit