Hartwall käynnistää lonkeron maailmanvalloituksen Berliinissä elokuussa

Report this content

Vientimatkalle lähtee aidon lonkeron lisäksi Pepe Willberg sekä joukko suomalaisia kulttuurin edelläkävijöitä

Hartwall Original Long Drink avaa elokuun lopussa lonkerobaarin Berliinin trendikkäässä Mittessä. Aidon lonkeron maailmanvalloituksen ensiaskeleissa ovat mukana berliiniläistyneiden suomalaisten lisäksi kansainvälinen media- ja tuotantoyhtiö Vice sekä kiinnostavimpia suomalaisia musiikin, muodin ja taiteen suunnannäyttäjiä. Lonkerobaari on osa Torstrassen-festivaalia sekä Berlin Music Weekiä.

Berliinissä avattavassa pop up -baarissa kunnioitetaan aidon lonkeron perinteitä: baarin nimi on HKI1952. Hartwallilla uskotaan, että alkuperäisen lonkeron tarina herättää kiinnostusta Saksassa. ”Hartwall Original Long Drink kehitettiin helpottamaan Helsingin vuoden 1952 olympiavieraiden palvelemista. Juomasta muodostui suomalaisten suosikki ja se on edelleen vuodesta toiseen Alkon myydyin tuote”, kertoo Hartwall Original Long Drinkin tuotepäällikkö Turkka Hirvonen.

Lähes jokaisella maalla on oma juomansa – Saksalta saatiin olut, Ranskasta viini ja Iso-Britanniasta siideri. Nyt Hartwall haluaa viedä suomalaisen erikoisuuden, maailman ensimmäisen lonkeron, myös ulkomaille. ”Me Hartwallilla haluamme testata suomalaisista suomalaisimman juoman vientipotentiaalia. Niin paljon puhutaan juomien tuonnista, että on hienoa päästä kerrankin keskustelemaan myös viennistä”, Hirvonen jatkaa.

Aidossa lonkerossa on potentiaalia olla Berliinin loppukesän juttu

Hartwall päätti hakea aidon lonkeron maailmanvalloitukseen vipuvoimaa kansainvälisesti kiinnostavasta suomalaisesta osaamisesta. Berliinissä nähdään esiintymässä mm. valtavasti kansainvälistä huomiota uutuuslevyllään saanut Mirel Wagner sekä Gracias, Jaakko Eino Kalevi ja LCMDF. Lonkerobaarissa ihastellaan myös Suomesta Tukholmaan muuttanutta Suvia, jonka ensimmäinen sinkku nousi viime vuonna kansainväliselle Hype Machine’s Most Popular Chart TOP10-listalle. Lisäksi berliiniläiset pääsevät nauttimaan We Love Helsinki -kollektiivin suomalaisista lavatansseista.

Mukana aidon lonkeron maailmanvalloituksen ensiaskelissa on myös suomalaisen pop-musiikin elävä legenda, juuri kultaa uudesta levystään saanut Pepe Willberg. Olen viimeksi esiintynyt Saksassa 60-luvulla! On hienoa päästä viemään aidon lonkeron kanssa suomalaisia tunnelmia Berliiniin. Samalle pääsen näkemään, miten taiteilijakaupunki on muuttunut”, toteaa Willberg.

Suomalaisten kulttisuosikkien ja nousevien tähtien lisäksi baarissa esiintyy myös maailmalla kiinnostusta herättäneitä nimiä kuten berliiniläinen Ballet School (DE/BRA/UK) sekä Hanna & Kerttu (DE). Lonkerobaarissa esiintyvien suomalaisten ja kansainvälisten artistien koko lista julkaistaan lähempänä itse tapahtumaa.

Musiikin lisäksi Berliinissä nähdään kotimaista muotia ja taidetta. Suomalainen katuvaatemerkki Makia esittelee ensimmäisen kerran HKI1952-baarissa 14/15-mallistonsa. Lonkerobaari esittelee myös berliiniläistyneiden suomalaistaiteilijoiden Elisabeth Mladenovin, Janne Räisäsen ja Eemil Kaarilan töitä.

Tänä vuonna Hartwall Original Long Drink hellii myös Flow-festivaalin vieraita, kun festivaalialueelle pystytetään ensimmäistä kertaa lonkerobaari. Baari on samalla ”laituri” Berliiniin, jossa festivaalivieraat voivat voittaa matkan maistelemaan aitoa lonkeroa Berliinissä. Flowssa esitellään myös Original Long Drinkin keväällä käynnistyneen hakuprosessin kautta löytyneet lonkerolähettiläät, jotka lähtevät lonkerobaarin mukana tekemään suomalaisten suosikkijuomaa tutuksi janoisille saksalaisille.

Berliinin lonkerobaari HKI1952 on avoinna yleisölle ilman sisäänpääsymaksua 28.8.-7.9. osoitteessa Torstrasse 66.

Lisätietoja: Turkka Hirvonen, tuotepäällikkö, Hartwall, +358 50 312 0132, turkka.hirvonen(at)hartwall.fi

Median yhteydenotot: Lauramaria Havu, projektipäällikkö, Miltton, puh. 040 721 8383, lauramaria.havu(at)miltton.fi

Tai: Hanna Leppäniemi, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. 020 717 2073, hanna.leppaniemi(at)hartwall.fi

Kuvat: http://mediapankki.hartwall.fi/?cart=2482-cccbdmaeji&l=FI

www.aitolonkero.fi

#aitolonkero

#HKI1952


Hartwall Original Long Drink
Hartwall Original Long Drink on maailman ensimmäinen lonkero. Helsingin olympialaisiin vuonna 1952 kehitetty aito lonkero, klassinen ginidrinkki hurmasi olympiaturistien ohella suomalaiset – ja hurmaa yhä edelleen vuodesta toiseen. www.aitolonkero.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olen viimeksi esiintynyt Saksassa 60-luvulla! On hienoa päästä viemään aidon lonkeron kanssa suomalaisia tunnelmia Berliiniin. Samalle pääsen näkemään, miten taiteilijakaupunki on muuttunut
Pepe Willberg