Hartwallin raikkaat juomauutuudet kesään

Report this content

Hartwallin kesän uutuuksissa korostuvat etenkin hyvinvointi, terveys ja yksilölliset valinnat – mukana on gluteenittomia ja alkoholittomia juomia sekä rutkasti mehukkaita, luonnollisia makuja. Tärkein raaka-aine on suomalainen vesi, joka nostetaan Hartwallin Lahdessa sijaitsevasta kaivosta ja Karijoella sijaitsevasta Karhukankaan Solina-lähteestä. Uutuusjuomissa maailman puhtain vesi yhdistyy suomalaisten juomamieltymysten perinpohjaiseen tuntemiseen.

”Meillä on Lahdessa oma tuotekehitysyksikkö, jonka tehtävänä on luoda juuri sellaisia juomia, joita kuluttajat kaipaavat markkinoille. Kuuntelemalla, kyselemällä ja yhdessä kehittämällä syntyvät tuotteet, jotka vastaavat suomalaisten juomatoiveisiin ja joille on kysyntää myös muissa maissa. Suomessa valmistettuja Hartwallin juomia viedäänkin jo yli 15 maahan”, sanoo markkinointijohtaja Matti Ristola Hartwallilta.

Ihmisten makumieltymykset ovat yhä yksilöllisempiä ja terveystrendit vaikuttavat juomavalikoimiin. Makujen ja raaka-ainevalintojen lisäksi myös pakkaukset kehittyvät kuluttajien toiveiden ja tarpeiden mukaan: koska kesällä liikutaan paljon, monet juomauutuuksista on pakattu kätevästi mukaan otettaviin pakkauksiin.

VIRVOITUSJUOMAT JA VEDET / ILOA PULLOSSA

Suomen markkinoille saapuu keväällä kokonaan uusi tuotekategoria, kun erityisesti lapsille kehitetty vesi lanseerataan. Lasten vesi on makeuttamaton ja herkullinen juoma, joka maistuu jäätelöltä ja päärynältä. Virvoitusjuomien mehevät maut ovat tänä keväänä erityisen eksoottisia – niissä maistuvat niin inkivääri kuin guarana.

Pepsi Max Ginger – tuttua makua inkiväärin twistillä

Pepsi MAX Ginger -uutuusmaku on yhdistelmä raikasta sokeritonta colaa ja pirteää inkivääriä. Pepsi Maxin uutuusmaku lanseerataan maailmanlaajuisesti kevään aikana, ja Suomeen uutuus saapuu ensimmäisten joukossa: suomalaiset pääsevät maistamaan uutuutta ensimmäisinä pohjoismaalaisina.

Pepsi Max Ginger on myynnissä 0,5 litran kierrätysmuovipullossa.

Hartwall Jaffa Guarana – eksoottisen makea uutuus

Hartwall Jaffa -tuoteperhe kasvaa eksoottisella Hartwall Jaffa Guaranalla. Karkkimaisen makea ja punainen Hartwall Jaffan uutuus sopii erityisen hyvin uusia ja mielenkiintoisia makuelämyksiä hakeville. Jaffa Guaranan luonnollinen maku syntyy aidoista guaranamarjoista. Guarana on monelle tuttu ainesosa energiajuomista, mutta Hartwall Jaffa Guarana ei sisällä kofeiinia.

Jaffa Guarana on myynnissä maaliskuun lopusta alkaen 0,5 litran ja 1,5 litran kierrätysmuovipulloissa.

Pommac Rosé – juhlien kunniavieras  

 Rakastettu, kevään ja kesän juhliin erityisen hyvin sopiva Pommac Rosé tekee paluun kuluttajien toiveesta. Lähes satavuotisen historiansa aikana Pommac on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten rakastamana juhlajuomana. Hempeän vaaleanpunaisen värinsä ja ainutlaatuisen makunsa ansiosta Pommac Rosé sopii alkoholittomaksi alkumaljaksi tai juhlavan boolin ainesosaksi. 

Makunsa Pommac Rosé saa punaisista marjoista, kuten herukoista ja karpalosta, sekä ripauksesta samppanja-aromia. Sokerilla makeutetun Pommac Rosén valmistuksessa käytetään perinteisen Pommacin tapaan kypsytystä tammitynnyreissä vähintään kolmen kuukauden ajan.

Pommac Rosé on kesän kausituote, ja se tulee myyntiin 1,5 litran kierrätysmuovipullossa maaliskuun lopussa.

Novelle Lasten vesi – herkullinen ja makeuttamaton vesiuutuus lapsille

Novelle Lasten vesi on kotimainen, maustettu lähdevesipohjainen juoma, jonka maku tulee sataprosenttisesti luonnosta. Vesi ei sisällä lainkaan makeutusaineita tai sokeria, ja se valmistetaan raikkaaseen lähdeveteen, joka nostetaan Karijoen Karhukankaan Solina-lähteestä. Novelle Lasten vedessä on kaksi lasten makumaailmaan sopivaa makua: fantasiamaku jäätelökesä ja hedelmäinen päärynä.

”Lapset ovat maailman aktiivisimpia ihmisiä, ja nyt heille on kehitetty oma, toivottu juoma. Se on sokeriton ja terveellinen vaihtoehto janojuomaksi ja herkutteluun. Pulloissa on helposti avattava ja suljettava korkki, jonka ansiosta vesi on helppo ottaa mukaan vaikka kesäretkelle”, kertoo vesien markkinointipäällikkö Heidi Päiväniemi Hartwallilta.

Novelle Lasten vesi on saatavilla huhtikuussa. Vesi myydään 0,3 litran kierrätysmuovipullossa.

ALKOHOLIJUOMAT / KEVEÄMPIÄ UUTUUKSIA JA AITOJA MAKUJA

Kevään alkoholijuomauutuuksista löytyy gluteenitonta, luomua ja matala-alkoholillisia nautintoja. Matala-alkoholillisten juomien osuus on nyt noin 2,5 prosenttia alkoholijuomien kokonaismarkkinasta, ja kiinnostuksen ennustetaan kasvavan jopa 10–15 prosentin vuosivauhtia. Hartwallin matala-alkoholillisten juomien myynti onkin kaksinkertaistunut kuluneen viiden vuoden aikana. 

Siiderit

Happy Joe Old Country – brittiläisiä siideriperinteitä ja reilusti omenaa

Alkoholijuomista siiderien suosio kasvaa nyt kansainvälisesti kaikkein nopeimmin. Aidon makuinen siideri ja omenoiden alkuperä kiinnostavat yhä enemmän myös kotimaassa. Happy Joe -tuoteperhe kasvaa uudella, englantilaistyyppisen siiderireseptin mukaan valmistetulla Happy Joe Old Country -siiderillä, joka maistuu reilusti omenalta.

Siideriin käytetyt omenat kasvavat hedelmällisellä Altes Landin viljelysalueella Elbe-joen suistossa, josta uutuussiideri saa myös nimensä. Alueen omenankasvatusperinteet ulottuvat aina 1300-luvulle saakka. Syyskuun lempeän ilta-auringon viimeisetkin säteet makuunsa varastoineet omenat ehtivät kypsyä auringossa jopa 1 500 tuntia. Alueen ilmasto takaa omenoille ohuen kuoren ja täydellisen tasapainon makeuden ja happamuuden välillä.

Brittiläisen siiderinvalmistustavan mukaisesti valmistetussa Happy Joe Old Countryssa maistuvat korkea täysmehupitoisuus sekä tarkoin valittu yhdistelmä omenia, jossa korostuvat muun muassa Elstar, Jonagold, Braeburn ja Gala -lajikkeet.

Happy Joe Old Country on myynnissä 0,275 litran lasipullossa ja 0,33 litran tölkissä.

Upcider Garden Berries 4,7 % – uusi marjainen maku

Uusi Upcider Garden Berries -siideri on täynnä tuttua, marjaista makua, mutta sopivan kuivana ja kevyenä. Uutuus valmistetaan pohjoismaisia siiderinvalmistusperinteitä ja luonnollisia makuja kunnioittaen. Makunsa siideri saa suomalaisissakin puutarhoissa kasvavilta karviaiselta ja herukkakarviaiselta, jotka ovat juuri sopivan kirpeitä siiderin valmistukseen.

”Kuluttajamieltymykset ovat muuttuneet siidereissä aidompien ja kuivempien makujen suuntaan. Suomalaiset siiderinystävät arvostavat tuttuja makuja”, siidereiden tuotepäällikkö Harri Rantala kertoo.

Kuten muissakin Upcider-siidereissä, myös Upcider Garden Berries -siiderin valmistuksessa käytetään vain luontaisia aromeja.

Upcider Garden Berries 4,7 % on myynnissä 0,43 litran kierrätysmuovipullossa.

Oluet

Lapin Kulta Pure 4,5 % Gluteeniton luomulager – raikasta täysmaltaan makua gluteenittomana

Lapin Kulta -olut on saatavilla nyt myös gluteenittomana vaihtoehtona.

”Kiinnostus gluteenittomiin tuotteisiin on kasvanut koko ajan terveys- ja hyvinvointitrendien yleistyessä. Haluamme tarjota vaihtoehdon, joka on maultaan raikas ja täyteläinen, aivan kuten alkuperäinen Lapin Kultakin, mutta joka sopii myös keliaakikoille ja gluteenittomaan ruokavalioon”, Lapin Kullan tuotepäällikkö Pekko Koski sanoo.

Täysmaltainen Lapin Kulta Pure 4,5 % on valmistettu luomuhumalasta ja suomalaisesta täysmallasohrasta. Olut on pantu Salpausselän soraharjujen suodattamaan pohjaveteen.

Täydellinen luomuolutnautinto syntyy, kun olut viilennetään 6–8-asteiseksi ja kaadetaan hiljalleen lasiin. Näin pinnalle syntyy tuhti, valkoinen vaahtokukka, joka säilyttää luomuoluen ainutlaatuiset aromit.

Lapin Kulta Pure 4,5 % myydään 0,5 litran tölkissä päivittäistavarakaupoissa sekä 0,33 l lasipullossa ja hanaoluena ravintoloissa.

Heineken 0,0 % – tuttua Heineken-oluen makua ilman alkoholia

Hartwallin teettämä tutkimus* osoittaa, että peräti 60 % suomalaisista juo matala-alkoholillisia juomia silloin tällöin tai säännöllisesti, mutta kuluttajat kaipaavat valikoimaan myös vaihtelua. Tutkimuksen mukaan 23–55-vuotiaista suomalaisista keskimäärin 22 % ostaisi enemmän matala-alkoholillisia juomia, mikäli markkinoilla olisi enemmän kiinnostavia vaihtoehtoja.

Kevään alkoholiton Heineken-uutuus sopii täydellisesti tilanteisiin, joissa haluat nauttia hyvästä täysmallasoluesta, mutta ilman alkoholia. Heineken 0,0 on raikas ja maltaisen ryhdikäs alkoholiton lager-olut, jonka maussa on vivahdus hedelmäisyyttä.

Heineken 0,0 % myydään 0,33 litran tyylikkäässä lasipullossa, joka sopii erinomaisesti myös ruokapöytään.

 * Lähde: Cint, Matala-alkoholillisten ja alkoholittomien tuotteiden ostotutkimus 2016

Sol 4,5 % – Suomen pidetyin meksikolainen olut helposti mukaan otettavassa tölkissä 

Solin kesäuutuus on tyylikäs slim-tölkki, joka pysyy hyvin kylmänä ja on helppo kantaa mukana. Siksi se onkin kätevä vaihtoehto vaikkapa piknikille.

Sol on kevyt lager-olut, joka tarjoillaan hyvin jäähdytettynä. Sol-oluen kantava teema on ”Espiritu libre”, ja se sopiikin mainiosti aikuisille, jotka haluavat vaalia pieniä vapauden ja irtioton hetkiä arjen keskellä.

Raikkaan maltainen ja sitruksinen Sol 4,5 % myydään uudessa 0,33 litran tölkissä, 0,33 litran lasipullossa sekä 0,33 litran lasipulloissa 4-packissa.

Lonkerot

Hartwall Original Long Drink Gin & Lemon 5,5 % – bittertyyppinen sitruunainen uutuus

Hartwall Original Long Drink Gin & Lemon 5,5 % on kirpeän raikas uutuus lonkeroiden tuoteperheeseen. Gin & Lemonissa on uusi bittertyyppinen makuprofiili, joka syntyy aidosta sitruunamehusta ja vuoden 1952 reseptin mukaan valmistetusta ginistä.

Alun perin Hartwall Original Long Drink kehitettiin alun perin vuoden 1952 Helsingin Olympialaisiin helpottamaan baarihenkilökunnan työtä, kun Helsinkiin tulvi väkeä kaikkialta maailmasta. Juomaa oli tarkoitus valmistaa vain olympialaisten ajan, mutta suomalaiset rakastuivat siihen niin, että vaativat sen valmistuksen jatkamista myös kisojen jälkeen. Samalla Suomeen syntyi uusi long drink -juomakategoria, joka pian muuntautui kansan suussa lonkeroksi. Tänä päivänä lonkeroa kutsutaan jopa Suomen kansallisjuomaksi.

Hartwall Original Long Drink Gin & Lemon 5,5 % -lonkero maistuu parhaalta jääkylmänä. Kokeile myös sitruunalohkon kanssa tarjoiltuna. Hartwall Original Long Drink Gin & Lemon 5,5 % myydään 0,33 litran tölkissä ja lasipullossa.

Hartwall Original Long Drink Gin-Cranberry 2,6 % – aito maku matala-alkoholillisena

Tänä keväänä matala-alkoholillisten lonkeroiden valikoima päivittäistavarakaupoissa kasvaa Hartwall Original Long Drink Gin-Cranberry 2,6 % -karpalolonkerolla.

”Hartwall Original Long Drink Cranberry on ollut vuodesta toiseen Alkon myydyimpien panimotuotteiden listalla. Haluamme tarjota saman aidon makuelämyksen myös päivittäistavarakaupasta saatavalla matala-alkoholillisella versiolla”, kertoo tuotepäällikkö Eeva Ignatius Hartwallilta.

Kuten muutkin Original Long Drink -lonkerot, myös uutuusmaku Hartwall Original Long Drink Gin-Cranberry 2,6 % on valmistettu ginipohjaan, mikä takaa juomalle aidon ja alkuperäisen maun. Ginin lisäksi juomassa maistuu suomalaisten rakastama raikas karpalo.

Hartwall Original Long Drink Gin-Cranberry 2,6 % on myynnissä 0,43 litran kierrätysmuovipullossa.

Original Cool grape 4,7 % Cassis – raikas mustaherukka ja perinteinen greippi yhdessä

Original Cool grape -lonkeroiden tuoteperhe kasvaa kesään sopivalla uutuudella. Original Cool grape 4,7 % Cassis -lonkerossa maistuu suomalaisten rakastama mustaherukka. Nauti juoma hyvin viilennettynä.

Original Cool grape 4,7 % Cassis myydään 0,33 l tölkin 6-packeissa ja 0,568 l tölkissä. Uutuustuotteet ovat saatavilla maaliskuun lopussa.

Kuvat: http://mediapankki.hartwall.fi/l/9hzFc6-qJ7GN 

Lisätietoja ja tuotenäytepyynnöt:
Hanna Leppäniemi, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. 0400 998 133,
hanna.leppaniemi@hartwall.fi 

Riikka Kallonen, tuote- ja viestintäasiantuntija, Hartwall, puh. 040 703 5335,
riikka.kallonen@hartwall.fi

Oy Hartwall Ab
Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tuotevalikoimaan kuuluu vesiä, virvoitusjuomia, erikoisjuomia, oluita, siidereitä ja long drink -juomia sekä tytäryhtiö Hartwa-Traden kautta viinejä ja muita alkoholijuomia.

Hartwallin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Lapin Kulta, Karjala ja Hartwall Original Long Drink. Olemme myös Heineken ja Pepsi -brändien yhteistyökumppani Suomessa. 

Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Rakastettujen klassikoiden ja innovatiivisten uutuuksien parissa työskentelee 700 hartwallilaista, välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä.

Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia.

Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi 

Avainsanat: