Kahvilaitteiden huoltoon erikoistunut Espresso Services Europe Oy osaksi Hartwallia

Report this content

Hartwall on ostanut Espresso Services Europe Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupan myötä Hartwallin palvelut ulottuvat jatkossa myös kahvilaitteiden asennuksiin, huoltoon ja maahantuontiin. Kauppa täydentää Hartwallin valikoimaa ja tukee Hartwallin asemaa täyden palvelun juomatalona.

Espresso Services siirtyy osaksi Hartwallia. Yritys on keskittynyt kahvilaitteiden maahantuontiin, asennuksiin ja huoltoon. Kaupan myötä Hartwall laajentaa tarjontaansa kahvilaitteisiin ja pystyy näin tukemaan asiakkaidensa kasvua entistä vankemmin. Hartwallilla on markkinoiden laajin juomavalikoima, josta löytyy panimotuotteiden, viinien ja väkevien alkoholijuomien lisäksi myös kahvijuomia.

- Lavazza-kahveillamme on riittänyt kysyntää ravintola-alalla. Tämän yrityskaupan kautta meistä kasvaa asiakkaillemme entistä osaavampi kumppani, kun kahvilaitteiden asiantuntija Espresso Services siirtyy osaksi Hartwallia. Yhdessä voimme tarjota asiakkaillemme monipuolisempia palveluita, sanoo Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen.

Espresso Services on toiminut 15 vuotta Suomessa ja sen liikevaihto on noin puoli miljoonaa euroa. Hartwall on tehnyt tiivistä yhteistyötä yrityksen kanssa jo vuodesta 2016 lähtien.

- Kauppa merkitsee meille paljon ja avaa uusia mahdollisuuksia. Yhdessä Hartwallin kanssa voimme menestyä entistä paremmin, kertoo Espresso Servicesin toimitusjohtaja Aki Nurminen. 

- Yrityskauppa oli meille luonteva siirto. Haluamme olla asiakkaillemme paras ja monipuolisin kumppani − sekä juomien että palveluiden saralla, Hartwallin Järvinen jatkaa. 


Median yhteydenotot: Elina Lehmusto, Hartwall, viestintäpäällikkö, p. 040 5696 043, elina.lehmusto@hartwall.fi 

Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä Suomessa. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Lapin Kulta, Karjala ja Hartwall Original Long Drink. Olemme myös Heineken ja Pepsi -brändien yhteistyökumppani Suomessa.

Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Rakastettujen klassikoiden ja innovatiivisten uutuuksien parissa työskentelee 700 hartwallilaista, välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä. Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi kuivempi paikka elää. www.hartwall.fi 

Tilaa

Liitteet & linkit