• news.cision.com/
  • Oy Hartwall Ab/
  • Suomalaiset naiset kaipaavat uusia makuelämyksiä - jopa 72 % haluaisi maistella enemmän uusia oluita tuttujen suosikkien lisäksi

Suomalaiset naiset kaipaavat uusia makuelämyksiä - jopa 72 % haluaisi maistella enemmän uusia oluita tuttujen suosikkien lisäksi

Report this content

Kotimaiset oluenjuojat ovat entistä innostuneempia kokeilemaan uusia oluita. 56 % suomalaisista oluenjuojista kertookin kokeilevansa uusia oluita rohkeasti, selviää Hartwallin toteuttamasta erikoisolutkyselystä. Vaikka naisista valtaosa kaipaa uusia makuelämyksiä vanhojen tuttujen lisäksi, silti heistä jopa 46 % kertoo pelkäävänsä, etteivät erikoisoluet olisi oman maun mukaisia.

Erikoisoluet ovat tulleet lähtemättömäksi osaksi suomalaista olutkulttuuria. 66 % suomalaisista oluenjuojista kertoo olevansa kiinnostuneita kotimaisista tai ulkomaisista pienpanimo- tai erikoisoluista. Olut on muutenkin suomalaisten mieleen. Jopa 65 % kertoo olevansa sitä mieltä, että olut on käypä juoma tilanteessa kuin tilanteessa. Juhlien järjestäjän kannattaa kesällä olla tarkkana, sillä 58 % vastaajista kertoo harmistuvansa, jos kesäjuhlissa ei ole olutta tarjolla.

Suuri valikoima mietityttää naisia

Erityisesti naiset kaipaavat vaihtelua vanhojen tuttujen olutsuosikkiensa joukkoon, mutta kaupassa hyllyjen äärellä valinnasta tulee vaikeaa. Miltei 60 % naisista kertoo, että haluaisi maistella enemmän erikoisoluita, mutta kauppojen laajat valikoimat tekevät valinnan hankalaksi. Miehet eivät häkelly valikoiman edessä samalla tavoin, sillä samaa mieltä on vain 40 %. Kotiin oluen tuokin useammin vielä mies; 88 % miehistä kertoo itse valitsevansa kotitalouteen ostettavat oluet. Naisista samaa sanoo vain 57 % ja 30 % kertoo valinnan tapahtuvan yhdessä tuumin.

Valintoja tehdään myös fiilispohjalta. Joka kolmas (32 % ) suomalaisista oluenystävistä kertoo kokeilevansa oluita tunnepohjalta niiden nimen ja etiketin perusteella

Uusia makupareja ja kiinnostusta kulttuureihin

Suurin osa etsii erikoisoluista uusia makuelämyksiä (64 %). Naisista useampi kuin joka neljäs (26 %) kertoo etsivänsä erikoisoluista uusia makupareja ruualle. Miehissä löytyy enemmän heitä, jotka toivovat vaihtelua lagerille. Reilut 35 % miehistä kertoo olevansa kyllästyneitä tavalliseen lageriin.

Pelkästään ruoka ei houkuttele maistelemaan oluita, vaan myös vieraat kulttuurit innostavat kokeilemaan. Vastaajista kaiken kaikkiaan joka neljäs suomalainen oluenjuoja on kiinnostunut eri maiden ja alueiden juomakulttuureista.

Kotimaisuudellakin on merkitystä. Roimat 34,5 % suosii kotimaisia oluita, mutta vain 12,6 % kotipaikan lähellä valmistettuja oluita.

Olutta vaikka lahjaksi

Suomalainen pitää oluesta ja sitä voi hyvin viedä vaikka kesätuliaisiksi. Useampi kuin joka viides (22,9 %) kertoo antaneensa olutta lahjaksi. Eikä lahjan antajan tarvitse pelätä leimautuvansa juntiksi, sillä kaikista erikoisolutkyselyyn vastanneista vain hieman alle kymmenen prosenttia (9,3) on sitä mieltä, että olut on junttien juoma – naiset vielä miehiä harvemmin.

Tutkimuksen toteutti markkinointitutkimusyritys Bilendi ja se tehtiin 14.-18.6. Otanta on tehty brutto-otantana kansallisesti edustavasti sukupuolen, iän ja alueen mukaan. Kohderyhmänä 18-65 vuotiaat, jotka juovat olutta. Tutkimuksesta jätettiin pois ne vastaajat, jotka eivät juo koskaan olutta tai juovat olutta vain harvoin (harvemmin kuin kerran kuukaudessa). Tässä tutkimuksessa virhemarginaali on noin 3,5.


Median yhteydenotot: Elina Kurttio, viestintäasiantuntija, Hartwall, puh. 040 725 9018, elina.kurttio@hartwall.fi


Oy Hartwall Ab

Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä Suomessa. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Lapin Kulta, Karjala ja Hartwall Original Long Drink. Olemme myös Heineken ja Pepsi -brändien yhteistyökumppani Suomessa.

Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Rakastettujen klassikoiden ja innovatiivisten uutuuksien parissa työskentelee 700 hartwallilaista, välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä. Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi kuivempi paikka elää. www.hartwall.fi 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit