• news.cision.com/
  • Oy Hartwall Ab/
  • Tutkimus: suomalaiset pyrkivät kohtuullistamaan alkoholinkäyttöään ‒ matala-alkoholillisten juomien suosio kasvaa

Tutkimus: suomalaiset pyrkivät kohtuullistamaan alkoholinkäyttöään ‒ matala-alkoholillisten juomien suosio kasvaa

Report this content

Alkuvuodesta panostetaan perinteisesti omaan terveyteen ja hyvinvointiin, ja yhä useampi haluaa nauttia elämästä kevyemmin. Hartwallin toteuttaman tutkimuksen* mukaan yhdeksän prosenttia suomalaisista viettää tipatonta tammikuuta, ja lisäksi lähes joka viides (18 %) pyrkii kohtuullistamaan juomatottumuksiaan muilla tavoin. Maailmalla voimakas terveellisyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia korostava trendi on saapunut Suomeen jäädäkseen, siksi myös matala-alkoholillisten juomien suosio kasvaa.

Tutkimuksen mukaan matala-alkoholillisia (alkoholiprosentti alle 2,8 %) ja alkoholittomia tuotteita kaivataan Suomessa lisää. Tuotteiden suosio on kasvanut hyvinvointitrendin myötä, johon liittyy usein myös keveämpi alkuvuosi. Tammikuu on tipaton yhä useammalle, ja 18‒24-vuotiaista nuorista jopa 17 % kertoo, ettei juo tässä kuussa alkoholijuomia. Kahdeksan prosenttia suomalaismiehistä kertoo viettävänsä tipatonta tammikuuta, ja lisäksi joka viides (20 %) pyrkii kohtuullistamaan alkoholinkäyttöään muilla tavoin. Naisten keskuudessa tipattoman tammikuun viettäminen on hitusen suositumpaa (11 %).

Sekä olut, siideri että lonkero maistuvat suomalaisille miedompina vaihtoehtoina. Tutkimukseen vastanneista miehistä 42 % juo ainakin joskus matala-alkoholillisia oluita. Myös alkoholiton olut kasvattaa suosiotaan – kahdeksan prosenttia kaikista tutkimukseen osallistuneista kertoo juovansa sitä aiempaa useammin. Miedot siiderit maistuvat parhaiten nuoremmille (18–24-vuotiaille) vastaajille, joista joka seitsemäs (14 %) ilmoittaa valitsevansa matala-alkoholillisen siiderin aikaisempaa useammin. Nuoret ovat innostuneet myös matala-alkoholillisista lonkeroista, ja niitä nauttii muutamia kertoja kuukaudessa 13 % 18–24-vuotiaista.

Matala-alkoholillisten juomien suosio kasvaa Suomessa

Matala-alkoholillisten (alle 2,8 %) juomien osuus on noin 2,5 prosenttia alkoholijuomien kokonaismarkkinasta. Terveys- ja hyvinvointitrendin myötä kiinnostuksen matala-alkoholillisiin tuotteisiin ennustetaan kasvavan jopa 10-15 prosentin vuosivauhtia. Hartwall on kehittänyt kategoriaa pitkäjänteisesti, ja Hartwallin matala-alkoholillisten juomien myynti on kaksinkertaistunut kuluneen viiden vuoden aikana.

”Matala-alkoholilliset juomat kiinnostavat myös Suomessa, kunhan tarjolla on kuluttajien toiveiden mukaisia ja aidosti hyvänmakuisia juomia. Olemme kasvattaneet valikoimaamme viime vuoden aikana merkittävästi ja valmistamme sekä matala-alkoholillisia ja alkoholittomia oluita, lonkeroita että siidereitä. Kehitämme paraikaa uusia matala-alkoholillisia tuotteita, ja vastaamme näin tutkimuksessakin ilmenneeseen toiveeseen saada uusia juomia kauppojen hyllylle”, kertoo Matti Ristola, Hartwallin markkinointijohtaja.

Hartwallilla on markkinoiden kattavin matala-alkoholillisten juomien valikoima. Suomalaisten suosion ovat saaneet kotimainen alkoholiton olut Lapin Kulta Arctic malt 0,0 %, sekä aidon lonkeron miedompi versio Hartwall Original long drink 2,6 %. Matala-alkoholillisten lonkeroiden suosio onkin kasvanut viime vuoden aikana tuntuvasti. Merkittävää kasvua on tapahtunut myös siiderien kohdalla ja alkoholiton siideri Happy Joe 0,0 %, on löytänyt tiensä suomalaisten nautiskeluhetkiin.

*Tutkimus: Tutkimus toteutettiin osana IROResearchin 1000 suomalaista -tutkimusta IROResearch Oy:n ISO-sertifioidussa valtakunnallisessa kuluttajapaneelissa. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä asuinpaikan mukaan vastaamaan 18 vuotta täyttänyttä väestöä valtakunnallisesti. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000 kpl. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on enimmillään +/- 3,1 %-yksikköä.

Kuvat: http://mediapankki.hartwall.fi/l/WrLr5t-7hrrs  

Lisätietoja:
Hanna Leppäniemi, viestintäpäällikkö, Hartwall, puh. 0400 998 133,
hanna.leppaniemi@hartwall.fi 

Matti Ristola, markkinointijohtaja, Hartwall, puh. 020 717 2841, matti.ristola@hartwall.fi

Oy Hartwall Ab
Hartwall on juoma-alan kasvava suunnannäyttäjä. Valmistamme suomalaisten rakastamia juomia arkeen ja juhlaan. Hartwallin tuotevalikoimaan kuuluu vesiä, virvoitusjuomia, erikoisjuomia, oluita, siidereitä ja long drink -juomia sekä tytäryhtiö Hartwa-Traden kautta viinejä ja muita alkoholijuomia.

Hartwallin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Lapin Kulta, Karjala ja Hartwall Original Long Drink. Olemme myös Heineken ja Pepsi -brändien yhteistyökumppani Suomessa. 

Hartwallin moderni tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä. Rakastettujen klassikoiden ja innovatiivisten uutuuksien parissa työskentelee 700 hartwallilaista, välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä.

Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia.

Edistämme vastuullista juomakulttuuria. Toimimme aktiivisesti ympäristön hyväksi ja korostamme lähituotantoa. Ilman Hartwallia Suomi olisi kuivempi paikka elää.  www.hartwall.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit