Dell on kasvattanut yritysratkaisu- sekä palveluliiketoimintaansa – jo kolmannes yhtiön liikevaihdosta

95 prosenttia Fortune 500 -yrityksistä Dellin asiakkaina. Dell on viiden viimeisen vuoden aikana investoinut yli 10 miljardia US dollaria tarjotakseen asiakkailleen end-to-end-kokonaisratkaisuja.

Tietotekniikkayhtiö Dell julkisti lukuja asiakaskunnastaan Dell World -tapahtuman avajaispäivänä eilen 11.12. Yhtiö kertoi, että sen asiakkaina on 95 % Fortune 500 -listalla olevista yrityksistä, kaikki G20-ryhmän valtionhallinnot, Yhdysvaltain valtionhallinnon kaikki virastot sekä lähes kaikki liittovaltion virastot. Lisäksi yli 10 miljoonaa pienyritystä käyttää Dell-ratkaisuja ja -palveluita.

Dell käynnisti liiketoimintansa strategisen muutoksen neljä vuotta sitten. Muutoksen aikana Dell on investoinut yli 10 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria innovaatioihin, teknologioihin, myyntikanaviin, koulutukseen sekä palveleviin ratkaisukeskuksiin.

"Tänä päivänä Dell on parhaimmassa asemassa kuin koskaan toimittamaan innovatiivisia kokonaisratkaisuja", sanoi yhtiön toimitusjohtaja Michael Dell . "Teemme investointeja auttaaksemme asiakkaitamme menestymään ja olemaan turvassa maailmassa, joka muuttuu pilvi-, big data- ja mobiiliteknologioiden myötä.”

Myyntikatteesta puolet tulee yritysratkaisu- sekä palveluliiketoiminnasta

Yhtiön pitkän aikavälin strategia n mukaan Dell auttaa organisaatioiden IT-hallintoa nopeammin reagoimaan liiketoiminnan vaatimuksiin, tehostamaan toimintaansa sekä hyödyntämään uusia, standardeihin perustuvia teknologioita. Dell on toteuttanut strategiaansa muun muassa vuonna 2012 tehdyillä Wyse-, SonicWall- ja Quest Software -yritysostoillaan. Yhtiön yritysratkaisu- sekä palveluliiketoiminnat kasvavat nopeimmin alan muihin toimijoihin nähden:

  • Dellin palvelin- ja verkkoliiketoiminta kasvoi 11 % kolmannella vuosineljänneksellä. Liiketoiminta on kasvanut kahtenatoista peräkkäisenä vuosineljänneksenä.
  • Palvelinliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 4 % kolmannella vuosineljänneksellä. Dell oli alan kärkikolmikossa ainoa tarjoaja, joka kasvatti yksikkökohtaista myyntiä, muiden menettäessä osuuksia.
  • Tallennusliiketoiminta (Dell-merkkiset tallennusratkaisut) kasvoi kaksi kertaa nopeammin verrattuna merkittävään kilpailijaan. Moni muu alan tarjoaja on samaan aikaan ilmoittanut laskevista liikevaihdoista.

Yritysratkaisu- sekä palveluliiketoiminnat muodostavat nyt kolmanneksen Dellin liikevaihdosta ja puolet yhtiön myyntikatteesta. Nämä liiketoiminta-alueet ovat kasvaneet vuosittain tilivuoden 2008 14 miljardista dollarista lähes 20 miljardiin dollariin juuri päättyneellä 3. vuosineljänneksellä. Viime vuoteen nähden kasvua oli 4 %.

Englanninkielinen tiedote on kokonaisuudessaan luettavissa Dellin verkkosivuilla .

Lisätietoja:

- Sanna Nieminen, markkinointijohtaja, Oy Dell Ab, p. 040 588 2838, sanna_nieminen@Dell.com
- Direct2Dell -blogi
- Dell World 2012
- Dellin yritysostot
- Dell -ratkaisukeskukset

Tietoja Dellistä
Dell (NASDAQ: DELL) kuuntelee asiakkaitaan ja toimittaa heille innovatiivisia teknologioita ja palveluita, jotka antavat voimaa tehdä enemmän. www.dell.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Viestintä on muutoksen tilassa. Perinteiset kommunikaation keinot eivät enää riitä. SEK tarjoaa sekä nykyaikaista viestintää että markkinointi-PR:ää, koska molempia tarvitaan vaikuttavan ja erottuvan viestinnän aikaan saamiseksi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Tänä päivänä Dell on parhaimmassa asemassa kuin koskaan toimittamaan innovatiivisia kokonaisratkaisuja. Teemme investointeja auttaaksemme asiakkaitamme menestymään ja olemaan turvassa maailmassa, joka muuttuu pilvi-, big data- ja mobiiliteknologioiden myötä.
Michael Dell, toimitusjohtaja, Dell