Guinnessin ennätys uusiksi: 30 Smart-autoa lastattiin alle tunnissa TNT:n jumboon

30 Smart-auton lastaus alle tunnissa Boeing 747 -lentokoneeseen kuulostaa haastavalta tehtävältä, mutta pikakuljetusyhtiö TNT:ltä se onnistuu. Itse asiassa seitsemältä TNT:n lastaustyöntekijältä ei kulunut työhön aikaa kuin 35 minuuttia ja 34 sekuntia. Tuloksena oli uusi maailmanennätys Guinnessin kirjaan.



Ennätys syntyi 23.10.2008 TNT:n lentokuljetuskeskuksessa Belgian Liegéssä. Tempaus tehtiin Smart-autojen 10-vuotisjuhlan yhteydessä ja mukana menossa olivat myös autolehti TopGear sekä televisio- ja radioyhtiö BBC.



Vauhdikkaan tehtävän haasteena ei ollut ainoastaan saada autot rivakasti jumbojettiin, mutta myös löytää sopiva ajankohta ennätysyritykselle; TNT:n lentokoneet eivät odottele lentokentällä toimettomana, sillä maassa olleessaan niitä joko lastataan tai puretaan.



”Liegéssä lennetään ympäri vuorokauden jokaisena päivänä vuodesta. Kaikkien TNT:n koneiden aikataulut ovat tarkkaan mietitty siten, että tavarat saadaan mahdollisimman nopeasti haluttuun päämäärään”, TNT Suomi Oy:n toimitusjohtaja Åke Blomqvist kertoo.



“Ennätysyrityksessä lastaustyöntekijöillämme oli vain kolme tuntia aikaa lastata Smartit sisään, purkaa ne ulos ja vielä täyttää kone Shanghaihin menevillä oikeilla tavaroilla. Hämmästyttävä tulos, joka kertoo työntekijöidemme ammattitaidosta ja sitoutumisesta sure we can -ajatteluumme,” Blomqvist jatkaa

Yrityksestä

Viestintä on muutoksen tilassa. Perinteiset kommunikaation keinot eivät enää riitä. SEK tarjoaa sekä nykyaikaista viestintää että markkinointi-PR:ää, koska molempia tarvitaan vaikuttavan ja erottuvan viestinnän aikaan saamiseksi.

Tilaa