Hiiri ei ole historiaa - sen todistaa Microsoftin Arc Touch Mouse

Litteäksi taittuva Microsoftin hiiriuutuus on kannettavien laitteiden parhaimmistoa.

Helsinki 1. syyskuuta 2010 Hiiren on ennustettu jäävän historiaan, mutta Microsoft näyttää, että se on edelleen vahvassa iskussa. Siitä on todisteena Arc Touch Mouse, ensimmäinen hiiri, jonka voi taivuttaa litteäksi kuljetusta varten ja jälleen kaarevaksi miellyttävän käytön takaamiseksi. Uudessa hiiressä on Microsoftin ensimmäinen kosketuspinnalla varustettu vieritysnauha helppoa navigointia varten – hallittu vieritys tapahtuu liikuttamalla sormea hitaasti ja nopea vieritys sormella pyyhkäisemällä. Kannettavan Windows-tietokoneen voi pakata laukkuun ilman hiiren muodostamaa ylimääräistä kohoumaa, sillä Arc Touch Mouse taittuu litteäksi hetkessä.

Tietokoneiden maailma tarjoaa kehittyessään uusia vuorovaikutuksen tapoja, kuten kosketusnäyttöjä ja -alustoja. Myös hiiri muuttuu kehityksen mukana, perustarkoitusta kuitenkaan unohtamatta: se tekee tietokoneen käytöstä tarkkaa ja miellyttävää.

"Hiiren asema ei ole uhattuna ensimmäistä kertaa – samaa sanottiin jo vuosikymmen sitten, kun integroiduilla osoittimilla ja kosketuslevyillä varustetut kannettavat alkoivat yleistyä. Silloinkin hiirivalikoima vain jatkoi kasvamistaan", Microsoft Hardware Groupin johtaja Brett Ostrum sanoo. "Syyt ulkoisen hiiren käyttöön ovat yhä samat: käyttömukavuus ja tarkkuus. Arc Touch Mouse on jälleen osoitus siitä, että Microsoft on sitoutunut antamaan kuluttajille uusia, hienoja hiirivaihtoehtoja."

Muotoiltu liikkuvaan elämäntapaan

Kannettavia tietokoneita käytetään nykyään enemmän kuin koskaan, ja käytön on oltava miellyttävää ja hallittavaa. Itse asiassa kolmannes PC-kannettavan ostajista ostaa samalla myös hiiren.1 Enimmillään alle 15 millimetrin paksuinen Arc Touch Mouse suunniteltiin kannettavuutta silmällä pitäen: se sujahtaa vaivattomasti salkkuun, käsilaukkuun tai taskuun. Sen voi taittaa kaarevasta litteäksi yhdellä liikkeellä, joten työskentely tien päällä on helpompaa kuin koskaan. Litteässä asennossa Arc Touch Mouse kytkeytyy pois käytöstä, ja kaarella se on taas käytössä. Hiiri on lisäksi äärimmäisen kestävä, sillä se on testattu vuosien käyttöä varten.

Kosketusvieritys lisää hallintaa

Arc Touch Mouse -hiiren kosketusnauhan ansiosta vieritystä voi hallita sormella pyyhkäisemällä. Kapasitiivistä tunnistintekniikkaa ja tunnistinalustoja hyödyntävä nauha reagoi kaikkiin asentoihin ja nopeudenmuutoksiin. Näin käyttäjä voi vierittää näyttöä tarkasti ja hallitusti liikkeen nopeudesta riippumatta. Kun liikutat sormea nauhalla hitaasti, vieritys tapahtuu hallitusti. Sormen pyyhkäisy saa aikaan supernopean vierityksen, jonka voi pysäyttää nauhaa napauttamalla. Kosketusnauhassa on myös kolme napautettavaa "painiketta" lisätoimintoja varten: sivu ylös- ja sivu alas -painikkeet sekä keskiosan napsautusalue, johon käyttäjä voi ohjelmoida useimmin tarvitsemansa hiiritoiminnon.2 Vierityskiekosta kosketusnauhaan vaihtamista helpotetaan haptisella värinätekniikalla, joka simuloi perinteisen vierityskiekon nystyröitä.

Lisäominaisuudet

Arc Touch Mouse -hiiressä käytetään BlueTrack-tekniikkaa, jonka ansiosta sitä voi käyttää lähes millä tahansa pinnalla3, ja pienen magneettisen nanovastaanottimen voi kiinnittää kätevästi hiiren alaosaan. Kahdella AAA-paristolla Arc Touch Mouse -hiirtä voi käyttää yli kuuden kuukauden ajan, ja kaksivärinen paristojen tilan ilmaisin kertoo, kun virta on vähissä.  

Hinta ja saatavuus

Arc Touch Mouse -hiiren arvioitu jälleenmyyntihinta on 69,90 euroa4, ja se tulee myyntiin rajoitetusti marraskuussa, täysi saatavuus joulukuussa 2010.

Microsoft tukee hiirtä kaikkialla maailmassa kolmen vuoden rajoitetulla laitetakuulla. Lisätietoja tästä ja muista Microsoft Hardware -tuotteista on osoitteessa http://www.microsoft.com/hardware .

1 Microsoftin sisäinen tutkimus, kesäkuu 2010.

2 IntelliPoint-ohjelmisto vaaditaan. Ladattavissa ilmaiseksi osoitteesta http://www.microsoft.com/hardware/downloads/default.mspx .

3 BlueTrack-tekniikka ei toimi kirkkaalla lasilla tai peilipinnoilla.

4 Arvioitu jälleenmyyntihinta. Varsinaiset myyntihinnat saattavat vaihdella.

Lisätietoja (vain lehdistölle):

Riikka Peltoperä, Microsoft Oy, v-ripelt@microsoft.com , p. 040 162 1923

Tietoja Microsoft Hardwaresta

Oheislaitevalmistukseen erikoistunut Microsoft Hardware Group on jo yli 28 vuoden ajan hyödyntänyt innovatiivisia tekniikoita, uusinta teollista muotoilua ja laajaa käytettävyystestausta valmistaessaan tuotteita, jotka ovat poikkeuksellisen korkealuokkaisia ja kestäviä sekä edistävät ohjelmistojen ja oheislaitteiden täysipainoista käyttöä. Microsoft Hardware on johtava ergonomisen suunnittelun, laitemuotoilun sekä laitteisto- ja ohjelmistoyhteensopivuuden asiantuntija, minkä ansiosta kuluttajat voivat käyttää tietokoneitaan helposti, kätevästi ja mukavasti. Lisätietoja Microsoft Hardwaresta on osoitteissa http://www.microsoft.com/hardware ja http://www.microsofthardwareblog.com .

Tietoja Microsoftista

Vuonna 1975 perustettu Microsoft (Nasdaq ”MSFT”) on maailman johtava ohjelmistojen, palveluiden ja ratkaisujen toimittaja, joka auttaa tietokoneen käyttäjiä yrityksissä ja kotona hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuudet.

 

 

 

Avainsanat:

Yrityksestä

Viestintä on muutoksen tilassa. Perinteiset kommunikaation keinot eivät enää riitä. SEK tarjoaa sekä nykyaikaista viestintää että markkinointi-PR:ää, koska molempia tarvitaan vaikuttavan ja erottuvan viestinnän aikaan saamiseksi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit