Innofactorista Microsoftin vuoden kumppani

Microsoft Oy on nimennyt ohjelmistotoimittaja Innofactor Oyj:n vuoden kumppaniksi 2015. Innofactor valittiin myös Microsoftin kansainväliseen finaaliin kahdessa sarjassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen kumppani on samana vuonna kahden kansainvälisen sarjan finaalissa.

Innofactor Oyj on valittu vuoden 2015 Suomen Microsoft-kumppaniksi. Edellisen kerran Innofactor sai saman tunnustuksen vuonna 2011. Innofactor on Pohjoismaiden johtavia Microsoft-pohjaisten IT-ratkaisujen toimittajia.

”Innofactor on jo varhaisessa vaiheessa ollut rakentamassa innovatiivisia pilvipohjaisia ratkaisuja asiakkailleen. Palvelut, kuten Innofactor 7to7 -virtuaalipalvelimet sekä tuottavuus- ja toiminnanohjaustyökalut yhdistävä Innofactor Business Cloud erottuvat perinteisistä IT-palveluista ja tarjoavat asiakkaille yksilöllistä lisäarvoa. Innofactor on myös osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun teknologianeutraliteetin tärkeydestä ja hyödyistä Suomen kannalta”, perustelee Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo. ”Lisäksi Innofactor on edelläkävijänä aktiivisesti vienyt julkisia pilvipalveluita terveydenhuoltoalalle.”

Innofactor valittiin lisäksi Microsoftin kansainväliseen kumppanifinaaliin kahdessa julkisen sektorin palkintosarjassa. Innofactorin vankilanhallintajärjestelmä on ehdolla sarjassa Public Safety and National Security Partner of the Year. Koulujen oppimistyöväline Skilli on ehdolla sarjassa Education Partner of the Year. Kyseessä on toinen kerta, kun Innofactor on kansainvälisen sarjan finalisti.

”Haluan kiittää Microsoftia Innofactoria kohtaan osoittamastaan luottamuksesta niin Suomessa kuin maailmalla. Nämä tunnustukset kuuluvat ensisijaisesti ennakkoluulottomille asiakkaillemme ja osaaville työntekijöillemme. On ollut ilo työskennellä kanssanne. Uskon, että pystymme luomaan yhdessä jatkossakin uusia innovaatioita”, toteaa Innofactorin toimitusjohtaja, perustaja ja pääomistaja Sami Ensio. ”Microsoftin myöntämät tunnustukset ovat kumppaneille erittäin tärkeitä”, Ensio jatkaa. ”Nyt myönnettyjen tunnustusten avulla Innofactorin on entistä helpompi todistaa osaamisensa ja hankkia uusia asiakkaita Suomesta ja muualta maailmasta.”

Innofactor toimittaa asiakkailleen liiketoimintakriittisiä ratkaisuja ja ylläpitopalveluja järjestelmäintegraattorina sekä kehittää omia ohjelmistotuotteita ja -palveluita. Yhteistyö Innofactorin ja Microsoftin välillä kattaa laajasti eri tuoteryhmiä sekä toimialoja niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Oman tuotekehityksen painopistealueena ovat Microsoft Azure- ja Office 365 -pohjaiset pilviratkaisut.

Microsoftin kumppaniohjelmaan kuuluu Suomessa kaikkiaan lähes 2 000 yritystä. Lisätietoja Microsoftin kumppaneista osaamis- ja ratkaisualueittain löytyy PinPoint-kumppanihakupalvelusta.

Lisätietoja

Jari Aromäki, johtaja, asiakas- ja kumppanityytyväisyys, Microsoft Oy, p. 050 597 1375, jariaa@microsoft.com

Sami Ensio, toimitusjohtaja, Innofactor Oyj, p. 050 584 2029, sami.ensio@innofactor.com.

Microsoft
Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoft Oy:n palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on lähes 2 000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Kesäkuussa 2014 päättyneenä tilivuonna Microsoftin liikevaihto oli 86,83 miljardia US dollaria. www.microsoft.fi/uutisia

Avainsanat:

Yrityksestä

Viestintä on muutoksen tilassa. Perinteiset kommunikaation keinot eivät enää riitä. SEK tarjoaa sekä nykyaikaista viestintää että markkinointi-PR:ää, koska molempia tarvitaan vaikuttavan ja erottuvan viestinnän aikaan saamiseksi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit