Järvenpään Data-Keskus saavutti Microsoftin Gold Certified Partner -kumppanuustason


Lehdistötiedote 7.6.2007


Järvenpään Data-Keskus saavutti Microsoftin Gold Certified Partner -kumppanuustason


Järvenpään Data-Keskus Oy on saavuttanut Microsoftin ylimmän Gold Certified Partner -kumppanuustason. Kultatasolle päässeet yritykset ovat panostaneet asiantuntijoidensa koulutukseen sekä Microsoft-sertifiointeihin ja osoittaneet asiakasratkaisuillaan Microsoftin teknologian osaamisen.

Gold Certified Partner -tason saavuttaminen on osoitus Järvenpään Data-Keskus Oy:n teknologian saumattomasta yhteensopivuudesta Microsoft-ympäristön kanssa. Se antaa tukevan pohjan edistyksellisen teknologian kehittämiselle laajalle käyttäjäkunnalle”, kertoo Partner Account Manager Juha Heikkonen Microsoft Oy:stä. Järvenpään Data-Keskuksen erityisosaamista ovat mm. Exchange- ja SharePoint Portal -palvelinratkaisut.

”Microsoftin ylimmälle kumppanuustasolle nouseminen on palkinto asiantuntijoidemme pitkäjänteisestä työstä ja osoitus laajasta osaamisesta eri osa-alueilla. Tiivis yhteistyö Microsoftin kanssa antaa entistä paremmat mahdollisuudet palvella yhä laajempaa asiakaskenttää”, toteaa Järvenpään Data-Keskus Oy:n toimitusjohtaja Ossi Huttunen.



Microsoftin Partner Program -kumppaniohjelma jakautuu eri tasoille seuraavasti:

o Gold Certified Partner -kumppanit ovat korkeimmalla tasolla Microsoftin kumppaniohjelmassa. Nämä kumppanit ovat panostaneet asiantuntijoiden koulutukseen sekä Microsoft-sertifiointeihin ja asiakasratkaisuillaan osoittaneet Microsoft-teknologiaosaamisen. He ovat esimerkiksi hankkineet ohjelmistoratkaisulleen Microsoft-sertifikaatin, mikä takaa ohjelmiston saumattoman toiminnallisuuden Windows-ympäristössä tai heillä on näyttöä sellaisten teknologiaratkaisujen rakentamisesta, jotka perustuvat Microsoft Windows 2000 Server- ja Windows Server 2003 -käyttöjärjestelmiin.

o Certified Partner -kumppanit ovat asiantuntijoita käyttämään Microsoft-teknologiaa osana omia tuotteitaan. Kaikilla heillä on palveluksessaan Microsoft Certified Professional -sertifioinnin suorittaneita ammattilaisia. Heidän palveluvalikoimissaan on konsultointia, järjestelmäsuunnittelua, sovelluskehitystä, koulutusta, tukea, volyymikäyttöoikeussopimusten myyntiä ja käyttöönottopalveluita.

o Registered member -kumppanit saavat Microsoftilta koulutusta, tukea ja informaatiota liiketoiminnan avuksi. Osa Registered member -kumppaneista on Small and Medium Business Specialist -osaajia. He ovat kiinnostuneita kasvattamaan myyntiään ja kehittymään oman alueensa parhaaksi ICT-osaajaksi pienyrityssegmentissä. Heillä on vahva kiinnostus ja osaaminen PK- segmentin tukemiseen sekä halu tarjota lisäpalveluita asiakkaille. Heillä on näyttöä erityisesti Microsoft Small Business Server- ja Small Business Office -tuoteratkaisuista.


Lisätietoja
Järvenpään Data-Keskus Oy, toimitusjohtaja Ossi Huttunen,09-2790010, ossi.huttunen@datakeskus.com
Microsoft Oy, Partner Account Manager Juha Heikkonen, 09525501, juha.heikkonen@microsoft.com


Järvenpään Data-Keskus Oy

Vuonna 1992 perustettu Järvenpään Data-Keskus Oy (DataInfo Solutions Järvenpää) on Keski-Uudenmaan johtava tieto- ja viestintätekniikan (ICT) ratkaisujen ja palveluiden toimittaja.

Järvenpään Data-Keskus Oy on yksityisesti omistettu itsenäinen yhtiö. Olemme tuttu ja turvallinen kumppani, jolla on takanaan vahvat ja luotettavat taustavoimat. Kattavan tuote- ja palveluvalikoimamme avulla pystymme löytämään oikean ratkaisun niin kasvuyritykselle, kuin suuremmillekin organisaatioille.

Tarjontamme kattaa sekä tietotekniikka- että viestintäratkaisut ja modulaariset -palvelut.
Asiakaslähtöisen toimintamallimme tavoitteena on ylläpitää, tehostaa ja kehittää asiakkaiden tieto- ja viestintätekniikan ratkaisuja kustannustehokkaasti Tämä vapauttaa asiakkaan resursseja oman ydinliiketoimintansa kehittämiseen.
Valtakunnalliset DataInfo Taito -palvelut toteutetaan aina asiakkaan tarpeita vastaavassa laajuudessa.

Järvenpään Data-Keskuksen -palvelumallin ydin koostuu erilaisista asiantuntijapalveluista. Niiden avulla toteutamme kehittämisprojekteja asiakkaidemme ICT-ympäristöön. Tällaisia ovat esim. suunnittelu ja hankintapalvelu, käyttöönotto- ja integraatioprojektit sekä ylläpito- ja kehittämispalvelut. Koko ratkaisun elinkaaren kattava palvelumallimme perustuu kumppanuuteen, jolloin yhdessä asetetut toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuvat parhaiten.

Microsoft
Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 250 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on yli 70 000 työntekijää yhteensä 102 maassa. Tilivuonna 2006 Microsoftin liikevaihto oli 44,28 miljardia dollaria.


------------------------------------------------------------
Tämän tiedon välitti Cision tiedotepalvelu, http://newsroom.cision.com

Yrityksestä

Viestintä on muutoksen tilassa. Perinteiset kommunikaation keinot eivät enää riitä. SEK tarjoaa sekä nykyaikaista viestintää että markkinointi-PR:ää, koska molempia tarvitaan vaikuttavan ja erottuvan viestinnän aikaan saamiseksi.

Tilaa