Kalakeitto valloittaa Suomen 12. helmikuuta

Report this content

Helmikuun toisena tiistaina herkutellaan suomalaisten suosikkisopalla, monipuolisella ja maukkaalla kalakeitolla. Tänä vuonna Kansallinen kalakeittopäivä houkuttelee makumatkalle teemalla Kalakeittoa kaikista keittiöistä. Kalakeittopäivää vietetään tiistaina 12.2. työpaikoilla, ravintoloissa, kouluissa ja kodeissa ympäri Suomen. Myös maailmalla monissa Suomen edustustoissa tarjotaan päivän kunniaksi kalakeittoa.

”Kalakeitto on ehkä monipuolisin kalaruoka. Se onnistuu kalasta kuin kalasta ja sopii arkeen ja juhlaan. Arkiruokailussa kalakeitto on pikaruokaa parhaimmillaan, ja juhlavampaan keittoon pitkään haudutettu liemi antaa unohtumattomat aromit”, Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen sanoo.

Rakastetun ruokalajin oma teemapäivä on otettu ilolla vastaan. ”On ollut hienoa nähdä, että kalakeitto innostaa ja yhdistää suomalaisia. Kalakeittopäivään osallistuvat monet järjestöt ja yritykset. Kaupungeista kalasoppaa keittävät ainakin Helsinki, Espoo ja Rovaniemi. Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella on viritteillä opiskelijoiden vauhdikas kalakeittohaaste, ja monissa ravintoloissa kalakeitto komeilee tuolloin päivän lounaslistalla. Myös kauppojen kalatiskeillä on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja teemapäivän keittoon”, Partanen kertoo.

Kalakeitto maustuu ja maistuu maailmalla

Tänä vuonna Kansallinen kalakeittopäivä vie makumatkalle maailman ympäri teemalla Kalakeittoa kaikista keittiöistä. Lähes joka maasta ja kulttuurista löytyy oma kalakeittonsa ranskalaisesta bouillabaissesta tuliseen afrikkalaiseen tai mausteiseen aasialaiseen makuversioon.

”Kalakeitosta on olemassa varmasti tuhansia eri variaatioita. Meille suomalaisille tutun ja rakkaan, kermaisen lohikeiton lisäksi kannattaa kokeilla uusia makuja, lainata vinkkejä muiden maiden keittiöistä tai kehitellä oma suosikkikalasoppa”, Partanen kannustaa.

Myös monissa Suomen edustustoissa tarjotaan kalakeittoa. Pro Kalan tekemän kyselyn mukaan edustustojen vieraille keitetään useimmiten perinteinen kermainen lohisoppa, joka saa yleensä ihastuneen vastaanoton. Kalakeittopäivänä 12.2. kalakeitolla herkutellaan monissa edustustoissa Singaporesta Astanaan.

Kokkaa ja postaa Kalakeittopäivänä!

Pro Kala ry kutsuu kaikki mukaan Kalakeittopäivään. ”Osallistuminen on helppoa. Valitse lounaslistalta kalakeittoa tai valmista oma suosikkikalakeittosi ja kutsu perhe ja ystävät herkuttelemaan yhdessä”, Partanen kannustaa.

Lisätietoja:

Katriina Partanen, toiminnanjohtaja, Pro Kala ry, puh. 0400 827 277, katriina.partanen@prokala.fi
www.prokala.fi

Lue myös tiedote: "Ravintola Isä Camillo tarjoaa Suomen parasta kalakeittoa"

****

Pro Kala ry on kalan asialla. Yhdistys tiedottaa, tuottaa materiaalia ja järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tempauksia. Pro Kalassa on mukana koko kalan ketju vedestä ruokapöytään saakka. Kala – helppoa, hyvää ja herkullista! 

Multimedia

Multimedia