Rautakirja kokosi historiansa vuosisadan rakkaustarinaksi

Sata vuotta lähellä asiakasta

Rautakirja on julkaissut 100-vuotishistoriansa Vuosisadan rakkaustarina -teoksena. Oy Spiritus Historiae Ab:n toimittamassa kirjassa kuvataan, kuinka jokaiselle suomalaiselle tutusta Rautakirjasta on tullut sadassa vuodessa kiinteä osa ihmisten arkea ja vapaa-aikaa.

Yrityshistoriaa on koottu vuodesta 2004, jolloin avainhenkilöiden haastattelut aloitettiin. Keskeinen tietolähde on ollut myös Suomen pitkäaikaisin, vuodesta 1913 lähtien julkaistu Rautakirjan henkilöstölehti. Lisäksi Matti Kastemaan laatimat Rautakirjan 60- ja 75-vuotishistoriat tarjosivat perustan aiempien vuosikymmenien kuvaamiselle.

 

”Halusimme tehdä teoksesta luettavan, sellaisen johon on helppo tarttua. Kirjassa on käytetty runsaasti kuvakerrontaa. Erityisesti historian alkuaikoja tuodaan esiin kuvien avulla. Lisäksi teos on sidottu pehmeisiin kansiin, koska kovakantiseen kirjaan liitetään joskus jopa liiallista juhlallisuutta. Vuosisadan rakkaustarinan toivotaan istuvan jokaiseen käteen”, tutkimuspäällikkö Veijo Åberg Spiritus Historiaesta kertoo.

 

Rautatieasemien lehtimyyjästä monialaosaajaksi

 

Rautakirja on alusta alkaen palvellut ihmisiä siellä, missä he liikkuvat. Kun Rautatiekirjakauppa Oy perustettiin 10.9.1910, se ryhtyi jakamaan lehtien irtonumeroita ja myymään matkalukemista rautatieasemilla, laitureilla, kaduilla ja kaupoissa. Ensimmäiset vuosikymmenet olivat voimakasta kasvun aikaa, sota sotki kuitenkin suunnitelmat. Sotien jälkeen Suomea jälleenrakennettiin ja Rautakirja seurasi ihmisvirtoja kaupunkeihin. Kioskeja perustettiin vähentyneen junamatkustamisen vuoksi linja-autoasemille ja ostoskeskuksiin, myös huoltoasemien kahvilatoiminta aloitettiin. Vuoden 1969 kioskiasetus yhtenäisti kioskikauppaa myytävien tuotteiden sekä aukioloaikojen suhteen. Kuntakohtaiset erot vähenivät ja kioskeille sallittiin kauppoja väljemmät aukioloajat.

 

1970 - 80 -luvut olivat vahvaa uudistumisen aikaa. Ajan vahvuuksia olivat mm. lehti- ja paperitukkukaupan markkinajohtajuus, veikkausvälityksen alkaminen, videovuokraus sisäkioskeista ja Suomalaisen Kirjakaupan valtakunnallinen laajeneminen. Joitakin sivuaskeleitakin otettiin: Rautakirja esimerkiksi kokeili ensimmäisenä Suomessa video- ja viihde-elektroniikan myyntiä 1983. Se kuitenkin lopetettiin muutamassa vuodessa kannattamattomana. Rautakirjan osakkeen noteeraus alkoi Helsingin Pörssissä 1988, mikä muutti yhtiön toimintatapoja.

 

1990-luvulla Rautakirjassa laitettiin ketjuttamisen iso vaihde päälle.  Erityisesti videovuokraamoketju Kotikatsomon ja Suomalaisen Kirjakaupan kasvu oli vuosikymmenen alussa voimakasta. Merkittäviä tapahtumia olivat myös ensimmäisen R-kioskin avaaminen ulkomaille, Finnkinon koko osakekannan ostaminen sekä lukuisat muut yrityskaupat ja keskioluen tuleminen R-kioskeille.

 

Uudelle vuosituhannelle lähdettiin Sanoma WSOY:n tytäryhtiönä ja Rautakirja aloittikin mediakonsernin mukana kansainvälisen laajenemisen. Nykyään Rautakirja tunnetaan vahvoista brändeistään ja se toimii jo kahdeksassa maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Hollannissa, Romaniassa, Venäjällä ja Ukrainassa.

 

 

Vuosisadan rakkaustarina – Rautakirja 1910–2010:
Kirjoittajat:
Isto Mikkonen, Seppo Tamminen, Mikko Laakso Oy Spiritus Historiae Ab
Graafinen suunnittelu ja taitto: Mikko Koistinen, OSG Viestintä Oy
Kustantaja: Rautakirja Oy
Paino: WS Bookwell Oy, Porvoo 2010
Julkaisupäivämäärä: 9.9.2010
Sivumäärä: 200
ISBN 978-951-9194-99-8

Lisätietoja: Lisbeth Kuitunen, suunnittelu- ja viestintäpäällikkö, Rautakirja Oy, 0400 377 652

Arvostelukappaleiden tilaukset: rautakirja.tiedotus@rautakirja.fi

Rautakirja

Rautakirja on kahdeksassa maassa toimivan kaupan erikoisosaaja, joka palvelee asiakkaitaan 210 miljoonassa vuosittaisessa myyntitilanteessa kioskeissa, kirjakaupoissa ja elokuvateattereissa. Sen vahvuus perustuu asiakkaiden tarpeiden syvälliseen ymmärtämiseen ja vahvoihin konsepteihin. Rautakirjan kaupan palvelut -liiketoimintayksikkö (aiemmin lehtijakelu) on vahva linkki kustantajien ja vähittäiskauppiaiden välillä. Yhtymän tunnetuimmat brändit ovat R-kioski, Lehtipiste, Suomalainen Kirjakauppa ja Finnkino. Rautakirja kuuluu Sanoma-konserniin, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.

Yrityksestä

Viestintä on muutoksen tilassa. Perinteiset kommunikaation keinot eivät enää riitä. SEK tarjoaa sekä nykyaikaista viestintää että markkinointi-PR:ää, koska molempia tarvitaan vaikuttavan ja erottuvan viestinnän aikaan saamiseksi.

Tilaa