The City Above the City – kansainvälinen suunnittelukilpailu

Metsä Woodin Plan B kartoittaa puun mahdollisuuksia ratkaista kaupungistumisen haasteita.

Kaupungit ympäri maailman tarvitsevat kipeästi uusia ratkaisuja, miten asuttaa nopeasti kasvava kaupunkiväestö. Kansainvälinen suunnittelukilpailu The City Above the City haastaa arkkitehdit ja opiskelijat ratkaisemaan kaupungistumisen ongelmia kestävillä ja ihmisläheisillä tavoilla.

Katso multimediatiedote

Lisääntyvä kaupungistuminen on modernin ihmiskunnan merkittävimpiä haasteita. Vuoteen 2050 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä tulee asumaan kaupungeissa. Tämän seurauksena kaupunkien kasvuvauhti ohittaa nopeasti kyvyn rakentaa edullisia ja kestäviä asuinympäristöjä.

”Meillä on vaihtoehto. Meidän on rakennettava ylöspäin ja purettava vähemmän. Lisäkerrosrakentaminen puurunkoisena on nopea, kestävä ja edullinen ratkaisu”, sanoo Vancouverissa toimivan Michael Green Architectsin Michael Green .

Tutkimusten mukaan noin neljännes nykyisistä rakennuksista on tarpeeksi vahvoja kantamaan puurakenteisia lisäkerroksia. Lisäksi vain puu on materiaalina tarpeeksi kevyt nopeaan rakentamiseen olemassa olevien rakenteiden päälle. Puutuotteet ovat tulevaisuuden rakennusmateriaali. Lisäkerrosrakentamisella saadaan asumistilaa miljoonille ihmisille – ja samalla voidaan säilyttää kaupunkiemme arkkitehtoninen perintö.

Kilpailu kestävämmän asumisen puolesta

The City Above the City -kilpailu jatkaa Metsä Woodin Plan B -hanketta, joka tutkii puun käytön mahdollisuuksia urbaanissa rakentamisessa. Suunnittelukilpailussa haetaan rohkeita ja kunnianhimoisia suunnitelmia, jotka yhdistävät puurakentamisen olemassa olevaan kaupunkiympäristöön tavalla, joka on sekä ihmis- että ympäristöystävällinen.

Kilpailutehtävänä on valita keskeisellä paikalla sijaitseva rakennus maailman suurkaupungeista ja suunnitella innovatiivinen laajennus, joka lisää rakentamisen tiiviyttä lisäkerrosten avulla. Suunnittelutyössä keskeisenä vaatimuksena on, että ensisijainen rakennusmateriaali on Kerto® LVL. Kilpailukaupunkeja ovat Lontoo, Berliini, Pariisi, Washington D.C., Kööpenhamina, Tukholma, Istanbul ja Shanghai.

Suunnitelma voi olla joko yksittäisen rakennuksen laajennus tai osa suurempaa kaupunkirakennetta. Yhtenä tavoitteena on innovatiivinen puun käyttö.

Voittajan valitsee kansainvälinen tuomaristo

Kilpailun kansainvälisellä tuomaristolla on syvällistä asiantuntemusta puuarkkitehtuurista ja kestävästä suunnittelusta.

Michael Green johtaa perustamaansa arkkitehtitoimisto MGA:ta sekä voittoa tavoittelematonta Design Build Research -koulua, jotka keskittyvät arkkitehtuurin kehittämiseen, tutkimukseen ja koulutukseen.  Vancouverissa ja Portlandissa sijaitsevissa toimistoissa työskentelee 25 suunnittelijaa erilaisissa kansainvälisissä projekteissa. Michael on tunnettu erityisesti tutkimuksestaan ja aktiivisesta toiminnastaan puun käytön edistämiseksi. Hän on esiintynyt isoissa kansainvälisissä tilaisuuksissa kuten kolmessa TED talkissa, hänen vuonna 2013 pitämäänsä puhetta on katsottu yli miljoona kertaa.

Brittiläinen  Mike Kane  opettaa arkkitehtuuria LSBU:ssa (London South Bank University). Hän on myös KMK Architectsin johtaja. Kane keskittyy siihen, kuinka kaupungit voisivat varautua ilmastonmuutokseen ja kiihtyvään kaupungistumiseen. Hän on opettanut Energia- ja resurssitehokkuutta ja on erityisen kiinnostunut vähäpäästöisestä ja resurssitehokkaasta arkkitehtuurista.

Stefan Winter on Münchenin teknisen yliopiston Timber Construction and Structural Design -professori. Hänen tutkii pääasiassa energiatehokkaita, monikerroksisia puurakennuksia, rakennusten modernisointia esivalmistettujen komponenttien avulla sekä kantavissa puurakenteissa käytettäviä liimoja.

Metsä Wood pyytää kilpailuun osallistuvia toimittamaan työnsä The City Above the City -suunnittelukilpailuun 30.9.2016, klo 17.00 mennessä. Kilpailussa jaetaan yksi 10 000 euron pääpalkinto, kaksi 5 000 euron palkintoa toiseksi tulleille ja viisi 2 000 euron palkintoa kolmanneksi tulleille. Kymmenen parasta kilpailutyötä julkaistaan.

Lue lisää kilpailusta: planb.metsawood.com

Ota yhteyttä: competition2016@metsagroup.com

Videot ja kuvat: http://databank.metsagroup.com/l/JJ2dH89K2z5-

Lisätietoja:

Henni Rousu, markkinointipäällikkö, Metsä Wood

henni.rousu@metsagroup.com

puh. 040 554 8388

www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2015 oli 0,9 miljardia euroa, ja se työllistää noin 2 000 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Avainsanat:

Yrityksestä

Viestintä on muutoksen tilassa. Perinteiset kommunikaation keinot eivät enää riitä. SEK tarjoaa sekä nykyaikaista viestintää että markkinointi-PR:ää, koska molempia tarvitaan vaikuttavan ja erottuvan viestinnän aikaan saamiseksi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia